Valtuuskunta Jyväskylässä ja muita viikon hommia

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten perjantai-illan, jolloin yömyöhään päivitin blogia jyväskyläläisessä hotellihuoneessa. Lauantaina käynnistyi kaksipäiväinen Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokous, jonka pääaihe oli puolueen eduskuntavaaliohjelman hyväksyminen. Kokousta ennen ehdimme hieman tutustua Jyväskylän keskustaan ja sen kävelykatuun, jossa paikalliset vihreät pitivät kojuaan.

Kuvassa on seurassani puoluesihteerimme Ari Heikkinen ja paikallisista mm. punatakkinen Jouni Vauhkonen. Kaupungissa oli meneillään myös Reilun kaupan messut, mutta siellä vierailemiseen ei minun aikani riittänyt, kokouksen puheenjohtajan kun oli syytä olla kokouspaikalla hyvissä ajoin.

Kokous käynnistyi – kuten aina – poliittisella keskustelulla. Ensimmäisen valmistellun puheenvuoron piti kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki. Anni vaati perusturvauudistusta. Hän puhui köyhyydestä, siitä miten hallituksella on riittänyt rahaa verojen alentamiseen mutta miten samaan aikaa ollaan oltu luopumassa köyhistä huolehtimisesta. Varallisuuserojen tasaamisesta on ollut hyväntekeväisyyttä, johon ripotellaan muualta yli jääneitä rahoja. Köyhyyttä ei pitäisi poistaa köyhyyspaketeilla vaan pitkäjänteisellä sosiaalipolitiikalla. Perusturva on jäänyt vakavasti jälkeen muusta kehityksestä. Paitsi opintotuella, myös äitiyspäivärahalla, työmarkkinatuella ja kansaneläkkeellä toimeentulevat ihmiset ovat pääsääntöisesti köyhyysrajan alapuolella. Sosiaaliturvan pitää olla korkeammalla tasolla ja sen pitää olla myös ymmärrettävämpää, nykyjärjestelmässä on liian helppo jäädä loukkuun. On aika tunnustaa, että köyhyys on Suomessa vakava ongelma.

Seuraavana oli vuorossa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala. Heidi käsitteli puheessaan muiden puolueiden vihertymistä, joka ei saa jäädä vain puheen tasolla tapahtuvaksi viherpesuksi. Suurista puheista huolimatta ei nimittäin valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä ole mitään rahoitusta ympäristölle. Suuren kaupunkien joukkoliikennetuki ei ole mukana, VR:n hinnat jatkavat nousuaan, Itämeren suojelua ja maatalouden vesistöpäästöjä ei ole huomioitu, ajoneuvoveron muutos päästöperusteiseksi saa odottaa. Valtiovarainministeriössä ei ole havaittavissa mitään suunnanmuutosta ekotehokkuuteen. Virkamiehet pitäisikin lähettää uudelleenkoulutukseen, kun heiltä ei tule mitään ympäristön tilaa edistäviä aloitteita kuten esityksiä ohjaavasta verotuksesta, vaikka niistä miten paljon muualla puhuttaisiin. Etenkin on jäänyt toteuttamatta hallitusohjelmaan kirjattu ekologinen verouudistus, joka tekisi mahdolliseksi mm. alentaa pienituloisten tuloveroja, kuten mm. me olemme esittäneet.

Heidi puuttui myös kokoomuksen käsityksiin merkityksellisestä ympäristöpolitiikasta: "Mielestäni talousosaamisestaan ja yritysystävällisyydestään kuuluisaksi tulleen kokoomuksen maine on väärä. Se ei ymmärrä kasvavan ympäristöliiketoiminnan tarpeita lainkaan, eikä niitä mahdollisuuksia, joita ilmastotalkoot tuovat Suomen taloudelle. Kokoomuksen vastaus ilmastonmuutokseen on aina vain ydinvoima - joka vie markkinat uusiutuvilta energiamuodoilta. Ydinvoimalatyömaan urakat valuvat ulkomaille ja ydinvoima työllistää lyhytaikaisesti ja lähinnä paikallisesti. Uusiutuvat energiamuodot työllistäisivät koko maassa ja saisivat aikaan ekologisesti kestävää talouskasvua. Suomesta voitaisiin tehdä eräänlainen Pohjolan Saudi-Arabia uusiutuvan energian suhteen."

Niinpä, ilmastopolitiikka on nimenomaan ilmastopolitiikkaa, jossa henkilökohtainen on poliittista, ja omat arkipäivän valinnat ratkaisevat. Äänestämällä ilmastonmuutosta vastaan taistelevaa poliitikkoa ja puoluetta voit kuitenkin vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin, sillä he (me ;) pyrkivät vaikuttamaan ei vain kuluttamiseen vaan myös tuotannon rakenteisiin.

Heidi puuttui puheessaan myös siihen, missä kulkee raja yleisen turvallisuuden säilyttämisen ja kansalaisten sanan- ja kokoontumisvapauden välillä. Samasta asiasta jatkoi mm. puolueen varapuheenjohtaja Janne Länsipuro. Smash Asem –mielenosoittajien rettelöintitavoite ei saavuttanut valtuuskunnan jäsenissä ymmärtämystä, mutta poliisin valitsema toimintamallikaan ei vakuuttanut. Janne näytti mielenosoituksesta koostetun videon. Niinpä, kumpikohan turvaa paremmin ihmisiä ja yhteiskuntarauhaa yhtään pidemmällä tähtäimellä: mellakkapoliisi vai korttelipoliisi? Mellakkapoliisien varustamiseen on käytetty ministeri Rajamäen toimesta paljon rahaa, korttelipoliisitoimintaa vain kurjistetaan. Kaipa sitten Rajamäen & kumppaneiden oli pakko järjestää näytös todentaakseen, että miljoonien eurojen panostukset eivät ole menneet hukkaan…?

Muilta osin poliittisessa keskustelussa nousi tällä kertaa esiin opiskelijoiden asema, kirjastot, uudet työpaikat, valtionosuuksien korvamerkintä, opetus ja opettajankoulutus, lapsiperheiden köyhyys, kuntatalous, omistusasuminen verosubventio, venäläinen ydinvoima, vammaispolitiikka ja kaivoslain uudistus, muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Lounaan jälkeen tuli eduskuntavaaliohjelman vuoro. Ohjelman esitteli puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg. Vihreät ovat ensimmäinen puolue, joka on jo hyväksynyt eduskuntavaaliohjelmansa, ja siksi TC haastoi muut puolueet vastaamaan ohjelman keskeisiin viesteihin eli ilmastonmuutokseen, työelämän epävarmuuteen ja ihmisten eriarvoistumiseen. "On siirryttävä ilmastopolitiikkaan, joka oikeasti hidastaa ilmaston lämpenemistä. Öljyriippuvuutta on vähennettävä. Autoilulle on luotava vaihtoehtoja ja autoverotus on porrastettava päästöjen mukaan. Ratojen kuntoa on parannettava ja joukkoliikenteen hintoja laskettava. Uusiutuville energialähteille on suunnattava enemmän tukia ja niiden kysyntää on lisättävä syöttötariffeilla.", Tarja totesi ilmastonmuutokseen reagoimisesta.

Yksi ohjelman keskeisiä vaatimuksia on perustulo, josta on tulossa paperi seuraavaan valtuuskuntaan joulukuussa. Paperia on valmistelemassa myös meidän Ville Niinistömme täältä Turusta. "Nykyinen sosiaaliturva on rakennettu siitä lähtökohdasta, että jokaisella on vakituinen ja kokopäiväinen työpaikka. Tämä ei ole enää todellisuutta. Perustulo on parempi vaihtoehto sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Yksilölle jää enemmän valinnanmahdollisuuksia. Työn vastaanottaminen on helppoa ja palkitsevaa. Yhteiskunta hyötyy siitä, että työllisyys lisääntyy kun ennen kannattamaton työ tulee kannattavaksi.", jatkoi Tarja työelämän epävarmuuden torjumisesta perustulolla.

Eduskuntavaaliohjelman luonnosta pidettiin keskustelussa hyvänä, ja puheenvuorojen ja muutosesitysten määrän perusteella nähtävästi myös innoittavana. Valtuuskunta antoi ohjelmaan vahvan panoksensa jo keväällä Porin kokouksessa, ja sama toistui nyt Jyväskylässä. Jäsenet toivat ohjelmakäsittelyssä mukaan vielä kokonaan uusiakin teemoja. Ohjelmaa työstämään ryhtyneellä iltatyöryhmällä riittikin hommia muutosesitysten läpikäynnissä, ja sunnuntaiaamun hyväksymiskäsittely tiukkoine äänestyksineen taisi kestää tunnin. Mutta kaiken kaikkiaan prosessi toimi kuten puoluedemokratiassa pitääkin: luonnos oli valmisteltu vuorovaikutteisesti ja huolella, ja lopullisesta linjavedosta vastasi puolueen valtuuskunta, joka on puoluekokousten välillä puolueen ylin päättävä elin. Hyvä näin!

Lauantain kokous päättyi kansanedustaja Rosa Meriläisen alustamaan köyhyysteemaan. Rosa puhui mm. tutkimustietoa pätkä- ja osa-aikatöiden kurimuksesta, vuokratyövoiman käytöstä ja perustulossa huomioitavista seikoista. Itse puutuin tämän keskustelun kohdalla kuntien taloustilanteen vaikutuksiin nimenomaan köyhimpien kuntalaisten kohdalla. Perusturva on peruspalveluissa, ja kun kuntatalous kurjistuu, heikentyvät myös nämä erityisesti köyhimmille tärkeät peruspalvelut. Terveysmenojen kasvu kurjistaa muita tärkeitä toimia kuten kouluja, nuorisotointa, kulttuuria ja liikuntaa, vaikka osa näistä on itsekin peruspalveluja ja osalla olisi hyvin tärkeä ongelmia ennaltaehkäisevä merkitys. Lasten eriarvoinen todellisuus voi olla varsin julmaa, eikä vaikeuksissa oleville perheille riitä kunnilta välttämättä kotiapua edes kriisitilanteessa, saati sitten ennaltaehkäisevässä tilanteessa. Esimerkiksi kotiapuun käytettävät voimavarat riittävät monissa kunnissa vain ikäihmisten palveluihin, eivätkä kunnolla niihinkään. Lasten määrä on vähenemässä, mutta olen hyvin epäileväinen sen suhteen, että tätä kautta vapautuvia resursseja pystyttäisiin ohjaaman lapsiperheiden käyttämien palveluiden laadun parantamiseen, ja siten lapsiperheiden köyhyyden torjuntaan. Todennäköisesti varat joudutaan ohjaamaan koko ajan paisuvien terveysmenojen katteeksi ja vanhustenhuoltoon. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksestakaan ei tunnu olevan apua, koska niin keskustalla kuin demareillakin on asiassa pupu pöksyissä ja pää menneisyyden taisteluhaudoissa, eikä kokoomuskaan ole esittänyt asiassa mitään järkevää tai merkityksellistä. Joka tapauksessa on tärkeää, että seuraavan hallituksen ohjelmaan kirjataan selkeät tavoitteet köyhyyden torjumiseksi.

(Torstain 21.9. Turun Sanomissa toimittaja Ari Niemi kirjoitti muuten kuntarakenneasiasta hyvän kolumnin http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:1:2006-09-21;4:140:0:0:0;6:1:0:0:0,104:139:406534,1:0:0:0:0:0::, mutta valitettavasti hän on ajatuksineen myöhässä. Hänen pohtimaansa suurkunta-ajatustahan yritettiin kaupitella aluksi ratkaisuna nimenomaan palveluntuotannon taloudellisiin vaikeuksiin nimellä aluekuntamalli, mutta tämä keskustelu torpattiin todella tehokkaasti demarien ja kokoomuksen toimesta.)

Lauantai-illaksi meille oli varattu mahdollisuus tilata liput stand up -komiikkaesitykseen Seisomapaikka-klubille. Minulle tämä oli eka kerta stand up –klubilla, mutta menen taatusti toistekin. Erityisesti kaksi ensimmäistä koomikkoa oli hyviä, toisena esiintynyt jopa niin hyvä että hän turmeli tyystin silmämeikkini, kun naurun kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ja Sohvissa tuli käytyä ennen ja jälkeen esityksen.

Sunnuntai siis käynnistyi eduskuntavaaliohjelmasta päättämisellä, ja sen jälkeen meille esiteltiin eduskuntavaalikampanjan tilaa. Hyvältä näyttää, ja puolueen uusi visuaalinen ilme on otettu hyvin vastaan. Uusia jäsenjärjestöjä hyväksyttiin puolueelle viisi kappaletta, ja valtuuskunta kävi keskustelun myös omista työtavoistaan. Keskustelu käytiin keväällä tehdyn kyselyn pohjalta. Paljoa korjaamista ei ole, vaan valtuuskunnan jäsenet näyttävät olevan varsin tyytyväisiä nykyiseen toimintamalliin. Hyvä niin.
Kokouksen päätyttyä edessä oli pitkähkö matka Turkuun, jossa Turun päivän juhlallisuudet olivat jokseenkin päättymässä, kun saavuin asemalle. Eli tällä kertaa kaupunginvaltuutettu Sarlundia ei nähty opastustehtävissä kaupungintalolla, kuten on aika usein aiemmin ollut tapana.

Maanantai oli taas sellainen haipakkamaanantai. En ole vieläkään aivan terve, joten kävin aamulla verikokeessa, ja jatkoin sieltä maakuntahallituksen kokoukseen. Kokouksen jälkeen kävin pikaisesti revisiotoimistossa ja lounaalla, ja jatkoin lääkärin vastaanotolle. Sieltä tulin myöhässä valtuuston seminaariin, joka käsitteli kaupungin toiminnan kehittämiseen liittyviä teemoja. Seminaarin jälkeen pidimme lyhyen ryhmäkokouksen, josta Elina Rantanen ja minä kiirehdimme Forum Marinumiin, jossa oli jo käynnistynyt kestävän liikenteen paneelikeskustelu. Paneelin ollessa lähes lopuillaan lähdimme polkemaan takaisin kaupungintalolle, jossa alkoi klo 18 kaupunginvaltuuston kokous.

Asioita oli valtuuston käsittelyssä todella vähän, lista oli harvinaisen kevyttä tavaraa, vain luottamushenkilöiden eroja ja nimeämisiä sekä aloitevastauksia. Tai no, ei ehkä harvinaisen. Karu totuus on, että valtuuston listat ovat aina toisinaan höyhenenkevyitä, koska a) valtuustolta on delegoitu niin paljon asioita alemmille toimielimille ja b) lista-asioiden valmistelu ei toimi kuten pitäisi, eli asiat eivät valmistu päätettäviksi aikataulun mukaisesti. Tämä on erittäin harmillista, koska silloin osa kokouksista on aivan turhan tuntuisia ja osa niin täynnä asiaa, että perehtyminen jää heikommaksi, keskustelulle ei jää tarpeeksi aikaa ja kokoukset muodostuvat maratonkokouksiksi, joissa valtuutettujen keskittymiskyky alkaa olla jo koetuksella. Toisinaan tulee tietty miettineeksi, on tämä valmisteluaikataulun ainainen pettäminen aina vain vahinkoa ja epäonnea, vai onko sillä sittenkin jokin korkeampi (hämärämpi?) tarkoitus?

Listalla oli vastaus yhteen aloitteeseeni, joka koski liikennejärjestelmäsuunnitelman päivittämistä. Aloite on jätetty jo noin ikuisuus sitten, mutta vastaus tuli nyt. Vastauksen voi lukea sivulta http://www05.turku.fi/kesvi/ah/kv/2006/0918010t/1452440.htm aloitteen numero 2 kohdalta. Jätin myös yhden pikkualoitteen, pikku siksi, että se koskee vain pientä yksityiskohtaa Turun kaupungissa, mutta joka silti olisi minusta järkevä korjata.

Valtuustoaloite Helsinginkadun kevyen liikenteen väylästä 18.9.2006

Esitän, että jalankulkuun varattu kävelytie Helsinginkadulla välillä Lonttistenkatu-Aninkaistensilta muutetaan yhdistetyksi jalankulun ja kevyen liikenteen väyläksi. Tuomaansillalta rautatieaseman suuntaan kulkeva väylä on keskeinen kevyen liikenteen yhdysreitti Turussa. Kyseisellä välillä pyöräilijöiden pitää kiertää matkaa hidastava lenkki Verkatehtaankadun kautta. Jalankulkijat käyttävät Lonttistenkadun risteyksestä eteenpäin jatkuvaa jalkakäytävää erittäin vähän. Pyöräilijöille on siinä tilaa mainiosti, ja yhdistetyn väylän avulla nykyiset liikennesääntöjen vastaisesti pyöräilevät saisivat ajoreitilleen laillisen tilan.

