31.1.08

Politiikan ulkopuolelta

Alkuun onnitteluja: hyvää syntymäpäivää äitille!!! Tässä Sinulle syyskuun alkupäivinä Lehmustiellä kukkinut juhannusruusu ynnä halaus & pusu!

Sitten alkuviikon tapahtumiin. Eipä ihmeellistä töiden lisäksi. Eilen tiistaina oli tarkastuslautakunnan kokous ja sen jälkeen Otavan kirjaesittelyilta. Kokous venyi sen verran pitkäksi, että missasin Sanna-ystävän kirjaesittelyn. Ennätin kuitenkin kuulemaan suurimman osan ympäristötoimittaja Pasi Toiviasen mainiosta mutta murheellisesta ilmastonmuutosesityksestä.

Keskiviikkona oli meillä Norssissa biologian preliminääri, tulin töistä kotiin korjattavan koenipun kera. Yli 70 esseetä... aaargh! Kokeiden korjaus ei todellakaan ole lempipuuhaani eikä syy siihen, miksi olen tässä ammatissa.

Tänään oli myös työyhteisökokous, jossa opettajakunta pohti palautetta 75 minuutin oppituntijärjestelmästä. Palautetta on kahtalaista: toiset tykkää, toiset ei. Ennemmistö vaikuttaa olevan kannattajien puolella, mutta täysin kattavaa kyselyä ei ole vielä tehty. Kokemuksia kerätään siis edelleen.

Minä olen ehdottomasti kannattajien joukossa. Alkuun epäröin, mutta nyt tykkään. Työpäivät ovat rauhoittuneet huomattavasti. Tunnit eivät ole enää pelkkää aloittamista ja lopettamista, vaan tunneilla saa enemmän aikaiseksi. Opetustyöstä kokemani stressi on selvästi vähentynyt. Opetusharjoittelijoiden palautteen antoon välitunti on lyhyt aika, mutta siirsinkin syksyllä palautteita aika usein oppituntien loppuun. Ja mikäs on siirtäessä, kun oppitunnit useimpina päivinä päättyvät jo klo 14.30, eli työasioita pystyy junailemaan aika kivasti työpäivän sisällä. Jos hyppytunteja on, ne ovat nyt niin pitkiä, että niiden aikana ehtii oikeasti tehdä jonkun keskittymistä vaativan homman. Kotityöt tuntuvat paremmilta, kun seuraavaksi päiväksi on valmisteltava korkeintaan neljä oppituntia (viisi x 75 minuuttiakin on toki mahdollinen työpäivä, mutta sellaista ei minulle ole vielä tullut vastaan). Toki tunnin pituus on huomioitava tunteja tehdessä: tunnit on entistä perustellummin syytä koota pienemmistä, sisällöltään ja työtavoiltaan vaihtuvista jaksoista. Myös oppilailta kyselemäni palaute on ollut pääosin myönteistä, mutta kaikki eivät tietenkään tykkää.

Lisää koulujuttuja: valvontaluokkani kehityskeskustelut alkavat olla ohi. 19 perhettä on tavattu, vielä yksi aika pitäisi sopia. Nyt suunnittelemme luokan kanssa yökoulua: hyvin opiskelleet oppilaat ansaitsevat jotain kivaa palkinnoksi yrittämisestään. Yökoulu kasiluokkalaisten kanssa on minulle uusi kokemus, mutta varmastikin siitä tulee vähintäänkin hauskaa...

Politiikan puolella olisi paljonkin asioita, joista voisi sanaisan arkkunsa avata. Mutta antaa olla tällä kertaa. Saarnataan sitten taas huomenna. Mukavaa tammikuun viimeistä päivää kaikille!

28.1.08

Vielä sukupuolisesta häirinnästä

Hyvä. Eduskunnan häirintäkeissi herättää tarvittavaa jatkokeskustelua. Nyt myös tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on ottanut osaa keskusteluun. Hesari on selvittänyt tilannetta Mäkisen kanssa.

Fakta näyttää olevan, että seksuaalista häirintää harjoittava kansanedustaja on suojattu tasa-arvolain pykäliltä. Kansanedustajat ovat perustuslain 30. pykälän perusteella koskemattomia. Hesari oli kuitenkin pyytänyt Mäkistä arvioimaan neljää eduskunnassa tapahtunutta tilannetta, joissa (mies) kansanedustaja on häirinnyt (nais)työntekijöitä. Mikäli kansanedustajamiehen tilalla olisi ollut törttöilemässä tavallinen virkamies, kaikki tapaukset olisivat olleet joko sukupuolista tai seksuaalista häirintää.

Koska kyse on kuitenkin kansanedustajista, voi asiaan puuttua vasta siinä vaiheessa, kun häirintä on niin rankkaa, että asia siirtyy rikoslain puolelle. Huh huh. Hesarin jutussa Mäkinen toteaa, että kansanedustajat ovat erityisasemassa, jonka mukaan tulee myös käyttäytyä.