Tiistai oli vielä maanantaitakin hektisempi, tosin aivan eri lailla. Lähdimme aamulla luokkani kanssa leirikouluun Rymättylän Kunstenniemeen. Siis 20 7-luokan oppilasta, kollegani J-P ja minä. Meillä oli oikein kivaa: pelasimme, etsimme luontoaarteita, leikimme erilaisia pihaleikkejä, puhuimme hieman koulutyöstä, vietimme vapaa-aikaa ja söimme hyvin. Tai no, kaikki eivät syöneet, tässäkin luokassa näyttää olevan tyttöjä, jopa urheilijatyttöjä, joiden käsitys syömisestä tarkoittaa kurkkuviipaleita, leipää ja vesilasia. Ilmiö on aika yleinen, mutta siihen on puututtava. Kasvava nuori ei tule toimeen sen enempää limpparilla ja sipseillä kuin pyhällä hengelläkään. Tarvitaan ihan oikeaa kunnollista ravintoa. J-P ja minä pääsimme myös hieman harjoittamaan ensiaputaitojamme, mutta onneksi mitään vakavampaa ei päässyt sattumaan. Oppilaat viihtyivät leirikoulussa hyvin, ja kotiinlähdön hetkellä murheen paikka oli se, että tänä vuonna emme voineet jäädä yöksi. Koululta ei nimittäin millään ilveellä riittänyt valvontaresursseja kaikkien leirikoulujen yöajaksi. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Keskiviikon ja torstain olen taas ollut sairaslomalla, sillä keskiviikkona vaivaani hieman operoitiin. Tämä on varmaankin surkein syksyni koskaan, en ole kai ikinä joutunut olemaan näin paljoa töistä poissa terveyden takia. Sain sentään onneksi kotiin keskiviikon biologian reaalin vastauspaperit, niitä pitäisi nyt ryhtyä tarkastamaan. Eli näkemisiin, Blogistan!

Ihmetyksen aiheita: missä menet, Suomen poliisi?

Edellinen viikonloppu kului potilaana, mitä nyt tarkastin preliminäärejä ja kummityttö kävi yökylässä. Telkkarista tuli ihmeteltyä mellakkapoliisin toimintaa Kiasman ja Postitalon edessä. Muutama punkkarinuori kyyhötti laumana, ja osa yritti juosta päin poliiseja. Joku heitti joitakin pulloja. Ihmiset seisoskelivat ja istuivat. Väkeä kehotettiin poistumaan paikalta välittömästi, mutta telkkarikuvan perusteella poliisimuurin keskelle annettu komento vaikutti koomiselta, kun mitään ulospääsytietä ei näkynyt missään.

Minun käsitykseni mukaan tapahtunut ei mitenkään vastaa mellakan määritelmää, mellakka on ihan oikeasti vakava asia. Mitkään kuvat, filmit tai paikalla olleiden kirjoitukset, joita olen kuluneella viikolla nähnyt, eivät myöskään vahvista mellakan määritelmää. Hetken uutisia katsottuani mieleen nousi vain yksi ajatus: poliisi halusi harjoitella, ja se tapahtui läsnä ja lähistöllä olleiden ihmisten kansalaisoikeuksien kustannuksella. Rankka juttu. Viattomia sivullisiakin vietiin putkaan ja paikalla olijoiden kansalaisoikeuksia rikottiin. Eikä kansa juuri edes protestoi! Tuntuu siltä, että hyvinvointimme ja sitä myötä passiivisuutemme on paisunut niin suureksi, että ihmiset eivät edes tunnista tilannetta, jossa näkevät kansalaisten keskeisiä oikeuksia poljettavan.

Henkilökohtaisesti pidin näiden "anarkistimielenosoittajien" ennakkouhoa todella typeränä, enkä arvosta pätkääkään sen kaltaista toimintaa. Hyväksyn kansalaistottelemattomuuden, mutta vain omalla nimellä ja omilla kasvoilla tehtynä. Siis siten, että siitä kantaa avoimesti vastuun ja ansaitut rangaistukset. Kuten vaikkapa Koijärvellä aikoinaan tapahtui. Sellaisen kansalaistottelemattomuuden on tarkoitus muuttaa maailmaa. Mutta väkivalta, uhoaminen ja paikkojen rikkominen on yksinkertaisesti typerää. Silti myös typerillä on kansalaisoikeutensa. Mitään ei ollut tapahtunut, joten mielenosoitusoikeuden rajaaminen on rankka juttu. Se tosiseikka, että poliisilla oli pätevä hyvä syy olla varautunut vaikeuksien varalta, ei muuta tätä.

Tapahtuma oli erittäin ikävä tahra suomalaisen poliisin kilpeen. Poliisin, johon tässä maassa on totuttu luottamaan. On asiallista tehdä nyt ne selvitykset, joita monet tahot ovat vaatineet. Sen jälkeen on tehtävä yhteenveto. Jos osoittautuu, että poliisi on ollut liikkeellä aivan liian kevein perustein ja tosiasiallisesti harjoitus- tai näyttömielessä, ja tämä on tapahtunut kansalaisten oikeuksia polkemalla, on sisäministeri Kari Rajamäen vedettävä asiasta poliittinen johtopäätös ja erottava. Rajamäki on ollut erittäin sitoutunut poliisin valtuuksien lisäämiseen ja on nyt vahvasti puolustanut ja kiitellyt poliisin toimintaa. Poliisi onkin saanut lisää rahaa ja kaikkea "poliisikivaa", ehkä sitä oli kova halu päästä nyt kokeilemaan? Mutta tutkitaan nyt ensin, ja hutkitaan ministeri ja muut lopullisesti vasta sitten, jos raportit antavat siihen aiheen.

Tänään perjantaina HS:n verkkolehdessä, tai kai oikeammin jo pari päivää aikaisemmin Apu-lehdessä, tuli ilmi vihreisiin kohdistunut tietomurto tai sen epäily. Murron vaikutuksista ei ole tietoa, tekijä on kuulemma ollut vasemmistoliiton kansanedustajan ex-avustaja. Käsittämätöntä jutussa on se, että poliisi ei ole kertonut meille tietomurtoepäilyään! Ja sitten he sanovat, että esitutkintaa ei käynnistetty koska ei ollut tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta! No mitenkäs me sellaisen olisimme tienneet tehdä, kun meille ei kerrottu koko murrosta tai sen yrityksestä?! Olen satavarma, että joka ikinen yritys, yhdistys, puolue ja hallintoelin, johon kohdistuu tietomurtoepäily, tai peräti tieto tapahtuneesta murrosta, haluaa saada tietää tapahtuneesta. Vain tieto tapahtuneesta voi ohjata tehostamaan entisestään suojausjärjestelmiä. Odotan myös erittäin suurella mielenkiinnolla Vasemmistoliiton kommentteja työntekijänsä toiminnasta. Kuka vasureissa tiesi tapahtuneesta ja sen hyväksyi hiljaisuudessa? Suojellaanko nyt jotakuta tahoa? Mitä häh?

Kirjoitan tätä tekstiä Jyväskylässä, jossa meillä oli perjantai-iltana puoluehallituksen kokous ja jossa viikonloppuna pidetään puoluevaltuuskunnan kokous. Keskustelimme tietomurtoasiasta, ja olimme lähinnä ihmeissämme ja kummastuneita sekä tapahtuneesta että sen salassa pitämisestä. Ei meillä ole tiedostoissamme suuria salaisuuksia, joten on vaikea ymmärtää, miten kukaan niistä voisi mitenkään ratkaisevalla tavalla hyötyä. Olen ollut puoluehallitustasolla mukana niin monta vuotta, että kohtalaisen tarkkaan tiedän, minkälaisia meidän "salaiset kansiomme" ovat. Ne ovat tyhjiä. Tilinpäätöstiedotkin ovat olleet puoluekokousmateriaalien liitteenä varsin yksityiskohtaiselle tasolle asti. Ja jos tietomurto on tapahtunut vuoden 2005 alkupuolella, ei heti tule mieleen, mitä vaalistrategisesti kiinnostavaa materiaalia siihen aikaan olisi ollut tyrkyllä. Siis odottelemme, että asia alkaisi selkenemään huomenissa ja lähipäivinä. Kiinnostavaa on toki kuulla poliisin ja Vasemmistoliiton antama lisävalaistus asiaan.

Vaan takaisin kuluneeseen viikkoon. Maanantaina palasin töihin, vaikkakin vähän puolikuntoisena. Tiistai oli täyttä juoksua ja päättyi tarkastuslautakunnan kokoukseen, jossa käsittelimme mm. ensi vuoden talousarvioehdotuksemme ja päivitimme lautakunnan toimintasuunnitelmaa. Keskiviikkona oli vuorossa mielenkiintoinen tilaisuus Norssilla: Turun normaalikoulun, Varissuon koulun ja Turun kansainvälisen koulun yhteinen vanhempainilta. Illassa oli pienryhmätyöosuudet ja yleisen osion päätteeksi seiskaluokkien luokanohjaajat tapasivat vielä oppilaidensa vanhempia. On aina jännittävää tavata uusien oppilaidensa vanhemmat, ja tunne lienee molemminpuolinen. Vaan hyvinhän se meni, kyllä tällaisten vanhempien kanssa tulee hyvin juttuun. Torstaina olin myöhään koulussa tekemässä kouluhommia. Ja siinä se viikko sitten oikeastaan olikin, perjantaina kirjoitin loppuun yhden kolumnin ja matkasin sitten Jyväskylään. Toivottavasti valtuuskunnan kokousviikonloppu sujuu hyvin.

Nyt pitää mennä unten maille. Meinaan nukahtaa näppikseni päälle.

Tim Flannery rules & mainontaa

Tämä viikko ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Keskiviikkona oli määrä lähteä maakuntahallituksen kanssa Puolan Gdanskiin, mutta sairastuin, ja tiistaiaamuna lääkäritäti nro 1 määräsi minut jäämään koto-Suomeen. Viimeiset pari päivää olenkin lähinnä makoillut sohvalla. Tiistai kului tosin vielä työtehtävissä, kun ei ohjelmaa oikein voinut väliinkään jättää: tarkastuslautakunta istui syysseminaariaan Katariinanlaakson Villa Solinissa yhdeksästä kuuteen, ja sen jälkeen osa lautakunnan jäsenistä ja virkamiehistä jäi vielä pariksi hetkeksi Villa Solinin saunalle viettämään vapaamuotoisempaa aikaa. Kuulimme päivän mittaan lukuisia hyviä alustuksia revisiotoimiston omilta ja kaupungin keskushallinnon virkamiehiltä sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randellilta, ja viimeiset pari tuntia käytimme ryhmätyömuotoisesti oman toimintamme ja talousarviomme suunnitteluun. Päivä oli tiivis ja antoisa, ja kokousympäristönä Villa Solin on ihanan levollinen. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa kaupungin taloustilanteesta :(.

Keskiviikkona kävin tohtoritädin nro 2 jälkeen kaupungilla yhdessä haastattelussa ja vaeltelin keskustassa mielenpiristystarkoituksessa. Akateemisesta kirjakaupasta löytyi sairisluettavaa: yksi romaani, yksi sarjis ja yksi Tim Flanneryn "Ilmastonmuuttajat" -kirja. Teos julkaistiin suomeksi tiistaina. Flannery on australialainen tiedemies, ja hän osoittaa kansantajuisessa teoksessaan, että ilmastonmuutos on täydessä käynnissä. Olen vasta kirjan alkuluvuilla, mutta jo nyt on selvää, että juuri tällaista tekstiä maailma tarvitsee. Ei tässä vaiheessa tarvita enää kohteliasta asiapehmoilua, tieteen munkkilatinaa tai joutavanpäiväistä ymmärtämystä kaiken maailman jarlahlbäckegotrippimuka-asiantuntijoille, vaan selkeää asiaa siitä, minkä kaiken on muututtava ja miksi. Tässä pari Flannery-sitaattia kirjan ensimmäisestä luvusta:

• "Maan termostaatti on ollut viimeiset 10 000 vuotta säädettynä noin 14 asteeseen (keskimääräinen pintalämpötila). ... Sadan viime vuoden aikana olemme luoneet globaalin kultuurin. Tämä on melkoinen saavutus otaen huomioon, että maailmanhistoriassa samantapaiseen yhteiskunnalliseen organisaatioon ovat kyenneet meidän lisäksemme ainoastaan muurahaiset, termiitit ja mehiläiset, jotka ovat meihin verrattuna hyvin pieniä ja tulevat siten toimeen hyvin niukilla luonnonvaroilla."
• "Luotettavimpien tietojen mukaan meidän on vuoteen 2050 mennessä vähennettävä hiilidioksidipäästöjä 70 prosenttia. Jos omistaa raskaan maastoauton ja vaihtaa sen hybridiin, pystyy leikkaamaan omia liikennepäästöjään ainakin mainitut 70 prosenttia yhdessä päivässä - joutumatta odottamaan 50 vuotta. Jos sähköntoimittaja tarjoaa vihreän vaihtoehdon, päivittäisen kahvikupillisen hinnalla voi leikata kotitalouden päästöjä yhtä paljon. Ja äänestämällä poliitikkoa, joka on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä, voi muuttaa maailman. Jos yksi ihminen voi saada niin paljon aikaan, myös kokonaiset kansat, teollisuusalat ja valtiot pystyvät siihen."
• "Siirtyminen hiilettömään talouteen on mahdollista, sillä tarvittava teknologia on olemassa. Ainoastaan ymmärryksen puute, pessimismi ja tiettyjen eturyhmien aikaansaama hämmennys voivat estää etenemisen tällä tiellä."
• "Globaalisti tarkastellen 70 prosenttia kaikista nykyisin elossa olevista ihmisistä on elossa vielä vuonna 2050. Tämän vuoksi ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin tämän maailman perheisiin."

Että näin. Asiaa! Flanneryn viesti on, että vaikka emme aivan viimeisen päälle vielä tiedäkään kaikkea, me tiedämme aivan tarpeeksi. Toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät voi odottaa. On käytettävä sitä teknologiaa, mitä meillä nyt on, ja samalla kehitettävä uutta.

Fyysista ja psyykkistä piristystä hain keskiviikkona ystäväni Sallan luotsaamasta Lepopisteestä lähes kauppatorin laidalta, Pohjolan talon takaa. Lepopisteestä voi kaupungilla kiertelyn lomassa ostaa varttitunnin tuolihieron ja kaupan päälle saa korviin rentoutusmusiikkia ynnä kupillisen kuumaa. Sähköiset hierontatuolit eivät korvaa oikeaa hierojaa, eikä niistä ole avuksi lihasjännitysvaivoihin. Mutta tuolissa täriseminen tarjoaa pätevän rentoumishetken, ja siksi niitä on ihan kiva käyttää. Esimerkiksi työpäivän ja kokouksen välissä ne ovat hyviä, aivotkin toimivat rytyytysrentoutuksen ja musiikin jälkeen kirkkaammin. Putiikkiin on kesän aikana ilmestynyt myös suolahuone. En ole vielä kokeillut sellaista, mutta ajatuksissa on ollut. Kunhan koittaa ensimmäinen syysflunssa tai muuten keuhkot kipeytyvät, taidan tutustua tähän hoitomuotoon, josta moni on kehunut saaneensa apua.

Torstaina kävin labrakokeissa ja kotimatkalla ajattelin pistäytyä Hämeenkadulla aamukahvilla ja suolapalalla. Kahvila Naantalin Aurinkoinen päätti sitten viettää valtakunnallista keliakiaviikkoa tarjoamalla keliaakikkoasiakkaalle kohtalaisen surkeaa palvelua: gluteenittoman voileivän tekemiseen ei tuntunut löytävän aikaa. Henkilökunnalla oli muuta kiirettä (joku ainakin pesi sankoa kyökin puolella), ja sain vastaukseksi, että "no kyllä sen voileivän voi tehdä mutta se vie aikaa". Kysyin, että kauanko. "No tässä on nyt ensin muita asiakkaita, se nyt vaan kestää." Lähdin pois. Se, että saa keliaakikkoasiakkaan tuntemaan olevansa rottaan tai torakkaan verrattava riemu kahvilassa, on tietysti tehokas tapa pitää meidät ja aiheuttamamme ylimääräinen työ etäällä. Mutta hyvää palvelua se ei ole. Ylipäätään palvelukulttuuri on meillä edelleen kehittyämätöntä. Usein kaikki menee ok, jos asiakkaalle riittää pelkkä bulkkituote, kuten tässä tapauksessa leivos valmishyllyltä. Mutta annas olla kun pitäisi saada jotain omaa erikoistarvetta vastaavaa. Siinä se asiakaspalvelun veri punnitaan. Aurinkoisen kunniaksi on sanottava, että olen kyllä joskus saanut siellä aivan asiallistakin palvelua. Ehkä tänään ei ollut hyvä päivä.

Vastaavaan palveluun tormäsin kesällä Hesellä Helsingin jalkapallostadikan vieressä. Hampurilaismestassa oli ruuhkaa alkavan ottelun vuoksi (jonne minäkin olin menossa), ja oli kohtalaisen selvää, mitä kyseisen "hampurilaisravintolan asiakaspalvelija" ajatteli, kun jonossa tuli minun vuoroni tilata se ainoa gluteeniton purilainen, mitä ravintolaketju asiakkailleen myy. Kolmen hengen seurueemme myöhästyi ottelusta varttitunnin, koska kaikki muut asiakkaat saivat ruokansa ennen minua.

Menin siis kadun toiselle puolen Aschanille, josta tiedän sentään saavani jotain suolapalaa. Moilasen karjalanpiirakkaa järsiessäni ajattelin, että vaikka gluteenittomien tuotteiden valikoima on viime vuosina parantunut paljon, muistuttaa meidän kahvilaelämämme silti usein pahinta neukkuaikaa: me näemme ja tiedämme, että kaikenlaista on tarjolla "rajan" takana, mutta meidän valittavanamme on yksi tai kaksi vaihtoehtoa (jos ylipäätään on), ja ne pysyvät samoina vuodesta toiseen. Kaikki kunnia esimerkiksi Aschanin Budapest-leivokselle ja mokkamarengille, mutta kahvilaelämän tähden olen syönyt niitä viime vuosien aikana yhteensä sangollisen, enkä sitä paitsi erityisemmin edes pidä marengista. Vaan onneksi on kauppahalli, sen Suloiset-leipomo ja muut ihanat puodit (kuten Edam), jotka myyvät gluteenittomia leivonnaisia! Siellä on keliaakikon taivas, ja Suloisilla jopa keliakiaviikon kunniaksi -10% ale!

Lopuksi liikenneasiaa. Tukholman tietullikokeilusta on valmistunut raportti. Alla muutamia sen keskeisiä tuloksia. Neuvoa-antava kansanäänestys järjestetään 17.9. ja lopullisen päätöksen tietulleista tekee vaalien jälkeen koottava hallitus.

• Liikenteen määrä ja jonottaminen vähentyivät odotettua enemmän. Autoilijoiden määrä pienentyi 22 prosentilla kello 6.30 - 18.30 välisenä aikoina ja 19 prosentilla koko vuorokautta kohden. Jonottaminen kokonaisuudessaan vähentyi kolmanneksella aamuruuhkissa ja iltapäivisin se jopa puolittui, erityisesti keskustaan johtavilla ajoreiteillä.
• Tärkeä osatekijä ruuhkakokeilun onnistumiselle oli julkisen liikenteen parantaminen. Puolta vuotta ennen kokeilun aloittamista SL (Storstockholms Lokaltrafik AB) lisäsi palveluitaan 16 uudella bussilinjalla, uusilla reiteillä suoraan kaupunkiin sekä ostamalla 197 uutta bussia. Kokonaisuudessaan julkisen liikenteen käytön arvioitiin kasvaneen neljällä prosentilla kokeilun aikana. Myös parkkipaikkoja bussipysäkkien, paikallisjunien ja metron läheisyydessä rakennettiin lisää. Parkkeeraaminen oli näillä paikoilla ilmaista ruuhkakokeilun aikana, mikä lisäsi liityntäliikenteen käyttöä 23 prosentilla.
• Yksityisautoilun lopettaneista suurin osa alkoi käyttää julkisia kulkuneuvoja ja vain pieni osa vältti tietullit ajoreittiään vaihtamalla. Päinvastoin kuin ennen kokeilun aloittamista ennustettiin, ei etätyöskentelyn tai kimppakuljetusten määrä lisääntynyt.
• Hiilidioksidi- sekä hiukkaspäästöt vähentyivät Tukholman keskustan alueella kahdeksasta prosentista 14 prosenttiin ja Suur-Tukholman alueella vähennys oli yhdestä kolmeen prosenttiin. Koko Tukholman läänin alueella vähentyneet päästömäärät olivat kolme kertaa niin suuret kuin mitä bensiinin hinnan korottamisella voitaisiin saavuttaa. Tukholman ja Uppsalan läänin ilmansuojeluliiton mukaan (Stockholms och Uppsala läns luftvårdsförbund) puhtaammalla ilmalla Tukholmassa vältettäisiin 20 - 25 ennenaikaista kuolemaan vuosittain.
• Henkilöonnettomuudet vähentyivät kokeilun aikana 5 - 10 prosentilla, mikä tarkoittaa40 - 70 henkilöonnettomuuden vähentymistä vuodessa. Kasvaneen liikenneturvallisuuden on arvioitu tuovan 125 miljoonan kruunun ja terveys- ja ympäristöparannusten 90 miljoonan säästöt yhteiskunnalle.
• Tietullikokeilun arvioitiin tuottavan yhteensä 75 miljoonaa kruunua kuukaudessa eli 525 miljoonaa kruunua seitsemän kuukautta kestäneen kokeilun aikana, mutta loppulaskelmien jälkeen selvisi, että tullirahoja kertyikin vain 399 miljoonaa kruunua. Tullikokeilu lyhykäisyydessään tuotti yhteiskunnalle 2,6 miljardin kruunun tappiot, mikä oli ennakoitu kokeiluun ryhdyttäessä. Jos ruuhkatullit otettaisiin pysyvästi käyttöön tuottaisi se Transek AB:n laskelmien mukaan yhteiskunnalle noin 765 miljoonaa kruunua vuodessa. Tullien vuosittaiset käyttökustannusten on arvioitu olevan 200 kruunua. Yhteiskunnalle syntyisi voittoa lyhentyneistä matka-ajoista, joiden on ennakoitu tuottavan 600 miljoonan kruunun vuosittaiset säästöt.
• Elinkeinonharjoittajien liikevaihtojen perusteella tehdyistä analyyseistä käy ilmi, että kokeilulla on ollut pieni vaikutus Tukholman alueen yrittäjiin. Yleisesti myynnit ovat kehittyneet Tukholmassa muun maan tapaan, ja ostostrendit esimerkiksi elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden myynneissä ovat seuranneet yleistä suuntausta, mikä tarkoittaa myynnin keskittymistä kaupungin laitamilla sijaitseviin marketteihin tullimaksuttomiin aikoihin. Kuljetus- sekä taksialan yrittäjät kertoivat pystyneensä tehostamaan toimintaansa sujuvan liikenteen ansiosta tullien aikana. Myös liikenne- ja kuljetusalan työympäristön koettiin muuttuneen miellyttävämmäksi, kun taas itse tulleihin liittyvät "paperisodat" koettiin hankaliksi ja kalliiksi.
• Tukholman keskustassa asuvista ruuhkaveron kannattajia oli kokeilun jälkeen 56 prosenttia ja vastustajia 44 prosenttia. Tukholman ympäristökunnissa asuvista 46 prosenttia antaisi tutkimuksen mukaan kyllä-äänen ja 54 prosenttia ei-äänen. Myönteisyys ruuhkaveroa kohtaan kasvoi kokeilun aikana, sillä vuonna 2005 tehdyssä gallupissa 77 prosenttia vastusti tietulleja.

Rakentaa vai eikö rakentaa? Kas siinä pulma.

Maanantai-illan vietin Pääskyvuoren koululla pohtimassa Laukkavuoren asukkaiden kanssa Itäharju 60-tontin kohtaloa. Kyse on nykyisellään toimitilakäyttöön kaavoitetusta alueesta Jaanintien ja junaradan kainalossa, Munkkionpuiston laidalla. Koska tontti on ollut rakentamaton, ovat monet asukkaat luulleet sen olevan osa viereistä puistoa. Tontille on ollut jo jonkin aikaa vireillä asemakaavanmuutos tontin muuttamiseksi pääosin asuinkäyttöön, ja asukkaat ovat nyt heränneet vastustamaan kiivaasti kaikkea rakentamista. Kirjelmiä on tullut useita, ja suurimmassa oli yli 630 nimeä. Pakkohan oli siis mennä paikan päälle kuulemaan, mikä asukkaita hiertää tässä hieman kauempaa katsoen aivan järkevän tuntuisessa suunnitelmassa.

Selväksi kävi, että Laukkavuoren lähitalojen asukkaat eivät halua "puistoon" minkäänlaista rakentamista. Ja periaatteessa onkin toki mahdollista, että toimitilatontti muutetaan suojaviheralueeksi. Puistoksi siitä ei pykälien mukaan ole, niin pahasti alue sijaitsee Jaanintien melualueella. Vastustuksen lomasta yritin saada kuuntelemalla selville, mikä rakentamisessä närästää näin pahasti.

Periaatteessa toimitilatontin muuttaminen asuinrakentamiseen olisi hyvinkin järkevää. Alue sijaitsee lähellä keskustaa, erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Vieressä on Prisman market ja muutkin palvelut ovat varsin kohtuullisella etäisyydellä. Myös työpaikka-alueita on lähellä, mm. Itäharjulla ja jonain päivänä toivottavasti myös Biolaaksossa. Nyt esitelty asemakaava vaikutti kohtalaisen fiksulta, ainakin ehdottomasti paljon paremmalta kuin voimassa oleva asemakaava tai aiemmat luonnokset uudesta. Jaanintien varrelle tulisi kolmikerroksisia kerrostaloja, jotka itsessään ynnä autokatoksineen muodostaisivat taakseen jäävälle rivitaloalueella, puiston osalle ja osaksi myös jo nyt olemassa oleville kerrostaloille luontaisen melumuurin. Rivitalot oli suunniteltu suojaisaksi sisäpihaksi. Meluselvitysten mukaan rakennusmassan melulta suojaava vaikutus oli huomattava sillä kohdalla puistoa, jonka reunaan rakennettaisiin. Junaradan varteen tulisi tärinän takia toimitilarakentamista.

Puistoalue ei pienenisi juurikaan nykyisin vallitsevasta kaavatilanteesta katsottuna, mutta toki nykytilanteeseen verrattuna viheralueeksi koetun/luullun alueen koko pienenisi. Jotkut asukkaat esittivät, että rakentaminen laskisi heidän asuntojen arvoa. Monesti ymmärrän tämän näkökohdan, mutta nyt olen eri mieltä. Itse olen kokenut Munkkionpuiston ja tämän rakentamattoman tontin visuaalisesti viehättäväksi, mutta jollakin tapaa puistona kehnoksi, koska liikenteen melu ja ilmansaasteet ovat sille niin leimaa antavia. Se ei vaikuta paikalta, jossa haluaisi viettää kesäpäiväänsä. Laukkavuoren asuinalueestakin minulla on sellainen mielikuva, että Jaanintien melu jyrää asuinalueen sisään. Siksi kai ajattelen vaistomaisesti, että uusien rakennusten rakentuminen kohtalaisen matalaksi melumuuriksi rauhoittaisi jäljelle jäävää virkistysaluetta ja siten nostaisi koko alueen viihtyvyyttä ja ehkäpä tätä kautta jopa asuntojen arvoa. Mutta näitä käsityksiä eivät paikalla olleet asukkaat selvästikään tuntuneet jakavan.

Vaikea sanoa, onko kyseessä pelkkä nimbyily. Ei se aivan siltä vaikuttanut, vaikka sitäkin varmaan on mukana, onhan nimbyily yleisinhimillistä. Minulle jäi päällimmäiseksi kaksi vaikutelmaa. Asukkaat eivät nähtävästi koe Jaanintien melua häiritsevänä. Ainakaan sellaiseen ei viitattu yhdessäkään puheenvuorossa. Siksi he eivät myöskään tunne mitään tarvetta saada melusuojaa puistolleen, ainakaan alueen pienenemisen kustannuksella. Toinen keskeinen asia taitaa olla puiston avaruuden ja lakeuden tunne: se halutaan säilyttää. Ehkä on niin, että kaupunkilainenkin ihminen tykkää katsella maisemaa, "jossa ei silimä pökkää", kuten muinoinen pohjanmaalainen anoppini opetti minulle pohojalaasen maiseman kauneutta. Nämä eivät tietenkään ole mitään nimbyilyargumentteja, vaan ihmisten kokemuksia lähiympäristönsä viihtyisyystekijöistä.

Tästä tuleekin siis vaikea juttu pohdittavaksi. Jaanintien liikennemäärät ovat selkeässä kasvussa, onhan kyseessä kaupungin sisäisen kehätien jo nyt vilkaasti liikennöity osa. Liikennemäärät tulevat todennäköisesti lisääntymään niin, että jollain aikataululla aletaan keskustella tien nelikaistaistamisesta. Melu lisääntyy, eikä pelkkä lehtipuuvaltainen kasvillisuus ole sille mikään kunnollinen suoja, etenkään talviaikaan. Kaupungin täydennysrakentamistavoitteen kannalta tontti on varsin järkevä kohde. Toisaalta kaupungin itäpuolella on monia muitakin kaavaprojekteja meneillään, joten mikään välttämättömyys ei kaavan toteuttaminen ole. Alueen uudet asukkaat saattaisivat olla hyvinkin tyytyväisiä tulokseen, ja uskoakseni myös osa vanhoista asukkaista saattaisi kokea lopputuloksen sittenkin hyväksi. Tämänpäiväisen tilaisuuden asukasedustajat (joita oli paljon!) olivat kuitenkin varsin yksimielisesti uudisrakentamista vastaan, ja koska tontti on kaupungin, se on poliittisen tahdon niin halutessa yksinkertaista kaavoittaa myös pysyvään "virkistyskäyttöön". (Melun takia on kyllä pakko panna "virkistys" sulkuihin.) '

Voi sentään. Tämä on nyt sen verran kimurantti juttu, että asia on pakko panna hautumaan mielen sopukoihin. Toivottavasti ristiriitaisten asioiden painoarvot ovat lonksahtaneet mielessäni omille kohdilleen siihen mennessä, kun ympäristö- ja kaavoituslautakunta (ja tässä asiassa siis myös vihreiden valtuustoryhmä) alkavat käsitellä asiaa.

Libanon, Oitti ja opintotuki

Perjantaina matkasin iltapäivästä Helsinkiin Vihreiden puoluehallituksen kokoukseen. Matka viivästyi, koska Kaarinassa oli sattunut moottoritiellä vakava liikenneonnettomuus, tie oli poikki ja poliisit käännyttivät kaikki Helsinkiin matkaavat kiertotielle. Matka tuntui viivästyvän tosi pahasti, mutta ihme kyllä Helsingissä oltiin – Mannerheimintien iltaruuhka huomioiden - vain 25 minuuttia myöhässä.

Puoluehallitus käsitteli mm. eduskuntavaalikampanjan järjestelyjä ja piiriyhdistysten puolueelta saamia vaalitukia. Perinteisestihän meidän kampanjamme ovat sekä piiriyhdistys- että ehdokastasolla taloudellisesti aivan eri suuruusluokkaa, tai ehkä pitäisi sanoa pienuusluokkaa, kuin mitä kilpakumppaneillamme. Harva vihreä ehdokas tai yhdistys saa vaalirahoitusta ulkopuolelta. Ulkopuolisen tuen puuttuessa pysymmekin köyhinä mutta riippumattomina. Useimmilla ehdokkaillamme kampanjakulut tulevat omasta ja lähipiirin kukkarosta, ja piiriyhdistys sitten rahoittaa kaikille yhteisiä menoja sen minkä pystyy. Mutta onneksi kukaan ei edes odota meiltä kiiltäväpintaisia megamainoksia paksulle paperille painettuna tai massoittain luonnonvaroja kuluttavaa vaalikrääsää.

Puoluehallituksen käsittelyssä oli myös eduskuntavaaliohjelman luonnos, joka on tulossa hyväksyttäväksi seuraavan puoluevaltuuskunnan kokoukseen parin viikon päästä Jyväskylässä. Oikein odotan taas valtuuskunnan kokousta, sillä viimeksi tapasimme keväällä Porissa. Tämä puheenjohtamani valtuuskunta on kertakaikkisen hieno luottamuselin: vaikka kokousviikonloppu on raskas vetää, kokouksista lähtee aina kotiin sielultaan virkistyneenä. Samaa on sanonut moni valtuuskunnan jäsen. Niin upeaa ja toisiaan innostavaa vihreää väkeä siihen on kasaantunut!