Turun kaupungin säädöstöstä en ainakaan vielä löytänyt selkeää ohjetta sukupuolisen/seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneelle. Pitää selvitellä lisää. Työpaikkani Turun yliopiston sivuilta sellainen löytyy: vuonna 2001 hyväksytyt Turun yliopiston toimintaohjeet sukupuolista häirintää ja ahdistelua vastaan. Ohjeet oli myös helppo löytää yliopiston kotisivuilta. Muistan, kun nämä tehtiin. Silloinkin oli meneillään keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä, ja yliopisto reagoi asiaan siten, että kaikille työntekijöille jaettiin uudet toimintaohjeet. Hyvä, TY!

Ja jos joku ihmettelee, mitä halvatun eroa on seksuaalisella ja sukupuolisella häirinnällä, tässä selvitystä asiaan, tasa-arvo.fi -sivuilta lainattuna:

Seksuaalinen häirintä voi ilmetä ainakin seuraavin tavoin:
  • sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet
  • härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset
  • pornoaineistot, seksuaalisesti värittyneet kirjeet tai puhelinsoitot
  • fyysinen koskettelu
  • sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset
  • raiskaus tai sen yritys.

Jos seksuaalinen häirintä sisältää fyysisen koskemattomuuden tahallisen loukkauksen, asiassa voidaan soveltaa myös rikoslain pahoinpitely- tai siveellisyysrikoksia taikka työsyrjintärikosta koskevia säännöksiä.

Sukupuolinen häirintä on henkilön sukupuoleen liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista. Tällaista häirintää voi olla esimerkiksi:

  • halventava puhe toisesta sukupuolesta
  • toisen sukupuolen alentaminen
  • työpaikkakiusaaminen silloin, kun se perustuu kiusatun sukupuoleen.

Lopuksi arkisempiin asioihin, vaikkakin juhlinnan kautta. Maanantai kului muutoin töitä tehden, mutta aamupäivällä käväisin maakuntaliiton suurenpuoleisen delegaation matkassa onnittelemassa maakuntahallituksen puheenjohtaja, ulkoministeri Ilkka Kanervaa hänen 60-vuotisvastaanotollaan Messukeskuksessa. Maakunnan suuri poika juhlii synttäreitään perusteellisesti, ja hyvä niin. Noin pitkästä ja ansioituneesta urasta voi todellakin ottaa ilon irti. Vilpittömät onnentoivotukset Ikelle! Ja kiitokset reilusta ja asiallisesta tavasta johtaa Varsinais-Suomen maakuntahallitusta.

Mitä flunssaan tulee, niin tänään minulle on kuulunut parempaa ja flunssalle huonompaa. Ehkäpä tämä tästä, viikonlopun levon jälkeen. I hope.

27.1.08

Kähmintää ja energia-asioita

Voi kettu. Olen potenut viime päivät flunssaa (lihassärkyä, päänsärkyä, korvasärkyä, rakkuloita kurkussa, jonkin verran nuhaa ja yskää) ja ajankäyttö on mennyt kevennetyllä ohjelmalla. Meidän piti perjantain puoluehallituksen jälkeen lähteä Tampereelle, mutta se jäi tekemättä, kun en halunnut lähteä tartuttamaan vanhempiani. Sunnuntaiaamuna heräsin kovaan päänsärkyyn, vaikka vietin lauantai-illan kotona hyvinkin rauhallisesti. Vääryyttä, sanon ma.

Viruksista huolimatta raahauduin perjantaina liikkeelle, sillä olin aikeissa mennä puoluehallitukseen Educa-messujen kautta. Aika turhaan kävin paikalla, pettymyksekseni Educan anti jäi tänä vuonna vähäiseksi. Liekö sitten vika minussa vai messuissa. En ehkä ollut parhaimmillani tutustumaan kaikkeen messuantiin, mutta toisaalta eipä sillä antipuolellakaan tuntunut olevan mitään uutta. Usein olen saanut messuilta jonkin uuden didaktisen innoituksen, nyt jäi saamatta.

Messujen jälkeen oli vuorossa puoluehallituksen kokous. Kokouksesta lähti maailmalle kannanotto: Perusturvaa vahvistettava - Sosiaaliturvan saamista tulee helpottaa. Kannari löytynee huomenna liiton kotisivuilta, jostain syystä se ei nyt vielä näytä päivittyneen sinne.

Perjantaina ilmestyneen tuoreimmat Vihreän Langan pääkirjoitus on selkeää tekstiä. Päätoimittaja Elina Grundström on kirjoittanut napakan yhteenvedon siitä, miksi Luonto kiittää unionia. Kunpa EU saisi vielä patistettua Suomen suhtautumaan vakavasti energiansäästön kehittämiseen, ainaisen "energiankulutus kasvaa ja kasvaa ja kasvaa"-lätinän sijaan. Ei sen ole pakko kasvaa. Lähin esimerkki tästä löytyy länsinaapurista.

Suomalainen hillitön energiankulutuksen kasvu on vain seurausta siitä selkärangattoman myötäilyn asenteesta, jolla suurimmat suomalaiset puolueet ovat iät ajat suhtautuneet suurien energiayhtiöiden etuihin. Asutuksen hajautuminen ei ole hyvä juttu, mutta energiantuotannon hajautuminen on. Suurten keskitetyn energiantuotannon osaajien etu se ei tietenkään ole.

Onneksi kapinapuhetta on ilmassa. Viimeksi tänään Turun Sanomien Koti ja Asuminen -sivuilla aurinkölämmönkeräimiä käsittelevässä jutussa nostetaan kissa pöydälle:
  • Suomen vuoden 2006 energiankulutuksesta uusiutuvaa energiaa oli 24 prosenttia. Tuuli- ja aurinkoenergian sekä lämpöpumppujen, biokaasun ja kierrätyspolttoaineiden osuus oli tästä yhteensä parisen prosenttia.
    - Itävallassa ja Saksassa aurinkojärjestelmiä on satoja tuhansia. Siellä valtiot ovat tukeneet laitteistojen käyttöönottoa jopa puolella kustannuksista, tekninen asiamies Eero Otronen Öljyalan Palvelukeskuksesta sanoo.
    - Energiayritykset ovat onnistuneet aivopesemään poliittisia päätöksentekijöitä. Ei ole annettu tilaa muille järjestelmille ja maalaisjärjelle, lataa Viljander.
Viikolla on tuuletettu muutakin kuin energiapolitiikkaa. Olen tosi iloinen siitä, että eduskunnassa esiintyvä seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on tullut julkisuuteen. Varmaan jokseenkin kaikki politiikassa vähän enemmän mukana olevat ovat kuulleet juttuja näistä "eduskunnan sedistä" ja heidän käytöstavoistaan. Tai lähinnä kai käytöstapojen puutteesta: härskeistä puheista ja katseista, ja myös suoranaisista kopeloinneista ja ehdotuksista. Ahdistelu on ahdistelua, eikä se muutu siitä paremmaksi sillä, että ahdistelija sanoo sen olevan "huumoria". Ja vielä syyttää ahdistelunsa kohteeksi joutunutta (ja valta-asteikolla mitaten yleensä alemmalla puolalla seisovaa) huumorintajun ja leikkimielen puutteesta. Tällaista toimintaa ja käytöstä ei voi mitenkään sallia, ei työpaikoilla yleensä eikä lakiasäätävässä elimessä erityisesti. Kansankunnan kaapin päälle valittujen on kyettävä käyttäytymään kuten kaapin päälle nostettujen pitää: esimerkkinä muille.

Eduskunnan on todella perehdyttävä tilanteeseen, jotta taloon saadaan käyttökelpoiset toimintamallit turvallisen ja tasa-arvoisen työympäristön takaamiseksi. Niin huonosti käyttäytyviä edustajia kuin virkamiehiäkin on pystyttävä ojentamaan, ja tarvittaessa jopa rankaisemaan. Joten työhön, puhemies Niinistö. Heikkojen, sorrettujen ja kähmittyjen puolesta.

Eduskunnan toimintamallit ovat tärkeitä siinäkin mielessä, että ne antavat ohjenuoraa myös meille paikallistason toimijoille. Sillä Luoja ja kunnallispoliitikot tietävät, että seksuaalista ahdistelua tapahtuu myös kunnallisella luottamustoimitasolla. Työpaikoilla tilanne on selkeämpi, joskaan ei hyvä: on ainakin olemassa selvät säännöt ja ohjeet siitä, miten ahdistelutapauksissa ahdistelun kohteeksi joutuneen tulee toimia. Käytäntö voi kyllä olla eri juttu. Luottamushenkilötasolla tilanne voi olla toinen, ja asetelmat mutkikkaampia. Kenen puoleen kääntyä, jos/kun luottamushenkilö ahdistelee toista luottamushenkilöä? Ylempi luottamushenkilö alempaa? Alempi ylempää? Luottamushenkilö virkamiestä? Virkamies luottamushenkilöä? En minä edes tiedä, onko Turun kaupungilla jokin ohjeistus näitä tilanteita varten. Onkohan? Pitäisi varmaan etsiä.