Puoluehallitus hyväksyi kannanoton Libanonin tilanteesta. Eduskunta keskustelee asiasta ensi tiistaina. Tässä kannari:

Kannanotto2.9.2006Vihreät Libanonin tilanteesta:
SUOMI LIBANONIN KRIISINHALLINTAOPERAATIOON - MUTTA TIUKOIN EHDOIN- Libanonin sisällissota estettävä

Vihreiden mielestä EU:n puheenjohtajamaan Suomen on kannettava vastuunsa ja liityttävä niiden EU-maiden joukkoon, jotka ovat päättäneet lähettää joukkoja Libanonin rauhanturvaoperaatioon. Asiaa käsitellään ensi viikolla eduskunnassa Libanonin tilannetta koskevan selonteon yhteydessä.
- Suomi voi lähettää joukkoja Libanoniin ainoastaan, jos voimankäytön säännöt ja valtuudet on tiukasti etukäteen määritelty. En näe mieltä siinä, että suomalaisia lähtisi mukaan operaatioon, joka vain pahentaa konfliktia entisestään. Libanoniin lähetettävien joukkojen tehtävänä on kriisinhallinta, voimankäyttö on hyväksyttävissä itsepuolustustarkoituksessa ja siviiliuhrien ehkäisemiseksi. Tällä hetkellä on epäselvää voivatko YK:n sotilaat puuttua esimerkiksi asetoimituksiin, sanoo Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg.
Vihreät tuomitsevat kaikki sotilaalliset iskut Israelin ja Libanonin alueella. Ne ovat aiheuttaneet mittaamattomia kärsimyksiä erityisesti siviiliväestölle. Vihreiden mielestä laajamittainen, kaikkiaan 15 000 sotilaan rauhanturvaoperaatio on suuri riski, jos konfliktin molemmat osapuolet eivät sitoudu rauhan palauttamiseen.
Rauhanturvajoukkojen tehtävä ei ole suorittaa Libanonissa aseistariisuntaa ja puuttua Hizbollahin asemaan, jolla on nyt kannatusta enemmän kuin koskaan. On erityisen tärkeää, että YK:n rooli säilyy neutraalina eikä se asetu minkään osapuolen puolelle. Libanonin hallituksen tulee hallita kaikkia libanonilaisia asevoimia ja YK:n tukea tarvitaan Hizbollah-joukkojen siirrossa hallituksen alaisuuteen. Vihreät toivovat, että Hizbollahissa vahvistuu maltillinen siipi, joka on valmis poliittisiin ratkaisuihin, neuvotteluihin ja sovitteluun. Tätä on kuitenkin realistista odottaa vasta jonkinlaisen vakiintuneen rauhan jakson alettua.
Kriisissä ei ole kyse vain näiden kahden maan suhteesta vaan koko Lähi-idän laajuisista jännitteistä, ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten välisestä, sukupolvesta toiseen jatkuneen vihan ja koston kierteestä, jolla on heijastusvaikutuksia koko maailmanpolitiikkaan. Lähi-idän ruutitynnyrin purkaminen vaatii EU:n aktiivisuutta - sen on rohkaistava ennakkoluulottoman, monenkeskisen vuoropuhelun viriämistä - vihan ja ennakkoluulojen vaikutukset on jo nähty.
Cronberg lähettää terveisiä parhaillaan Lappeenrannassa kokoontuvalle EU:n ulkoministerien kokoukselle:
- Iranista on tulossa alueellinen suurvalta nyt kun Irak on miehitetty. Lähi-idän pysyvän rauhan edellytys on, että Syyria ja Iran takaavat sen. Tämä vaatii näiden maiden suoria neuvotteluja USA:n kanssa. Sekä Syyria että Iran olisivat todennäköisesti valmiita neuvottelemaan, mutta USA ei. EU:n tulisikin taivutella USA neuvotteluihin ja Suomen on oltava tässä aloitteellinen. Asialla on kiire, joten se sopisi hyvin Lappeenrannan kokouksen asialistalle.

Lauantaiaamuna läksimme ystäviemme autokyydillä Hausjärven Oittiin Helsingin yliopiston Hämäläisosakunnan kesäpaikalle. Mieheni on ollut aiemmin aktiivinen osakuntalainen, ja tänä viikonloppuna oli Oitissa "vanhojen herrojen" kokoontuminen. Isolla kolhoosimökillä oli leppoisaa: juttelua, saunomista, grillailua ja taisivat jotkut nauttia viinaakin osakuntamalliin. Itse menin nukkumaan siinä vaiheessa kun yökahdelta alkoi korttipelirinki. Sunnuntaiaamuna oli ihana käydä aamusaunassa, uida viilenneessä järvessä ja ottaa syysaurinkoa isolla laiturilla. Iltapäivällä kävin vielä keräämässä kasveja ison muovikassillisen, jotta kasiluokan oppilailla riittäisi huomenna puurtamista biologian tunnillaan. Sitten oli aika matkata Turkuun viikon työrupeaman pariin. Valtuustoryhmän kokous jäi tällä kertaa väliin, mutta ehdin sentään antaa asioihin perustellut kommenttini sähköpostilla.

Sunnuntain Turun Sanomissa oli sunnuntaisivuilla juttu opintotuesta ja sen kehityksestä: http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2006-09-03,104:12:402469,1:0:0:0:0:0::. Tai no, ehkä ennemminkin kehittymättömyydestä, jos asiaa tarkastellaan opintorahan kehityksen kautta. Sitä korotettiin viimeksi vuonna 1992 ja leikattiin lama-aikana 1995. Sittemmin muutoksia ei ole tapahtunut. On erittäin aiheellista kysyä, miksi ihmeessä ei ole tapahtunut. On järjetöntä, että samaan aikaan valitetaan valmistumisaikojen pituudesta ja kieltäydytään päivittämästä opintorahan tasoa edes inflaation vertaa. Kustannustaso on kuitenkin yli kymmenessä vuodessa noussut melkoisesti.

Ymmärrän hyvin opiskelijoita, jotka eivät halua nostaa opintolainaa. Joskus aikoinaan lainan ottaminen oli ihan järkevää, kun korkeakoulututkinto takasi työpaikan ja inflaatio auttoi lainan takaisinmaksussa. Nämä ajat ovat kuitenkin takanapäin. Tusarin opintotukijutun kakkossivulla oli haastateltu menneiden aikojen opiskelijoita, joista minä sain kunnian edustaa 1980-luvulla opiskelleen taloustilannetta. Sanoin haastattelussa, ja se päätyi myös lehteen, että minun seitsemän vuoden opintolainasaldoni oli 97 373 markkaa, mikä on aivan järkyttävä summa. Minun valmistumiseni venyi paristakin syystä aina vuoteen 2001, mutta jo 1990-luvun alkupuolella minulla oli kasassa noin 190 opintoviikkoa. Gradu jäi sitten vain roikkumaan puolitekoisena lähes kymmeneksi vuodeksi. (Tämä ehkä kertoo jotain paitsi minusta myös yliopiston opinto-ohjauksen tasosta…) Opintolainani sulautettiin pari vuotta sitten asuntolainaan, mutta laskin joskus, että tavanomaisella lyhentämistahdilla olisin 42-vuotias kun lainanmaksu loppuu.

No, joka tapauksessa tilanne 1990-luvun alkupuolella oli se, että töitä oli joko todella vaikea saada (ihmisiähän pantiin silloin kilometritehtaalle kiihtyvällä vauhdilla) tai niitä ei saanut ollenkaan. Julkiselle sektorille ei pitkään aikaan palkattu lainkaan uusia ihmisiä. Me, jotka valmistuimme niihin hommiin, olimme suurten opintolainojemme kanssa ns. kusessa. Kun sitten pahin lama alkoi hellittää, ja julkinen sektorikin kykeni taas palkkaamaan uutta väkeä, oli aika jo osin ajanut minun ikäluokkani ohi. Me emme olleet enää nuorimpia ja vastavalmistuneita, vaan nuorina palkattiinkin meitä nuorempia, todellisia vastavalmistuneita. Monet meistä eivät oikein koskaan päässeet kiinni työelämän uraputkeen, vaan olemme joutuneet tekemään pätkätöitä pätkän toisensa jälkeen. Tilanne ei ole vieläkään korjautunut, enkä oikein usko sen korjaantuvankaan. Tämä lamavuosina työelämään valmistuneiden sukupolvi tulee todennäköisesti näkymään kuoppana ainakin julkisen sektorin työntekijöiden ikätilastoissa halki työuransa.

Eli maailma on muuttunut, lainasysteemi ei pelitä. Opintorahaa pitää nostaa, jos halutaan opiskelijoiden opiskelevan eikä käyvän työssä. (Henkilökohtaisesti en pidä työssäkäyntiä pahana, jos se rytmittyy hyvin opintojen kanssa. Mutta minähän olenkin itse tosi pitkän linja opiskelija.) Katsotaan, millaiseksi keskustelu yltyy eduskunnan budjettikeskustelun lähestyessä. Ennustan, että hallituspuolueet lupaavat asiaan palattavan hallitusneuvottelujen yhteydessä…

Hienoja sanoja: symposium Educariumissa

Tänään koulu päättyi jo puolilta päivin, sillä klo 13 alkoi Educariumissa, eli kasvatustieteen laitoksella, Norssin ja opettajankoulutuslaitoksen yhdessä järjestämä symposium "Opettajankouluttaja kansalaiskasvattajana". Kyse on Vanhasen hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmasta kumpuavasta projektista, jossa olen ollut mukana nyt pari vuotta. Toki tämä liittyy myös uuden opetussuunnitelman aihekokonaisuuksien lihaksi tekemiseen. Työryhmämme (professori Arja Virta, luokanopettaja Pirjo Mikkola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Anu Waltari ja biologian ja maantiedon opettaja minä) valmisteli Opetusministeriöltä saadun projektirahan turvin viime syksynä Norssiin kansalaisvaikuttamisen iltapäivän ja kansalaistorin, ja tänään oli vuorossa symposium. Puhujia oli kaksi: Opetusministeriöstä opetusneuvos Armi Mikkola ja
Joensuun yliopistosta /Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselta professori Pirjo Nuutinen.

Mikkola piti erinomaisen puheenvuoron aiheesta "Yhteisölliseen toimintakulttuuriin oppiminen opettajankoulutuksen haasteena" ja hän teki sen omalla reippaalla tavallaan. Pidän hänen tyylistään, minusta on aina mukavaa kuunnella johtavia virkamiehiä, jotka puheessaan myös sanovat jotakin. Mikkola lähti siitä, mitä suomalainen kirjallisuus kertoo yhteisöllisyydestä, koulusta ja vuorovaikutuksesta. Hän eteni yhteisöllisyyteen ja kouluun kohdistuviin moninaisiin ja moniäänisiin vaatimuksiin. Mutta nämä vaatimukset eivät lähde kokonaisuuksista käsin, ja siksi koulun kannalta viestit ovat ristiriitaisia. Esimerkki: yhteisöllisyyden vaatimus ja toisaalta asiakkuuden näkemyksen tuominen kouluun. Oppilaista halutaan tehdä asiakkaita, koulutuksen ja sivistyksen kuluttajia. Jos ostoskoriin ei tule toivottua tavaraa, on kuluttajalla vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Miten koulu silloin voi olla yhteisön jäsenyyttä korostava? Asiakkuuteen alistaminen estää osallisuuden yhteisöön, sen kehittämiseen ja jäsenen oikeuksien ja velvollisuuksien tuntemiseen.

Mikkola puhui myös sosiaalisesta pääomasta. Se syntyy vuorovaikutuksesta, yhteisöllisyydestä, keskinäisestä luottamuksesta ja yhteisestä tekemisestä. Yhteiskunnassa tätä ei voi syntyä, jos ei ole aktiivista kansalaisuutta. Yhteiseen toimimiseen tarvitaan yhteistoiminnan kykyjä ja vuorovaikutustaitoja. Näiden taitojen harjaannuttaminen on tärkeä pedagoginen haaste. Mikkola jatkoi tamperelaisilla tutkimustuloksilla opettajaksi opiskelevien näkemyksistä kansalaisvaikuttamisesta ja moniammatillisuuden merkityksen pohdinnalla. Moniammatillisuus tulisi pystyä ottamaan ammattikuvaan mukaan täysipainoisesti jo opettajankoulutusvaiheessa! Ei ole kyse sen kummallisemmasta kuin siitä, että arvostamme ja hyödynnämme toistemme osaamista.

Lopuksi hän heitti ilmaan ajatuksen opettajankoulutuksen kehittämisestä. Hän pohti ensin yleistä ja surkeaa kysymystä: mistä tulee valtava kiireen tuntu opettajankoulutukseen? Ja jatkoi sitten: koska opettajien täydennyskoulutus toimii Suomessa niin heikosti, on ajatuksena ladata peruskoulutukseen mahdollisimman paljon sisältöjä. Osa sisällöistä sopisi kuitenkin paremmin täydennyskoulutuksen hoidattavaksi. Jos alkaisi vähitellen muodostua luonteva jatkumo peruskoulutuksesta jatkokoulutukseen, olisi opiskelijoilla enemmän tilaa myös vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen. Kunnat ja oppilaitokset voisivat tässä kehittää yhteistyötään paremmaksi koskien täydennys- ja peruskoulutusta.

Niinpä. Ei mikään huono ajatus, mutta tässä kuntatalouden tilassa ei siitä tulisi yhtään mitään. Se asia, mistä kunnat ensimmäisenä säästävät, on täydennyskoulutus.

Mikkolan jälkeen jatkoi Nuutinen aiheesta "Opettajat kansalaisena ja kansalaisten kasvattajana". Nuutinen esitteli tutkimustuloksiaan opettajien vallankäytöstä.
Opettajien asennoitumisesta valtaan hän totesi, että myönteisesti suhtautuvia on n. 20%, kielteisesti suhtautuvia n. 10% ja relativistis-epävarmoja n. 70%. Joku haastateltu oli kiteyttänyt, että "Valta on hyvä tai huono asia riippuen siitä, kuka, mitä moraalia käyttäen ja minkälaisin tuloksin sitä käyttää." Oma mielipiteeni kuitenkin on, että sellainen vallankäsitys, että valta on hyvä juttu, jos se on minun mielestäni oikeissa käsissä, edustaa aika kevyttä demokratiakäsitystä.

Symposium päättyi ryhmäkeskusteluihin ja niiden purkuun. Kokonaisuutena päivä oli minusta onnistunut, tästä on hyvä jatkaa projektia.

Manic monday ja muita viikon duuneja

Maanantai oli aika kamala päivä. Aamukahdeksalta oli maakuntahallituksen lausuntojaoston kokous ja yhdeksältä maakuntahallituksen ryhmäkokous (olen vihreiden ainoa edustaja maakuntahallituksessa, samoin rkp:lla on vain yksi edustaja ja me molemmat toimimme yhteistyössä keskustan ryhmän kanssa). Kymmeneltä alkoi maakuntahallituksen varsinainen kokous, joka tällä kertaa sujui tavallista vikkelämpään. Puutuin pariin asiaan listalla. Toinen ei saavuttanut suurta suosiota mutta valtion talousarvioon liittyen esiin nostamani budjetista puuttuva suurten kaupunkien joukkoliikennetuki todettiin kyllä kokouksessa laajalti maakuntaliiton edunvalvonta-asiaksi.

Yhdeltätoista oli jo kiire, sillä eduskunnan lakivaliokunta saapui silloin kaksipäiväiselle vierailulle Varsinais-Suomeen. Maakuntajohtaja Savon, maakuntahallituksen puheenjohtaja Kanervan ja muutaman muun (myös minun) piti kiirehtiä heitä tapaamaan. Lakivaliokunnan puheenjohtaja on vihreiden Tuija Brax, joten minua oli pyydetty olemaan mukana visiitillä niin paljon kuin pystyin. Tällä kertaa se tarkoitti noin kolmea tuntia, sillä kello kolmelta minun oli oltava työpaikalla Varissuolla luokanohjaajien kokouksessa. Varsinainen opetus hoitui maanantaina sijaisvoimin.

Lakivaliokuntaa ja meitä maakuntahallinnon edustajia alettiin sitten kyörätä vankilaan. Ensin Saramäkeen valmistuvaan uuteen vankilaan, jossa meitä kierrätettiin katsomassa erilaisia sellejä, ulkoilupihoja ja työ- ja harrastetiloja. Vankila on jo yllättävänkin valmis, tosin vankimielisairaala on vasta rakenteilla. Kokonaisuus hahmottui jo hyvin, ja osassa rakennuksia sisustettiin jo täyttä päätä sellejä ja yhteistiloja. Aluetta ympäröivä korkea muuri puuttui kyllä vielä kokonaan. Saramäestä kiirehdittiin Kakolanmäelle, vanhan vankilan tiloja katselemaan.

Saramäessä en ollut käynyt koskaan aiemmin, mutta Kakola on hieman tutumpi paikka. Olin pari vuotta sitten Kakolan arkkitehtikilpailun palkintolautakunnan jäsenenä, ja siinä tehtävässä tuli kierrettyä Kakolaa myös livenä. Samoin edellisellä valtuustokaudelle pääsin ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsenyyden kautta tutustumaan tuohon salaperäiseen kukkulaan. Kakolahan on vankilana toivottoman vanhanaikainen ja se kaipaa korjausta. Mutta kaikessa karuudessaan siinä on jotain sellaista inhimillisyyttä, mikä uudesta laitoksesta selvästi puuttuu. Kakolasta näkee ulos maailmaan: laivat ja muu liikenne kulkee, taloissa valot syttyvät ja sammuvat, puut vaihtavat ulkoasuaan vuodenkierron mukaan ja luonto on aika lähellä ikkunoita. Ja tämänhän se on myös Kakolan pulma.

Kakolassa on varsin vaarallisiakin vankeja, se on kovan luokan pakkolaitos. Sellaisissa eristämisen pitäisi olla paljon tehokkaampaa. Usein ihmetellään sitä, miten vankiloissa voi olla niin vaikea päiheongelma kuin on, ja miten viestit vankiloihin oikein kulkevat. Yksi selkeä riskitekijä vankeinhoidon kannalta on tämä (ihana) näköyhteys ulkomaailmaan. Se tarkoittaa mahdollisuutta merkkikieleen. Kakolassa tämä mahdollisuus on, Saramäessä ei. Kävin selleissä molemmissa vankiloissa. Kakolan sellit ovat likaisia ja ankeita, Saramäen uuden puhtaita ja siistejä. Mutta Saramäessä tulee ikkunasta näkemään vain pienen kaistaleen nurmikkoa ja tilliseinää ja-muuria. Ei muuta. Jäin miettimään siellä, että millä konsteilla pitkäaikaisvangit saavat pidettyä päänsä kasassa sellaisissa olosuhteissa. Itse luulen, että tulisin hulluksi kun ei olisi mitään mahdollisuutta nähdä maailmaa tai luontoa, telkkaria lukuunottamatta. Vankien eristämisen kannalta uusi laitos tulee tietysti olemaan paljon tehokkaampi, ja onhan siellä toki myös peseytymis-, harrastus- ja ulkoilumahdollisuudet nykyistä paremmat, joskin taas visuaalisesti hyvin rajoitetut.

Vankilasta vapauduttuani oli kiire koululle. Kokous venyi, joten sieltä tuli kiire valtuustoryhmämme kokoukseen. Myöhästyin vain noin tunnin... Ehdin nippa nappa kuulla ryhmän käymistä keskusteluista yhteenvedot, kun olikin jo aika siirtyä kaupunginvaltuuston istuntosaliin. Kokous alkoi kuudelta ja loppui joskus puoli yhdeksän maissa. Listalla oli mm. Skanssin ja Pansion asemakaavat, sosiaalilautakunnan esitys määrärahojen ja tuloerien oikaisemisesta lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmän purkamisen johdosta, sisäisen vuokrajärjestelmän uusiminen ja tarkastuslautakunnan raportti "Yhteiskunnallisia vaikutuksia kuvaavien tavoitteiden ja mittareiden toimivuuden ja raportoinnin arviointia koskevan muistion aiheuttamat toimenpiteet". Aikamoisen nimihirviön olemme synnyttäneet... Tarklan raportti oli luonteeltaan hyvin hallinnollinen, mutta minusta oli silti perustelua tuoda se valtuustoon. Siinä on hyvä yhteenveto-osa tavoitteiden asettamisen ja mittareiden valinnan kriteereistä. Tässä vain alkaa vähitellen kadota usko tähän käyttämäämme strategiseen ohjausjärjestelmään kaikkine tasapainotettuine tuloskortteineen, koska valtuutetut eivät ole järjestelmää sisäistäneet eivätkä siksi oikein osaa sitä käyttää, ja hallintokunnatkin tuntuvat tekevän yhteisiksi tarkoitetuista käytännäistä kokolailla omia tulkintojaan. Puhuin monesta asiasta, olin jopa kirjoittanut pari puhettakin. Jos muistan, yritän laittaa ne tälle sivulle myöhemmin. Pansion satamaäänestyksen ja sisäisen vuokra-asian hävisimme, mikä nyt ei ollut mikään yllätys.

Kotiin päästyäni oli aika ruveta väsäämään seuraavan päivän oppitunteja. Kokonaisuutena päivä oli hektinen, eikä kesken päivää kuulemani suru-uutinen tehnyt sitä yhtään helpommaksi kestää.

Tiistai oli jo tasaisempaa, vaikkakin kiireistä. Kuusi tuntia opetusta putkeen, sitten paperihommia, sitten kaupungille revisiotoimistoon allekirjoittamaan pöytäkirjam ja sitten - ah - kotiin! Keskiviikkona taas matkasin töihin keskikaupungin kautta, piti käydä valokuvassa ennen töihinmenoa. Iltapäivällä lähdin koulusta kasiluokan kanssa Biologiseen museoon. Reissu oli kiva, oppilaat tekivät museossa hyvin töitä. Saatoin osaa heistä takaisin koululle, osa oli saanut luvan palata kotiin suoraan kaupungilta. Ja sittten pääsin itse kotiin.

Uutisiakin riittäisi kommentoitavaksi, mutta en taida nyt jaksaa. Sen verran kannattaa ehkä mainita, että Hesarissa oli tänään aika iso juttu jokseenkin sellaisella otsikolla, että "Kantarelleja nähty Nuuksiossa!". Jaa-a, onkohan ikinä aikaisemmin ollut valtakunnan pääaviisissa juttua parin kantarellin löytymisestä, ja oikein kuvan kera! Sitä se kuiva kesä teettää...

Ehdokkuuden ytimestä ynnä kommenttia Heiniksestä

Viikonloppu on mennyt hyvin rauhallisesti. Launantaina oli muutama tunti vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden koulutusta. Paikalla olivat miltei kaikki tähän asti nimetyt ehdokkaamme, vain pari ei päässyt tulemaan paikalle. Jokainen esitteli tähän astisia suunnitelmiaan kampanjansa luonteesta ja keskeisistä vaaliteemoistaan. Se aate, into ja pätevyys, jolla ehdokkaamme - niin ensikertalaiset kuin konkaritkin - kampanjoitaan nyt rakentavat, on kertakaikkisen ihailtavaa! Tsemppihenki oli hyvä: muut ehdokkaat auttoivat oman kampanjansa esittelijää myönteisillä kommenteillaan ehdokasprofiilin määrittelyssä, ja antoivat lisävinkkejä ehdokkaan vahvuuksista. Jos tämä näin jatkuu, ehdokasryhmämme on niin hyvä, toisiaan kannustava ja yhteen hiileen puhaltava, että se voi yltää vaikka kuinka korkeaan saavutukseen! Tämä yhteisöllisyys ei ole käsittääkseni aivan tavanomaista, sillä perinteisestihän politiikasta sanotaan, että missään ei kilpailu on niin suurta ja selkäänpuukotus niin kovaa kuin omiensa joukossa. Muista puolueista olenkin vuosien mittaan kuullut tämän suuntaisia tarinoita.

Politiikka on siinä mielessä jännä laji, että se on yksilöiden joukkuelaji. Siksi se on myös vaikeaa. Aina pitää puntaroida, kumpi on tärkeämpää: oma vai puolueen etu. Äänestäjät haluavat poliitikkojen olevan merkittäviä yksilöitä: monet haluavat äänestää "vahvaa" poliitikkoa, jota ei puolue höykytä, ja monet haluavat myös äänestää ns. "voittajaehdokasta". Mutta eduskunta- ja kunnanvaltuustopaikkojen määrä jaetaan ei suinkaan voittoisan yksilön äänimäärän vaan ryhmän kokonaisuudessaan yhteensä keräämän äänimäärän perusteella. Politiikan itsensä kannalta eniten väliä on siis sillä, kuinka paljon ääniä ehdokasryhmä kokonaisuudessan pystyy saamaan. Yksi kuningas- tai kuningatarehdokas ei paljoa lämmitä, jos hän saa aikaan sen, että muut listalla eivät motivoidu käymään omaa kampanjaansa. Vain joukkue voi oikeasti voittaa, vain joukkueen tulos määrää lopullisen pelipaikkojen määrän pelikentällä eduskunnassa, kunnanvaltuustossa tai EU-parlamentissa. Vaaliliittotilanteissa kuvio on tietysti erilainen.

Äänestäjien ehdokasyksilöille antamat äänimäärät ratkaisevat vain sen, missä järjestyksessä ehdokkaat marssivat istumaan ryhmän saavuttamille tuoleille eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon. Toki tälläkin on väliä siltä kannalta, että ihmisillä on erilaisia kykyjä eivätkä poliitikot ole keskenään samanlaisia toimijoita. Toiset ovat toisia pätevämpiä ja heillä on eri painotukset ja toimintatavat myös saman puolueen sisällä. Tässä suhteessa toivoisi äänestäjiltä harkintaa: kannattaa tutkailla, uskooko oman ehdokkaansa olevan kyvyiltään ja taidoiltaan hyvä hoitaaman myös itse tehtävää. Aivan pelkillä kivoilla mielipiteillä ei tehtävässä pärjää, eikä pelkkä lasnäolo riitä asioiden eteenpäin viemiseen. Toisaalta on niinkin, että vanha sananlasku siitä, että kun herra antaa viran hän antaa järjenkin, pitänee kohtuullisella tarkkuudella paikkansa. Omasta listastamme en ole nyt ollenkaan huolissamme: kaikki ehdokkaamme vaikuttavat todella hyviltä ja päteviltä tyypeiltä, joten siinä mielessä valinta voitaisiin hoitaa vaikka arpomalla.

Minulla on nyt meneillään kolmas kerta eduskuntavaaliehdokkaana, enkä ole onneksi koskaan joutunut kokemaan omien keskellä lokakampanjaa. Kateuden tunteita toki on ollut, ne ovat vaalikampanjassa jokseenkin väistämättömiä. Vaalien alla vaalikuumeen kohotessa joutuu välillä ponnistelemaan itsensä kanssa pitääkseen itsensä aisoissa, mutta se ponnistelu kannattaa. Elämää on edessä vaalien jälkeenkin, ja joka tapauksessa vain pieni osa ehdokkaista voi päästä läpi. Jos oman listan kilpakumppaneiden kanssa välit kärjistyvät liiaksi, voi elämä vaalien jälkeen olla ikävää. (Samasta syystä minulla on ollut sellainen periaate, että kaikki ehdokkuuteen liittyvät laskut on maksettava viimeistään vaalisunnuntaina. Jos ei tule valituksi, niiden maksaminen sattuu paljon enemmän jo heti maanantaina.) Ehdokaslistan sisäinen tasapaino on herkkää, sillä ehdokkuus on myös tunneasia. Äänestäjät eivät juurikaan tajua, kuinka ehdokkaat tekevät kampanjoitaan persoona vereslihalla. Ei se ole niin helppoa asettaa itsensä julkisesti esille ja myös julkisen tuomion alle. Ehdokkaastahan saa sanoa aivan mitä sylki suuhun tuo, eikä ehdokkaalla ole paljoa tilaa väittää vastaan.

On siis paljon syitä siihen, miksi ehdokkuuden tulisi olla myös kivaa. Tämä on kallis harrastus, vain harva pääsee läpi ja kampanja käy sekä omien että perheen ja tukiryhmän voimien päälle. "Kiva" kampanja ei ole realistinen vaatimus esitettäväksi muista puolueista tuleville kilpakumppaneille, mutta omiensa parissa sitä kannattaa yrittää. Ja täällä Varsinais-Suomessa ainakin me vihreät olemme siinä pääosin onnistuneetkin. Ainakin minulla on kahdesta edellisestä eduskuntavaali- ja kolmesta kunnallisvaalikampanjasta 95%:sti vain hyviä ja hauskoja muistoja: naurua ja tekemisen iloa tukiryhmässä, yhteistä ponnistelua muiden ehdokkaiden kanssa vihreän politiikan eteenpäinviemiseksi, hyvin monenlaisia ja myös ei-perinteisiä vaalitilaisuuksia ja vaikka mitä. Ja sietää ollakin, kun tähän voimia vievään "harrastukseen" tyhjentää säästötilinsä aina neljän vuoden välein.

Lauantai siis meni koulutuksessa, jonka jälkeen osa meistä jatkoi vielä yhteistä jutustelua menemällä syömään Baan Thaihin. Janina Andersson, Ville-Veikko Mastomäki, Martti Wallasvaara, mieheni Rusto ja minä pölisimme innolla yhteiskampanjoitamme eteenpäin currykookosastioiden äärellä.

Muu osa viikonlopusta on kulunut lepäämiseen ja esityslistojen lukemiseen. Maanantai on kokouspäivä, joten esityslistoja riittää luettavaksi noin 5-6 A4-senttimetrin korkuinen pino, ja pari puhettakin pitäisi miettiä. Lisäksi olisi hyvä ehtiä tehdä tiistain oppitunteja jo valmiiksi, koska valtuustossa menee varmaan maanantaina aika myöhään. Ja ulkoilukin olisi tarpeen.

Sunnuntaiaamun hupipala löytyi tällä kertaa aamun Turun Sanomista, joka oli ollut paikalla tekemässä juttua täkäläisen demariyhteisön arvokkaista satavuotisjuhlista. Kahvi meinasi tulla nenästä ulos, kun luin Eero Heinäluoman suuhun kirjoitettuja puhesitaatteja. Tässä parhaat palat:

• "Heinäluoma kertoi heränneensä ympäristöasioihin, kun hänen lapsensa olivat alkaneet kysellä niistä.
  - Meidän on ymmärrettävä, että tämä maapallo on meillä vain lainassa lapsiltamme ja lastenlapsiltamme, Heinäluoma julisti."
• "Hän korosti, ettei ympäristöön suunnattu huomio ole automaattisesti pois muusta hyvinvoinnista.
  Heinäluoma arveli, että ympäristöalan osaaminen voi pikemminkin luoda Suomeen vientimahdollisuuksia ja uusia työpaikkoja."
• "Heinäluoma huomautti, että Sdp otti ympäristökysymykset esiin ensimmäisenä Suomen puolueista jo 1960-luvun lopulla. 1980-luvulla Sdp oli perustamassa maahan ympäristöministeriötä ja antoi riveistään sinne ensimmäisen ministerin."

Voi tanssivat taatelit. Heinäluoma on herännyt jo nyt, armon vuonna 2006! Hän arvelee, että ympäristönsuojelulla voikin olla jopa taloudellista merkitystä ja sdp oikein antamalla antoi miehen riveistään ympäristöministeriön raskasta taakkaa kantamaan! Tässä puhuu siis maan valtiovarainministeri ja sdp:n puheenjohtaja! Toimittaja Hannu Miettunen olikin kirjoittanut terävään tapaansa kommenttiboksiin tilanneyhteenvetoa: "Puheenjohtaja Eero Heinäluoman piti alunperin pitää Turussa juuri sellainen onnittelupuhe kuin satavuotisjuhlissa on totuttu kuulemaan. Siinä olisi kerrattu kansamme kohtalonhetkiä ja sosialidemokratian saavutuksia. Puheteksti vaihtui kuitenkin viime tingassa vihreämpään. Jokainen juhlapuhe on poliitikolle mahdollisuus ilmaiseen vaalimainokseen. Jos siinä on uutiseksi muotoiltava kärki, se leviää STT:n välityksellä kaikkiin medioihin. Tilaisuutta ei hukattu. Biopolttoaineet ovat päivän sana. Ja ne voidaan nivoa aasinsillalla - uskokaa tai älkää - jopa suomalaisten demarien peruskirjaan, 1903 laadittuun Forssan ohjelmaan. Eräs juhlakokoukseen osallistunut alan konkari siunaili maailman menoa huvittuneena. Viherpiiperöt kantavat nykyään huolta köyhistä ja demarit maapallosta. Kulissien takana kaikki on toki ennallaan. Ay-liikkeen harmaat eminenssit kierrättävät tälläkin hetkellä muistiota, jossa varoitellaan metsiensuojelun vaaroista suomalaiselle työlle. Piiperönreppanoilla on satavuotiaalta vielä paljon oppimista."

Niinpä. Kannattaa muuten viherpiiperöiden ja muidenkin lukea aamun Hesarin sunnuntaisivuilta emeritysprofessori Jorma Kalelan perustulokirjoitus osana valtakunnassa nyt käytävää perustulokeskustelua. Kukkahattuviherpiiperötätinä ennustan, että perustulo nousee tällä kertaa näkyväksi vaalikeskusteluteemaksi vaikka Matti, Eero ja Jyrki sitä yrittävätkin välttää. Maailma nyt vain on muuttunut, ja on aika käydä keskustelu siitä, milloin ja miten muuttuu myös suomalainen sosiaaliturva.

Nummelassa ja Tallinnassa

Keskiviikko meni matalalentoa harjoittaen. Aamulla oli duunia kotona ja piti pakata matkatavarat. Töihin tuli niin kiire että lounas jäi syömättä. Kouluhommien jälkeen oli kiire junaan, jotta ehdin Espooseen puoli neljäksi. Espoosta oli niin kiire Nummelaan Kemiran hallintoneuvoston kokoukseen, että Kemira lähetti pääjohtajan autonkuljettajan minua hakemaan. Hallintoneuvosto pitää kerran vuodessa "rapukekkerikokouksen", jossa on kokouksen lisäksi aikaa saunomiseen Kotkaniemen koetilan mainiossa savusaunassa sekä rapupäivälliseen. Tärkeintä tietysti on, että siinä ohessa on aikaa epämuodolliseen keskusteluun. Paikalla on hallintoneuvoston lisäksi yhtiön pääjohtaja, hallitus ja ylintä johtoa Suomen pääkonttorista. Nämä tilaisuudet ovat olleet aina kiinnostavia ja keskustelu tasokasta, ja niin oli tälläkin kertaa. Kävin mm. ajatuksia herättävän keskustelun hallituksen puheenjohtaja Anssi Soilan kanssa teollisuuden muuttuneista toimintamalleista ja yritysjohtamisesta verrattuna kuntajohtamiseen. Ryyppylaulujakin ehdimme hoilata rapujen seuraksi perinteiseen tapaan. Tässä esimerkiksi yksi minulle ennen tuntematon: "Pienen pieni siideri aamulla kerran/hankaloitti helpotusta krapulaan./Hetken se kutitteli kieltäni ja keksin:/Koskenkorvaa, Koskenkorvaa hetulaan!". Sävel on tietysti "Pienen pieni veturi".

Olen kerran ennenkin, pari vuotta takaperin, matkannut samaan tilaisuuteen Espoosta pääjohtajan autolla. Olo oli turkulaistytöllä kuin elokuvatähdellä, kun juna-asemalla oli vastassa autonkuljettaja ja kiiltelevä kaara. Juhlien jälkeen keskiyön paikkeilla elokuvatähti muuttui taas takaisin Tuhkimoksi, kun muut jättivät minut bussista Espoon Ikean pysäkille odottelemaan seuraavaa Turun pikavuoroa. Muistan, kuinka istuin yli puoli tuntia lämpimässä kesäyössä: odottelin bussia, heiluttelin penkillä jalkojani, kuuntelin ohi kulkevan moottoritien meteliä ja ajattelin, että mikä laulaen tulee, se viheltäen menee… Tällä kertaa pääsin muiden kanssa yhteisellä bussikyydillä Helsingin kotiin. Kotona olin puoli kahdentoista aikaan, ja hyvä niin, sillä aamulla herätyskello soi kuudelta.

Torstaina aamuseitsemän jälkeen piti olla jo Eteläsatamassa, muu matkaseurue oli lähtenyt Turusta jo 4.45. Puheenjohtamani Turun tarkastuslautakunta matkasi Tallinnaan kaksipäiväiseen Efekon seminaariin saamaan koulutusta tarkastustoimintamme syventämisessä. Vietin siis torstain ja perjantain tallinnalaisen hotellin ikkunattomassa auditoriossa ja kuuntelin luentoja mm. aiheista "Konserni- ja liikelaitossäännösten uudistus", "Eläkkeiden rahoitus ja työvoima", "Tavoitteiden asettaminen ja arvioinnin kehittäminen" ja "Osakeyhtiölain uudistus, voimaan 1.9. lukien". Aika villiä luonnontieteilijälle.

Tämänkaltaisissa tilaisuuksissa luennoitsijoiden kuunteleminen on kuin helmien etsintää simpukoista. Pitää avata monta turhaa simpukkaa, ennen kuin tulee helmi vastaan. Nyt sain kohtalaisesti helmiä, en yhtään huippua mutta monta hyvää. Pari kolme tyhjääkin kuorta tuli avattua. Onneksi hotellin kokousjärjestelyt toimivat ja käytössä oli jopa ilmainen hotellin kaikki tilat kattava WLAN-verkko. Tästä kannattaisi suomalaisten hotellien ottaa oppia, nehän kiskovat aivan järkyttäviä hintoja 24 tunnin käyttötunnuksista langattomaan verkkoonsa. Se ei ole hyvää palvelua, se.

Hotellista ehdin poistua torstai-iltana sen verran, että kävin hieman shoppaamassa kahden korttelin päässä sijaitsevassa Tallinnan Stockmannissa. Muuhun ei ohjelmassa ollut aikaa, nämä ovat aina hyvin tiukasti ohjelmoituja tilaisuuksia. Viime vuonnakin olin kaksi päivää vastaavassa koulutuksessa Tallinnassa: meidät vietiin bussilla satamasta Viru-hotelliin, jonka ikkunattomassa auditoriossa vietin kaksi päivää naputellen polvillani lepäävää tietsikkaa. Kun koulutus oli ohi, bussi vei meidät takaisin satamaan. En koko aikana ehtinyt edes poistua hotellista. Nyt sentään ennätin käväistä ulkosalla.

Perjantaina tuli sähköpostia Euroopan parlamentin jäseneltä Cecilia Malmströmiltä. Allekirjoitin taannoin sähköisen vetoomuksen Euroopan parlamentin toimintojen sijoittamisesta Brysselin ja Strasbourgin sijasta yksin Brysseliin. Malmström pyytää jo allekirjoittaneita mainostamaan adressia. Adressin allekirjoittaneiden määrä lähestyy nyt miljoonan rajaa, mutta nimiä tarvitaan vieläkin lisää. Vetoomuksen teksti kuuluu seuraavasti: "It costs European taxpayers approximately 200 million euros a year to move the Parliament between Brussels/Belgium and Strasbourg/France. As a citizen of the European Union, I want the European Parliament to be located only in Brussels." Jos olet samaa mieltä, käy allekirjoittamassa adressi osoitteessa http://www.oneseat.eu

Koska hotellissa oli langaton verkko, ehdin muistiinpanojen teon ohessa seurata myös mm. Turun kaupungin keskustelupalstaa. Siellä oli joku kysellyt jalkakäytävien laitojen hopeisista palloista ja putkista, ja niiden tehtävästä. Väki oli esittänyt sinne arvauksiaan. Joku oli myös osunut hieman epävarmasti oikeaan, ja minä naputtelin hänelle varmistuksen, että oikeassa olet. Kotiin päästyäni tsekkasin palstan uudelleen, ja eikös joku jo ollut ehtinyt haukkumaan minut siitä, että olin vastannut. Tässä hänen nerokas kommenttinsa: "tää sarlund nyt ehtii lukea koko ajan tätä palstaa.ei vaan ennen koskaan täällä kommentoinut.oot varmaan siinä luulossa,että tämä auttaa vaaleissa.olehan varovainen.minuun ainakin tulee päinvastainen vaikutus.". Voi ei. On aivan sama, mitä valtuutettu tekee. Vastaa tai ei vastaa, aina se on väärin kuitenkin. Joten mitä väliä, vastasin siis uhallakin tälle natisijalle:

"Voi jumalan pyssy ja puukuulat. Tällä palstalla on sutena ulvottu valtuutettuja kirjoittamaan ja osallistumaan keskusteluun. Jos sitten joku joskus ehtii osallistua, saa a) kakkaa niskaansa (viittaus poistettuun keskusteluun) ja b) haukkuja osallistumisestaan (viittaus nimimerkkiin "koko ajan esillä"). Mitä ihmettä meiltä oikein odotetaan????? Olet myös väärässä siinä, että en olisi osallistunut keskusteluihin aiemmin. Selaa viestejä taaksepäin, niin löydät joitakin kirjoituksiani sekä tältä palstalta että ympäristö- ja kaavoitusviraston foorumilta. Harvoin ehdin osallistua, mutta joskus sentään kuitenkin. Tämä on tietysti väärä viestiketju asiasta natkuttamiseen, mutta joko valtuutettujen toivotaan osallistuvan keskusteluun tai sitten ei. Jos toivotaan, olisi syytä lakata valittamasta, kun me osallistumme, ja olisi myös kohteliasta olla kovin pahasti solvaamatta meidän persooniamme. Tavallisia kaupunkilaisia mekin vain olemme. Asioista voi tietenkin olla rauhassa vaikka kuinka eri mieltä, suomalaisen lainsäädännön sallimissa rajoissa. Jos taas meidän ei toivota osallistuvan keskusteluun, olisi syytä lakata koko ajan vaatimasta meitä kirjoittamaan. Itse seuraan palstaa aina kun ehdin, ja yritän myös osallistua keskusteluun, jos tarve sitä vaatii. Harvoin aika riittää kirjoittamiseen, ja joskus ei edes seuraamiseen. Mutta parhaani kuitenkin yritän. - turhaan narinaan väsyneenä Katri Sarlund"

Saas nähdä, mitä tästä nyt seuraa.

Kiirusta pukkaa

Pari viime päivää lyhykäisesti: maanantaiaamuna klo 8 valtuustoryhmien puheenjohtajien viikkopalaveri, jossa varapuheenjohtajana tuurasin varsinaista puhista. Esillä oli mm. kulttuuripääkaupunkihanketta ja kaupunginvaltuuston asioita. Sitten kiiruusti töihin. Oppituntien jälkeen oli vuorossa paperihommia, kuten opetietolomaketta, kurssisuunnitelmien tekoa jne. Kotonakin riitti runsaasti kouluduunia. Siinäpä maanantai lyhykäisesti. Turun Sanomissa oli sentään eilen mielenkiintoinen juttu jätteiden "katoamisesta" eli siitä, että uuteen Orikedon polttolaitokseen ei ehkä riitäkään poltettavaa jätettä kannattavuuden rajalle asti. "Turun seudulta kertyvän yhdyskuntajätteen määrä on pudonnut vajaan vuoden aikana jo kymmenisen prosenttia, ja suunta vaikuttaa jatkuvan. Määrä oli viime vuonna 113 000 tonnia ja pienenee tänä vuonna ilmeisesti entuudestaan. - Trendi on huolestuttava, myöntää Turun seudun kuntien yhteisen jäteyhtiön toimitusjohtaja Markku Lehtokari."

Mitä hemmetin suremista siinä on, että jätteen määrä vähenee ja kierrätys tehostuu? Sehän on koko jätepolitiikkamme ensisijainen tavoite, niin Suomessa kuin EU:ssa!! Juuri tästähän me vihreät olemme Orikedon arinalaitossuunnitelmia voimakkaasti kritisoineet: sen tekee jätteen määrän vähentämistavoitteet tyhjäksi, koska mitä enemmän sekajätettä hävitetään polttamalla, sitä parempi bisnes laitos on. Ja juuri tästä syystä EU on linjannut, että sellainen jätteenpoltto, joka ei korvaa fossiilista polttoainetta ja joka ei voi jätteen määrän vähetessä siirtyä käyttämään vaihtoehtoista uusiutuvaa polttoainetta, ei ole jätteen hyötykäyttöä. No, nyt kunnat suunnittelevat reagoivansa jätemäärän vähenemiseen sillä, että kaikki kiinteistöt pakotetaan siirtymään käyttämään kunnan järjestämää jätteenkuljetusta. Nykyinen tilanne esim. Turussa on, että kiinteistönomistaja voi vapaasti valita jätteelleen kuljetusfirman. Laki mahdollistaa kunnan vahvan ohjauksen, ja sillähän sitä sitten saa kaiken jätteen itselleen, jotta voi polttaa sitä mahdollisimman paljon, ja vähentää kierrätystä. Tämä logiikka on aivan Absurdanista! Periaatteessa kuulostaa tietenkin hyvältä, että monen jäteauton sijaan jätteet keräisikin vain yksi auto. Mutta jos ja kun muutos johtaisi kierrätysjärjestelmien heikkenemiseen ja massapolton lisääntymiseen, se ei ole järkevä kehityssuunta. Tusarin jutun voi tsekata osoitteesta
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-21,104:2:399649,1:0:0:0:0:0:

Tiistai meni aika haipakassa koulussa. Meillä oli seiskaluokan Toteemi-päivä. Toteemi on kaupungin nuorisotoimen seiskoille järjestämä tutustumis- ja ryhmäytymispäivä. Minäkin olen leikkinyt tänään vaikka mitä, ja päivän päätyttyä olin aivan pyörällä päästäni oppilaiden vauhdista, menosta ja meiningistä. Kivaa oli, mutta huh huh. Olin Toteemin takia vapautettu omien tuntieni pidosta, mutta toki olin vääntänyt "sijaisopeille" materiaalipaketit valmiiksi. Koulun päätyttyä jäin taas pariksi tunniksi hoitamaan paperiasioita. Illalla oli vuorossa Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokoukseen kuuluva Ukko-Pekkaristeily Loistokarille. Valitettavasti en voi huomenna muiden kiireiden takia osallistua eduskuntaryhmämme kesäkokoukseen, minne olisin sinällään oikeutettu menemään puoluevaltuuskunnan puhiksena. Tänään kokouksesta tuli kannanotto lapsiperheiden aseman parantamisesta. Sen voi käydä lukaisemassa osoitteesta http://www.vihrealiitto.fi/fi/node/439

Rapurallaa ja Pansion satama

Perjantaina minulla ei ollut opetusta, joten lahjoitin itselleni pitkän viikonlopun, jätin työt Turkuun ja häippäsin Helsinkiin jo myöhään torstai-iltana. Mieheni vietti viime viikon lomaa, ja oli onneksi älynnyt lähteä mökille Vihtiin, joten hän sai nauttia vuosivapautensa viime rippeistä täysin siemauksin. Perjantai kului sitten leppoisasti pitkään nukkuen ja vähän kaupungilla paseeraten. Illalla kävimme baarissa mieheni siskon kanssa.

Lauantaita sulostutin lukemalla tuntikausia kaupunginvaltuuston esityslistaa, pääosin Sinebrykoffin puistossa ja vähän kotonakin. Käsittelyyn on tulossa varsin työläs asia, Pansion sataman asemakaava. Valmistelu on ollut monivaiheista ja asetelma "lähinaapurien" eli meluavan ja saastuttavan satamatoiminnan ja Ruissalon superarvokkaan luonnonsuojelualueen yhteensovittamiseksi on vähintäänkin haastava. Pelkkä asian esittely valtuuston listalla vei 40 sivua tekstiä, ja sen päälle tulee asemakaavaselostus, jossa on tekstiä varmaankin toistasataa sivua. Tulosta ei minusta voi sanoa onnistuneeksi, mutta kai se on jotenkin siedettävä. Ruissalo oli kyllä "paikalla" ensin, ja satama on tupannut siihen kylkeen vasta myöhemmin, mutta toisaalta satama on tärkeä kaupungin elinkeinotoiminnalle. Soviteltava siis kai on, mutta muutosesityksiä vihreiden ryhmältä on kaavaan tulossa. Yleisesti tyhmää tietysti on, että jos Turun ja Naantalin satamat olisivat järkevässä yhteistoiminnassa, ja mieluiten hynttyyt kokonaan yhteen lyöneinä, ei tälle Pansion hankalalle satamahankkeelle olisi ehkä mitään tarvetta. Yhteistyön puute on lyhytnäköistä monelta muultakin kannalta. Että sellaista resurssien tuhlausta, kuntien itsenäisen päätösvallan nimissä.

Lauantai-iltana meidät oli kutsuttu Ruoholahteen ystäviemme luo rapukekkereille. Kiitos kiitos Juhanna! Ruoka oli hyvää, seura mainiota, koti kaunis, kattaus upea ja maisemat urbaaneja. Kotiin tallustimme joskus kahden paikkeilla. (Talo on edelleen remontissa, ikkunat muovin alla ja tunnelma trooppinen. Yäk.) Sunnuntaina minulla oli jo kiire Turkuun, täällä alkoi valtuustoryhmämme kokous klo 18, ja minun piti olla kokouksen puheenjohtajana. Vpj joutui hommiin, koska ryhmämme varsinainen bossi oli työhommissaan. Saimme asiat läpikäytyä omassa porukassa siihen mennessä kun paikalle oli kutsuttu yhteistyöryhmiemme eli rkp:n ja keskustan edustajat. Palaveri päättyi vähän ennen puoli yhdeksää, ja sitten olikin tultava kotiin tekemään maanantain kouluhommat.

Lukaisin viikonloppuna loppuun kolmannen Jarkko Sipiläni. Vuorossa oli "Todennäköisin syin" (Gummerus/Loisto 2004). Rikoksena oli tällä kertaa nuoren arabipojan pahoinpitely kuoliaaksi helsinkiläisessä porttikäytävässä. Maahanmuuttaja-aiheinen dekkari sopi jotenkin kylmäävästi kuluneen viikon turkulaiseen kohtuullisen yksisilmäiseen ja pitkälti rasistiseen maahanmuuttajakeskusteluun.

Turun kaupungin viestintä oli loppuviikosta siivonnut pois keskustelupalstalta kaikki maahanmuuttaja-aiheiset keskusteluketjut. Hyvä niin, sillä viestiketjuissa oli niin rasistisia viestejä, että niiden seulominen asiallisten viestien joukosta olisi ollut työlästä, ja jäljelle jääneet keskustelut olisivat vaikuttaneet päättömiltä. Sinne roskakoriin meni toki minunkin viestini, mutta mitäpä väliä sillä sitten on. Nyt on tietysti käyty palstoilla kamalaa ulinaa sensuurista, mutta se on aiheetonta. On päivänselvää, että organisaatio nimeltä Turun kaupunki ei voi antaa ihmisten mellastaa kaupunkilaisten keskustelupalstoilla lainvastaisuuksilla. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on laissa kiellettyä ja piste. Jos ei tätä tajua kirjoittaessaan, viesti joutaa poistettavaksi. Kriittinen saa olla, mutta ei lakia rikkovilla tavoilla. Tämä pitäisi näiden sinivalkoisten "isänmaanystävienkin" ymmärtää. Laki on kaikille sama, ei siitä voi valita vain itse miellyttäviä pykäliä.

Takaisin Sipilään. Pari kohtaa dekkarissa on ehkä kommentin arvoisia. Seuraavassa sitaatissa on ehkä jotain ajatusta senkin suhteen, mitä myös meillä Turussa voitaisiin tehdä nuoriso-ongelmien ehkäisemiseksi ennalta. "Kun kone oli auki, Takamäki selasi nopeasti sähköpostiviestit. Pari liittyi vanhemman pojan jääkiekkojoukkueen rahankeruuseen, mutta muuta olennaista ei ollut. Takamäki deletoi viestit, poliisista ei sponsoriksi nykyrahoilla ollut. Ei silti, se olisi ollut erittäin hyvä toimintamalli ennaltaehkäisevään poliisityöhön. Miksei poliisi tai nuorten miesten heikosta kunnosta huolta kantava puolustusvoimat olisi voinut sponsoroida tai vaikka itse organisoida alempien tuloluokkien asuinalueille futis-, koris- tai sählyjengejä? Takamäen mielestä rahaa ei juuri kannattanut syytää parikymppisten narkkareiden kuntoutukseen, vaan mieluummin kaksitoistavuotiaiden urheiluharrastukseen. Sillä tavoin nämä lähiöiden vaaravyöhykkeiden juniorit saataisiin sitoutettua oikeaan elämään. Treenejä vetävät konstaapelit, kadetit ja nuoret luutnantit antaisivat oikeanlaisia malleja elämässä pärjäämiseen juoppojen ja pahoinpitelevien isien ja äitien sijaan. Se olisi kunnon lähipoliisitoimintaa ja tuottaisi armeijallekin parempikuntoisia alokkaita."

Aika tiukkaa tekstiä, mutta ei aivan mieltä vailla. Nuorille pojille järkevää miehen mallia miesten maailmasta – se ei ole huono tavoite. Ehkäpä minä painottaisin jotakin muuta järjestäjätahoksi kuin poliisia ja puolustusvoimia, mutta jos niistä saataisiin miehiä mukaan vapaaehtoistyöhön nuorten pariin esim. kunnan tai valtion avustaman urheilutoiminnan kautta, tavoite toteutuisi varsin hyvin. Palokuntahan on vapaapalokuntatoiminnan kautta jo kauan kantanut kortensa nuorisokasvatuksen kekoon.

Toinen kommentoitava kohta liittyi komisario Takamäen suureen haluun saada kaikki kansalaiset kattavat DNA-rekisteri. Poliisin näkökantana tämä on ymmärrettävä, mutta asiaan on olemassa toinenkin mielipide. DNA- tunnistus ei ensinnäkään ole menetelmänä virheetön, vaan hyvinkin altis kaikille epäpuhtauksille. Väärien positiivisten ongelma ei varmaankaan olisi pieni. Lisäksi mitä henkilökohtaisemmat tunnisteet ihmisistä on rekistereissä olemassa, sitä vakavammaksi käyvät identiteettivarkaudet. Kyllähän joku voi pölliä passisi, ja siitä aiheutuu ongelmia. Passin on kuitenkin voinut vaihtaa, ja sormenjälkiä ei ollut helppo varastaa. Mutta jos koko perimä ensin rekisteröidään, sitten varastetaan, ja sillä aletaan tehdä vääryyksiä, miten oman perimänsä voi saada takaisin tai vaihtaa? Enpä tiedä, enkä taatusti halua kokea.

Ällörasismia

Kirjoitin joku päivä sitten siitä, että olin kirjoittanut kaupungin nettisivujen keskustelupalstalle viestin liittyen katuväkivaltaan. No siitäkös "keskustelu" eli pääosin silkka rasistinen parjaaminen yltyi. Tusarin toimittaja soitti eilen, ja tämän päivän lehdessä oli juttu nettipalstan keskustelusta. No nyt vasta onkin tulvinut sivuille tekstiä, ja huomattavan suuri osa siitä on todella vastenmielistä luettavaa. Rasistista kiihotusta ihmisiltä, jotka näkevät maahanmuuttajat vain "somaleina", sosiaalipummeina ja rintamakarkureina, ja nämä nyt ovat siitä lievimmästä päästä keskustelua. Minustakin on henkilönä heitelty vaikka mitä. Turun kaupungin nettipalsta löytyy osoitteesta http://www.turku.fi ja keskustelupalsta sieltä alareunasta. Voi tosin olla, että iso osa viesteistä häipyy sieltä tämän keskustelun osalta jossain vaiheessa, kunhan moderaattori ryhtyy toimiin. Minusta niin pitäisi lain mukaan tapahtua. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on laissa kiellettyä.

Turun Sanomien jutun voi taas käydä lukaisemassa osoitteesta http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-08-16,104:2:398534,1:0:0:0:0:0::

Rasistisiksi kirjoittajat tunnistaa siitä, että he syyttävät koko ajan ihmisryhmiä. Ei puhuta yksilöistä eikä yksittäisistä ongelmista, yhtä keskikesällä sattunutta joukkotappelua lukuunottamatta, jossa nähtävästi on todella ollut mukana myös somaleita. Totta toki on, että maahanmuuttajien tilanteeseen Turussa ja muuallakin Suomessa liittyy omanlaisiaan ongelmia, mutta tämä kirjoittajien yksioikoinen mutkien suoritus "katuväkivalta = somalit" on kyllä täyttä puppua. Minäkin meinasin saada keväällä turpiini Kristiinankadulla kaupungintalon edessä, mutta asialla oli täydellisen suomalainen ja täydellisessä huumepöllyssä oleva nuori mies, joka yritti kaveriensa kanssa tunkeutua rappukäytävään. Tämä seisovasilmäinen nuori mies ei erityisemmin pitänyt siitä, kun vedin oven kiinni hänen nenänsä edestä.

Julkinen keskustelu maahanmuuttajien ongelmista on mahdotonta, koska kun joku sanoo tai kirjoittaa sanan maahanmuuttaja, tämä höyrypäiden klaani käynnistää semmoisen huudon, että mikä tahansa järkevä keskustelu käy mahdottomaksi.

Maahanmuuttajien elämäntilanteeseen liittyy todellakin asioita, joista pitäisi kyetä käymään julkista keskustelua Suomessakin. Se ehkä auttaisi myös ymmärtämään sitä todellisuutta, missä monet mamut meillä elävät (mutta eivät tietenkään kaikki, osalla menee onneksi oikein hyvin). Luettelen muutaman heti mieleen tulevan kysymyksen. Työllisyyskysymykset ja suomen kielen taidon puute. Olemattomat kontaktit suomalaisiin, suomalaisen kulttuurin tuntemattomuus ja tästä seuraava pelko ja jopa eristäytyminen. Maahanmuuttajaperheiden tilanne, kun aikuiset eivät ole sopeutuneet uuteen kotimaahan yhtä hyvin kuin lapsensa: perheiden sisäinen hierarkia järkkyy, lapset karkaavat vanhempiensa käsistä, vanhemmat eivät tiedä mitä tehdä ja tilanne synnyttää osassa kulttuureita helposti myös väkivaltaa. Muu perheissä tapahtuva väkivalta ja ongelmatilanteissa toisinaan tapahtuvat hylkäämisellä uhkaaminen. Elämänkontrollinsa menettäneet nuoret. Monet mamuvanhemmat pelkäävät valtavasti suomalaista teinikulttuuria, jossa viina virtaa ja seksi on vapaata. Toimettomat nuoret miehet ovat riski missä tahansa yhteiskunnassa. Kodin neljän seinän sisään jäävät kielitaidottomat äidit. Työttömät ja virattomat isät, jotka kokevat kadottaneet identiteettinsä. Koulusta valmistuneet nuoret, jotka pettyvät kun eivät saakaan työpaikkaa sillä samalla koulutuksella, millä kantasuomalaiset nuoret saavat. Ikääntyneet ja mahdollisesti dementoituneet mamuvanhukset, joiden omaa kieltä kukaan ei puhu vanhainkodissa. Lähiöt, joihin suomalainen sosiaalipolitiikka keskittää liikaa etnisiä ryhmiä (tämä on myös monien mamujen itsensä mielipide!), riskinä on vakava kosketuksen puute suomalaiseen yhteiskuntaan ja tästä voi esim. nuorilla seurata etnistä jengiytymistä. Mielenterveysongelmat sodissa kovia kokeneilla.

Kaikesta tästä meidän pitäisi pystyä puhumaan, ja kaikki nämä ovat sellaisia pulmia, jotka pystytään ratkomaan, jos on tahtoa ja ymmärrystä. Mutta nämä keskustelupalstojen höyrypäät torpedoivat jokaisen yrityksenkin. Laki on tietenkin sama kaikille, ja laittomuuksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia on rankaistava samalla asteikolla kuin kantasuomalaisiakin, siinä nyt ei pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää.

Onneksi minun kokemusmaailmani sisältää myös hyvin positiivista tuntumaa maahanmuuttajiin ja maahanmuuttajataustaisiin oppilaisiin. Hyvin monilla mamunuorilla on kova halu pärjätä ja päästä eteenpäin tässä maassa. He ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla voi olla siihen mahdollisuus, heidän vanhempiensa kohdalla tilanne ei yleensä ole yhtä toiveikas. Nämä lapset ja nuoret todella haluavat ottaa koulusta paljon irti, heissä on sinnikkyyttä, motivaatiota ja lahjakkuutta, sekä usein myös uskomaton määrä luovuutta. Se luovuus ehkä osin kumpuaa koetusta ristiriidasta kahden kulttuurin välimaastossa. Vaikka tässä ristiriidassa eläminen ei nuorelle olekaan helppoa, sen synnyttämä luovuus tulee silti todennäköisesti hyödyttämään tätä maata tavalla, jota harvat näyttävät vielä tajuaman, ainakin jos nettikeskusteluja on uskominen. Ja silti, tulevaisuuden Finlaysonit ja Rosenlewit ovat hyvin todennäköisesti Nguyeneitä ja Al-Habibeja.

Kalenterirytinää

Työt sitten alkoi ja vapaa aika loppui. Uusi "oma" luokkani vaikuttaa oikein mukavalta, mutta myös aika pölisevältä. Erityisen mukavalta vaikuttaa se, että porukalla tuntuu olevan huumorintajua. 20 velmuilevaa varhaisteiniä on sittenkin hauskempi työympäristö kuin 20 vakavikkoa, vaikka siinä ohessa sitten syntyisikin melusaastetta. Enemmistö oppilaista on maahanmuuttajataustaisia, vaikkakin monet ovat jo syntyneet Suomessa. Kansallisuuksia lienee luokassa kymmenkunta. Tästä tulee varmasti vähintäänkin mielenkiintoista. Muillekin luokille on tullut uusia oppilaita, erityisesti Kansainvälisen koulun puolella. Kansainvälisen koulun oppilaiden vanhemmat ovat kiinni työssä, joka heittelee perheitä mantereelta toiselle, ja joillakin nopeaankin tahtiin. Oppilaan ja opettajan kannalta siinä on ihan oma problematiikkansa. Kaiken kaikkiaan on sekä melkoinen haaste että melkoinen rikkaus olla työssä koulussa, jossa tavallisten suomalaisten oppilaiden lisäksi riittää maahanmuuttajataustaisia lapsia pakolaisten ja paluumuuttajien lapsista kansainvälisten huippuosaajien jälkeläisiin. Siinä sitä on luokissamme koko suomalaisen kansainvälisyyden kirjo.

Maanantai-iltana oli valtuustoryhmämme kriisipalaveri- & koulutusilta. Ensi vuoden talousarvioehdotukset ovat tulossa pikapuoliin lautakuntiin, joten oli aika käydä luottamushenkilöidemme kanssa läpi Turun kaupungin kehnoa taloudellista tilaa ja tulevan vuoden talousarviokäsittelyä. Valtuustoryhmämme pj MikaHelva piti ensin taloudesta luennon, sitten oli iltapalan jälkeen minun vuoroni ensin yrittää hieman provosoida väkeä ja sitten panna heidät ryhmätöihin miettimään talousarvion tekoa, yhteistyötä ja vihreää politiikkaa. Jollakin tavalla juttu ehkä onnistuikin, koska puheensorinaa ryhmissä ainakin riitti, ja kaikki aiheesta. Kotiintulon jälkeen piti vielä valmistella tiistain tunnit. Tätä tämä sitten on, aina toukokuun loppuun saakka, jos ei kansa armahda opetustyössä raatavaa maalisvaaleissa.

Tiistaiaamuna oli vuorossa yhdessä kollegan kanssa metsäretki kasiluokan oppilaiden kera. Oppilaat työskentelivät oikein kivasti. Ehdimme koululle takaisin juuri ennen sateen alkamista. Hyvä niin, sillä sade rummutti tosi kovaa ja olisimme kastuneet metsässä alkkareita myöten, jos joku olisi avannut taivaan hanat jo hieman aiemmin. Oppitunteja oli kuusi yhteen putkeen, joten kahden aikaan tuntien päätyttyä olin pyörällä päästäni. Rankkaa, koko ajan olin päivän valmisteluissa hieman myöhässä, ja jouduin juoksemaan tukka putkella. Tietokonevaunukin oli sitten yllättäen hajalla. Pyh.

Onneksi ehdin käväistä kotona ennen illalla ollutta tarkastuslautakunnan syyskauden ensimmäistä kokousta. Puheenjohtajana sitä mielellään olisi edes kohtalaisesti tolkuissaan, joten pieni paussi kotona tuli tarpeeseen. Onneksi tämä syyskauden eka kokous meni joutuisasti, vähän yli tunnissa. Ehdimme vielä lautakuntakaverin kanssa kaffelle Tuomiokirkkokahvilaan, ja sieltä päätinkin yllättäen mennä kahdeksaksi Tuomiokirkkoon kuuntelemaan ilmaista urkukonserttia. Aluksi soitettiin jokin merkillinen mukaelma kouluvirrestä. Minua juttu ei sanottavammin viehättänyt, koska olen muutenkin täynnä koulua, muta ehkä se sopi paremmin jollekin toiselle. Jotkin biisit kuulostivat uruilla soitetulta jazzilta, mikä oli oudohkoa. Osa biiseistä oli oikein hyviä.

Urkukonsertin jälkeen pyyhälsin kotiin ja telkkarin äären katsomaan Sinkkareiden loppujaksoa. Nyt täytyy mennä nukkumaan, sormet tekevät kamalan paljon lyontivirheitä. Tähän juttuun ei sitten tullut mitään järkevää tai terävää, koska aivot on pitkän päivän jälkeen aivan seis ja kroppa tahtoo nukkumaan. Ja tätä se on se loppuvuosi, pahoittelen. Kuunnellaan siis niitä kropan ääniä. Hyv'yötä!

Kääritään hihat ja ryhdytään töihin

Opiskelu Orivedellä on förbi. Pääsin kotiin kolmen ehdokkaan kimppakyydillä: Martti Wallasvaaran autossa matkasimme myös minä ja Ville-Veikko Mastomäki. Erinomaisen mukavia ja hyviä vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita, tämä matkaseurani! Ville-Veikko on sitä paitsi entinen oppilaani, on jotenkin tosi liikuttavaa että hän on päätynyt meille itse ehdolle :). Meillä on Varsinais-Suomessa koossa 14 ehdokasta 17:stä. Ehdokasporukka vaikuttaa erinomaiselta, ja nyt kun alamme tutustua toisiimme, ryhmähenki on muodostumassa mainioksi. Hyvä ryhmätyö on vaaleissa kullanarvoista, sillä vaalityö on rankkaa. Tukea omilta tarvitaan, vaikka kilpailemmekin toki keskenämme. Aiemmissa vaaleissa meillä on ollut tosi hyvä tiimi, enkä näe mitään syytä, miksi tästä ei tulisi suorastaan loistava.

Oriveden kesäpäivät sujuivat leppoisasti. Tänään tosin oli väsy olo, koska yöllä tuli riekuttua liki aamuneljään. Huomenaamulla alkaa koulu. Meidän koulussa on sellainen tapa, että opettajat tulevat kahdeksaksi ja ensimmäiset oppilaat yhdeksäksi. Ei mitään pehmeitä laskuja lomalta, vaan suoraan työn kimppuun! Minä siis tapaan aamulla uuden seiskaluokkani. Välivuoden jälkeen olen taas mukana luokanohjaajaremmissä. 7b: sorvin ääressä nähdään!

Viikonlopun aikana ehdin lukaista toisen Jarkko Sipiläni. Nyt oli vuorossa Tappokäsky. Hyvä dekkari, joskin taas tuli välillä dataa ylenpalttisesti: "Selässä Leinolla oli tarkka-ampujille tarkoitettu Sakon TRG 41 -erikoiskivääri, jolla pystyi ampumaan kohteisiin yli kilometrinkin päähän. Aseessa oli Leupoldin M3 x 10 -kiikaritähtäin. TRG 42 -malli erosi tavallisista kivääreistä ulkomuodoltaan siinä, että aseeseen oli valmiiksi rakennettu haaramallinen etutuki, jonka sai tarvittaessa käännettyä auki.". Anteeksi nyt, herra kirjailija, ja kaikella kohteliaisuudella, mutta minun lukuvauhtini vähän tyssähtää kesken jännittävän piiritystilanteen tällaiseen asekuvastotekstiin.

Kirjassa oli huomaavaisesti mainittu myös meidät vihreät. Tämä sitaatti kohtauksesta, joka tapahtuu jossain Lammilla: "-Joo. Hyvä mies silti, Reinola sanoi vakavana. - Vaikka demaripunikki onkin. Jos se olis niitä vihreitä, olis pantu jo muiluttaen se takaisin kehä kolmosen sisäpuolelle.". Ou jee.

Kirjassa oli mielenkiintoinen osuus mm. siitä, miten hyväntekeväisyyteen liittyviä rahankeräyksiä voitaisiin käyttää huumerahan pesussa. Pelottavaa, onkohan sellaista tapahtunut Suomessa? Ainakin monissa keräyksissä on ollut epäselvyyksiä, mutta että tämänsuuntaisia...? Mielenkiintoista kirjassa oli sekin, että nyt mentiin hieman syvemmälle muutamien hahmojen persoonallisuuksiin. Erityisesti yhden rikollisen, Hagin, pääkoppa vaikutti kiinnostavalta. Olinkin hieman pettynyt, kun loppuratkaisun (jossa Hagin osuus kävi selväksi myös poliiseille) jälkeen ei enää sanallakaan käsitelty Hagin tuntemuksia: mitä hän ajatteli saatuaan kuulla, millainen tuomio on tulossa, miten hän käsitteli asian mielessään, miten löysi selviytymiskeinot pitkään rangaistukseen. Loppu keskittyi vain poliisien ajatuksiin. Jotenkin tuli mieleen, että tässä logiikka oli sama kuin love story -leffoissa ja -kirjoissa: kaikki päättyy aina siihen, kun hääkellot soivat ja pari astelee papin aamenen jälkeen ulos kirkosta. Mitään ei kerrota, mitä sen jälkeen tapahtui, miltä maistui arkielämä aviossa. Olisi kiinnostanut tietää, mitä ajatuksia Sipilä olisi Hagille kirjoittanut, kun sellin ovi kolahtaa kiinni selän takana...

Orivedellä oppimassa ynnä nanoteknologiasta

Terveiset Orivedeltä, Oriveden opistolta ja Vihreiden kesäpäiviltä! Meitä vihreitä on täällä paljon! On tavattu tuttuja, kuunneltu luentoja ja käyty keskusteluja. Juuri äsken päättyi Jyrki J. J. Kasvin nettikampanjakoulutus omalle pienryhmälleni. Jyrki esiintyi tapansa mukaan hyvin ja innostavasti. Nyt on pää täynnä ideoita näiden kunnallisvaalikuntoon jääneiden kotisivujen uudistamisesta. Vielä yksi luento, ja sitten pääsee illanviettoon, ou jee!

Vähän ajassa taaksepäin: perjantaina ilahdutti postilaatikosta kolahtaneen Vihreän Langan uusi ilme: lehdellä on uusi päätoimittaja (nuoruuteni aikainen tuttu Tampereelta eli Elina Grundström) ja koko lehti on uudistunut sisällöltään ja visuaaliselta ilmeeltään. Tulos vaikutti onnistuneelta, ainakin ensimmäisen uusnumeron perusteella. Lehdessä oli sangen mielenkiintoinen juttu nanoteknologiasta, josta katselin noin viikko sitten telkkariohjelmankin Ylen Teemalta. Nanoteknologia tarjoaa valtavan suuria mahdollisuuksia sovelluksina, joista osan pystymme kuvittelemaan ja osa tuntuu vielä aivan scifijutuilta. Esimerkiksi energiatehokkuuden parantamisessa sovellukset voivat olla erittäin merkittäviä. Nanoteknologian riskejä ei ole kuitenkaan tutkittu riittävästi. Kaikkien nanoteknologiaa hyödyntävien yritysten mieleen ei ole edes tullut uutta teknologiaa innolla lanseeratessa, että tuoteturvallisuus saattaa olla kyseenalainen. Nanohiukkaset pääsevät pienen kokonsa vuoksi helposti ihmiskehoon ja ne saattavat aiheuttaa tulehduksia, keuhkovaurioita ja syöpää. Hiukkasia voi kulkeutua elimistöön ihon läpi, ruuan mukana tai hengityksessä. Ne voivat aiheuttaa verihyytymiä ja tunkeutua immuunijärjestelmän läpi. Hiukkaset ovat myös hyvin aktiivisia ja voivat siksi aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia.

En tiedä nanoteknologiasta juuri mitään, joten minulle oli uutta, että nanoteknologisesti valmistettuna aineet muuttavat ominaisuuksiaan. Ne voivat muuttua lähes päinvastaisiksi. Hiilestä tulee nanokoossa terästä kestävämpää ja kuparista joustavan pehmeää. Alumiini voi syttyä spontaanisti palamaan. Hopea tappaa bakteereita ja titaanioksidi hajottaa aineita auringonvalossa. Harmitonkin aine voi siis nanokoossa muuttua vaaralliseksi. Esimerkiksi yhdessä kokeessa altistettiin soluviljelmässä ihmisen iho- ja maksasoluja fullereeneille. Ne ovat nanotekniikassa paljon käytettyjä yhdisteitä. Puolet soluista kuoli, vaikka annos oli ollut hyvin pieni. Tuoteturvallisuus onkin saatava keskeiseksi osaksi kaikkea nanotekniikan tutkimusta ja tuotekehitystä.

Tekemistä todella riittää. Langan jutussa oli haastateltu jääkiekkomailoja valmistavan Montrealin toimitusjohtajaa Antti Valtakaria. Montreal valmistaa uutuutena hiilinanoputkilla vahvistettuja mailoja. Kärpät ja Tappara taas pelasivat viime kaudella nanohartsilla vahvistetuilla jääkiekkomailoilla. Valtakari ei haastattelussa ollut tietoinen hiilinanoputkiin liittyvistä riskeistä: "Ei näissä pitäisi olla sen kummempaa riskiä kuin missään muussakaan. Kaikki kai se haittaa kaikkia, jos oikein ruvetaan kattomaan.".

Markkinoilla on kuulemma yli 700 nanotuotetta. Listaa näistä löytyy osoitteesta www.nanotechproject.org.

Vihreässä Langassa oli myös kiintoisa kolumni ;) otsikolla Sairaan terve elämä. Sen voi lukea edellisestä viestistäni…

Perjantaiaamuyöstä kirjoitin kaupungin nettikeskustelupalstalle viestin Turussa paljon keskustelua herättäneeseen katuväkivaltakeskusteluun. Keskustelu oli käynyt osin varsin törkeäksi. Monissa viesteissä oltiin heittämässä maahanmuuttajia maasta ulos. Se on sellaista bensaa liekkeihin –linjaa, jonka voimistuminen todella synnyttäisi pelkoa ja vihaa, ja sitä myöten kaikkia vahingoittavia vastakkainasetteluita. Turvattomuus lisääntyisi ihan oikeasti. Lisäksi parjaaminen on ollut todella epäoikeudenmukaista, koska ei kesäaikana Aurajoen rannassa tapahtuneissa levottomuuksissa ole kuin pieneltä osin kyse etnisten ryhmien ristiriidoista. Ehdottomasti enemmän syytä on kuumassa kesässä ja halvan alkoholin suuressa kulutuksessa. Runsas ravintolatarjonta tuottaa päihtyneitä ihmisiä, ja humalatila puolestaan purkautuvia aggressioita. Keskustelun kulkua voi käydä tsekkaamassa osoitteessa
http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=23&contentid=16903&messageid=11132

Kolumni Vihreä Lanka -lehdessä 11.8.2006

Alla tänään Vihreässä Langassa ilmestynyt kolumnini. Päätin sitten jatkaa Merete Mazzarellan kirjan herättämää pohdiskelua.
-----------------------------------------

Sairaan terve elämä

Kesälomani päätavoitteita on ajattelun rauha. Pihanurmikkopohdinnan apuvälineeksi löytyi tänä kesänä Merete Mazzarellan kirja "Hyvä kosketus". Mazzarella kirjoittaa hyvän ja terveen elämän suhteesta, sairaudesta, potilaista, lääkäreistä ja kuolemasta. Hän pohtii, miten tiede, lääketeollisuus ja taloudellinen voitontavoittelu luovat uusia sairauksia ja vajavaisuuksia. Kukaan ei enää ole normaali terve ihminen. Terveystarkastuksen jälkeen sairaanhoitaja ilmoitti kirjailijalle riemastuksissaan: "Teillä on aivan normaalit kolesteroliarvot. Juuri kenelläkään ei ole." Mikä normaaliuden käsite tämä on?

Uusia sairauksia nimetään ja vanhoja siirtyy historiankirjojen lehdille. Mihin katosivat vaikkapa neurastenia ja hysteria? Ovatko jotkin sairaudet enemmän kulttuurihistoriaa kuin lääketiedettä? Diagnooseja ja troppeja löytyy jo ujouteen, jännittämiseen, ylivilkkauteen ja seksuaaliseen haluttomuuteen, mutta lääkitäänkö silloin sairauksia vai luonteenpiirteitä ja elämäntilanteita? Ja kenen takia? Onko ongelma "potilaan" itsensä, vai ympäristön, joka sietää enää vaivoin punastelevia hissukoita, rasittavia kakaroita ja niitä, jotka eivät kaipaa ikääntyä seksuaalisessa huumassa?

Useimmat meistä sairastavat elämässään ja jotkut sairastavat koko elämänsä. Sairaiden kannalta on oleellista, millaista hoitoa on saatavilla ja miten se käytännössä toteutetaan. Hoidetaanko ihmistä, sairautta vai oiretta? Lääketiede paiskii töitä löytääkseen oireille sopivat sairaudet ja hoitaa sitten niitä. Monesti tässä on jopa järkeä, useat sairaudet tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, ja oireitakin voi lievittää.

Mutta entä jos eräänä aamuna heräisimme ja huomaisimme, että terveydenhuoltojärjestelmä on alkanut hoitaa ensisijaisesti ihmisiä, mielineen ja sieluineen. Mikä vallankumous tapahtuisi? Mitä lääkäri määräisi, kun yksinasuvaa vanhusta ottaa taas niin sydämestä? Jälkeläisille viikoittaiset visiittivuorot ja paikan päivittäiseen korttipeli- ja kahvittelurinkiin? Masennukseen ystävyyttä ja hellyyttä. Jännittämiseen ja ujouteen hyväksyntää ja harjoittelua. Seksuaaliseen haluttomuuteen lepoa, läheisyyttä ja yhteistä tekemistä. Syövät, tulehdukset ja katkenneet raajat hoidettaisiin kuten ennenkin, mutta suru, pelko, alakulo ja kaipaus saisivat lääkärin huomion elämän olennaisina osatekijöinä. Lääketeollisuus kärsisi vaan tulisiko meistä onnellisempia?

Terveydelle asetetut vaatimukset kohoavat koko ajan. Elämme pidempään ja olemme terveempiä kuin koskaan. Mutta koskaan emme ole tunteneet itseämme näin sairaiksi. Meille opetetaan, miten kunniallinen kansalainen kantaa ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan osansa hoitovastuusta. Elämä on hyvän ja pahan taistelua ja terveystieto lisää tuskaa. Niskani olivat loppukeväästä kipeät, joten menin fysioterapiaan. Hyvä. Opin jumppaamaan niskoja tehokkaasti. Hyvä. Lupasin terapeutille, että kesälomalla keppi- ja kuminauhajumppaan ahkerasti. Oikein hyvä. En tehnyt niin. Paha. Pelkään kuollakseni, että fysioterapeuttini lukee tämän. Tosi paha. Nyt ovat niskat taas kipeät ja hävettää. Toisaalta laiskotteleva loma on puhaltanut stressin tiehensä, mieli on tyyni ja levännyt. Mikä on terveydellinen nettotulokseni?

Pihanurmikolta kumpuaa vaatimus: maalisvaalien alla maan johtavilta poliitikoilta pitää kysyä muustakin kuin lonkkaleikkausjonoista. Onko terveys elämän tarkoitus, miten sairaus määritellään ja miten meitä ihmisiä hoidetaan kokonaisuuksina?

Katri Sarlund
Kirjoittaja on Vihreän liiton valtuuskunnan puheenjohtaja ja Turun kaupunginvaltuutettu

Pallolla vai ilman

Keskiviikkona julkistettiin vihreiden uusi visuaalinen ilme: uusi logo ja "uusi" nimi. Samoja vihreitähän me olemme kuin ennenkin, mutta enää ei tarvitse käyttää puolueesta kankeahkoa nimitystä "Vihreä liitto". Se on ollut hieman kömpelöä, ja lisäksi joka toinen omista ja 90 % vieraista on kirjoittanut puolueen nimen väärin eli isolla ällällä, Vihreä Liitto. Uusittu nimi on paljon käytännöllisempi. Voi rauhassa täräyttää tutusti "Vihreät", ja virallisen nimen eli Vihreän liiton käyttö jää sitten juhlallisempia tilaisuuksia varten.

Minulla on näitä liittoja piisannut, ja vieläpä ilman avioliittoa. On ollut tämä viheriä liitto, ja merkittävän osan elämästä on vuosikausia kaapannut myös maakuntaliitto. Suhteellisen tuoreena kumppanina elämässäni on Kuntaliitto. Sitten on tämä etäliitto mieheni kanssa, ja Keliakialiitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ja mitä vielä. Taidanpa olla perinpohjaisesti liittoutunut.

Puolueen jäsenistössä on jonkin verran herättänyt kalabaliikkia vanhan tutun maapallon katoaminen.

Maapallo on ollut meille rakas symboli, sillä se kuvaa hyvin politiikkamme sisältöä: me olemme pallonsuojelupuolue. Maa on elämä, sen luonto ja ihmiset. Tänä päivänä Maapallo tarvitsee meitä enemmän kuin koskaan aiemmin. Silti logopallosta oli aika luopua. Yleislogona se oli hankala käyttää eikä se olisi graafisesti sopinut uuteen ilmeeseen. Pyöriköön pallo politiikassamme jollakin muulla tavalla. Mutta ei pelipallo, me emme ole poliittisten pelien puolue.

Visuaalinen uudistus vaikuttanee myös minun elämääni: olen ajatellut vihdoinkin hankkia pyöräilykypärän pääpalloni suojaksi. Puolue on teettänyt puolueen uutta vihreää hohkaavia pallomallisia fillarikypäröitä, ja sellaisen minäkin aion nyt aivokapasiteettini suojaksi hankkia. Toivottavasti opin myös käyttämään sitä. Periaatteessa olen ehdottomasti sitä mieltä, että pääni olisi suojelemisen arvoinen, mutta jotenkin sitä on silti tullut ajeltua vuodesta toiseen kallopalloa suojaamatta. Kypärän käytön puolesta olen toki puhunut. Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon... juu.

Tekemisistä: tänään torstaina oli aamupäivällä Educariumissa kasvatustieteen laitoksella työtehtäviin liittyvä kokous. Olemme valmistelemassa elokuun loppuun kansalaisvaikuttamisaiheista symposiumia opettajankouluttajille, ja ohjelmaa piti vielä hioa hieman. Meillä on ollut parin vuoden ajan neljän hengen tehoryhmä (yksi proffa, yksi alakoulun opettaja, kaksi yläkoulun & lukion opettajaa) työstämässä maan hallituksen politiikkaohjelmiin kuuluvan kansalaisvaikuttamisen edistämistä opetuksessa ja erityisesti opettajankoulutuksessa. Lisäksi olemme saaneet oikein Opetusministeriön erillismäärärahankin oman projektimme toteuttamiskuluihin. Päällekkäisiä ja ristikkäisiä projekteja asian tiimoilta on valtakunnassa riittänyt ihan pelkästään opettajankoulutuksen osalta, ja riittää vielä jatkossakin. Opettajan ammattitraditioon on tietysti kuulunut, että tällaiset työllistävät projektit, joita minunkin koulussani riittää pilvin pimein, on yleensä hoidettu ilman mitään erilliskorvauksia. Palkkahan on voitu maksaa vain pidettyjen oppituntien mukaan. Opettajien palkkausjärjestelmän on todellakin ollut aika uusiutua, ja nyt pitäisi vielä saada uusi järjestelmä toimimaan. Työ on muuttunut, palkkauksenkin on aika muuttua.

Kansalaisvaikuttaminen on kyllä oikeasti tärkeä asia. Nuorten osallistuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on Suomessa alhaisimpia Euroopassa. Kyse ei ole vain puolueiden hupenevista jäsenmääristä ja demokratian ohentumisesta. Väki ukkoutuu, akkautuu ja vähenee myös lukuisissa suomalaissa yhdistyksissä, urheiluseurojen talkooporukoissa, taloyhtiöiden hallituksissa ja vapaapalokunnissa, joilla kaikilla on yhteiskunnassa oma tärkeä merkityksensä. Mistä tässä lamaannuksessa on kyse? Onko syytä koulussa ja sen opetuksessa, millaiseen kansalaisuuteen koulu oppilaitaan kasvattaa? Mitkä ovat oppilaan vaikutusmahdollisuudet omassa koulussa ja omassa elämässään? Onko koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välillä enää toimivaa yhteyttä, vai onko ko0ulu muusta elämästä irrallinen satelliitti? Millaisia opettajia meidän pitäisi kouluttaa 2000-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan ja globalisoituvaan maailmaan? Tässä kysymyksiä, joista olemme pyrkineet ja pyrimme herättämään keskustelua ja asennemuutosta.

Illalla oli taas eduskuntavaalitukiryhmäni kokous kotikeittiössäni. Tukiryhmän kokoukset ovat osoittautuneet riemastuttaviksi tilaisuuksiksi! Tänäänkin nauraa räkätimme, hohotimme ja hihitimme, kunnes tarvittavat asiat oli saatu käsiteltyä. Pikkusuolaista, piirakkaa, kahvia ja calvadosta kuluu, mutta niin se vaan kampanjan runko alkaa hahmottua ja ideoita kertyä. Vielä olisi muutama sata käytännön pikku juttua hoidettavana.