Tosiasia on, että ahdistelua tapahtuu. Oma kokemukseni on, että ahdisteluun syyllistyy vain pienilukuinen miesjoukko, ja tapauksia on monenlaisia. En siis millään tavalla tahdo syyllistää koko miessukukuntaa. Mutta ahdistelua hyväksymätön miessukukunta voisi kyllä toimia aktiivisemmin eri asteista ahdistelua harjoittavien miesten ruotuun saattamiseksi. Kuten me naisetkin voisimme. Me paikallispoliitikkonaiset voisimme sopia keskenämme, miten toimimme, kun olemme joutuneet ahdistelun kohteeksi. Turku suurena kaupunkina ei ole tässä mielessä ehkä pahimmasta päästä, mutta haastetta riittää täälläkin. En ehkä osaa edes kuvitella, kuinka hankala voi tilanne olla jollain vanhoillisemmalla paikkakunnalla.

Ongelma on, että ahdistelu tulee ensimmäisen kerran usein täysin yllättäen. Lähinnä sitä jää äimän käkenä ällistelemään, että mitä helvettiä äsken tapahtui. Ja merkillistä on, että jokseenkin järjestään ahdistelun kohteeksi joutunut kokee tapahtuneesta vihan lisäksi vähintäänkin noloutta, jollei suorastaan syyllisyyttä. Tämän tunnereaktion kun joku psykologi selvittäisi, sillä sen takia ahdistelun kohteeksi joutuneet eivät nosta asiasta julkista haloota, vaan yrittävät kuitata asian olankohautuksella. Mikä useinkaan ei onnistu, vaan tapahtunut muistetaan pitkään, ja ahdistelijaa yritetään vain välttää, jos mahdollista.

Ongelma tietysti on myös se, miten todistat ahdistelun tapahtuneen, kun tilanteesta on vain sana sanaa vasten. Eivät lääppijät niin tyhmiä ole, että ainakaan tosi pahoille tilanteille löytyisi todistajia. Ja ahdistelua on montaa lajia. Tässä niistä muutama, oman ja lähipiirin kokemuksen mukaan:
  • Härskit ja rivot puheet. Omasta mielestään nämä veikot ovat usein hauskoja seuramiehiä. Ahdisteluksi ne tekee se, että seksistiset/rivot vitsit ja omat kokemukset esitetään tilanteissa, joihin ne todellakaan eivät kuulu. Pitäisi tajuta ero esimerkiksi saunaillan jälkeisen yhteisesti rennon tunnelman ja kokoustauon välillä.

  • Naisten ja homoseksuaalien suoranainen vähättely puheella, vitsien ja "leikkisten" tokaisujen kautta tai ihan selkosuomella. Tämä on täyttä totta monissa ryhmissä, ovat kollegat muista puolueista kertoneet. Samaan kategoriaan kuuluu naisten tekemien ehdotusten sivuuttaminen ja muu vähättely. Vihreillä tätä ihan oikeasti esiintyy hyvin vähän, jos ollenkaan.

  • Aidot ihastumiset: joku ihastuu yksipuolisesti johonkin sellaisin seurauksin, että ainakin alkoholipitoisissa tilanteissa yksipuolisen ihastuksen kohde vähintäänkin kiusaantuu, saattaa pitää viisaimpana poistua paikalta tai olla laisinkaan tulematta. Ihastumisen yllättävä paljastuminen esimerkiksi pikkujouluissa tms. saattaa tuottaa kohtalaisen kopelointiyllätyksen ihastuksen kohteelle.

  • Suora toiminta: täysin ei-toivottu fyysinen ahdistelu ja vartaloon kajoaminen, kännissä ja myös selvin päin. Selvin päin ahdistelu on aivan erityisen törkeää, sillä se järkyttää pahiten ja tulee usein täytenä yllätyksenä.

  • Suoranainen seksin ehdottelu, ns. leikkimielessä tai tosissaan. Voi tapahtua tekstiviestein, sähköpostilla tai kasvotusten.
Mikä tässä sitten on ongelma, eikö elämään muka kuulu normaali huulenheitto? Ei kuulu, ei tällä tavalla. Kenenkään fyysiseen ruumiiseen ei saa kajota ilman lupaa. Ketään ei saa sukupuolensa vuoksi vähätellä. Kenenkään ei ole pakko virallisissa tilanteissa kuunnella törkeitä seksuaalisviritteisiä herjoja tai toisten panojuttuja. Tuttujen kesken voi toki heittää kaksimielistä läppää, jos se sopii myös tutuille ja tilanteeseen. Minäkin nauran hauskoille seksivitseille tilanteessa, jossa ollaan vaihdettu vapaalle, ja kerron niitä joskus itsekin. Mutta aina kannattaa tarkkailla, miten ympäristö suhtautuu.

Ei voi olla niin, että politiikka on varattu vain niitä ihmisiä varten, jotka korvat kuumenematta kestävät törkyläppää, alapäähuumoria ja käsiksi käymistä. Eikä voi olla niin, että pärjätäkseen kansallisten ja kunnallisten luottamustehtävien hoidosta ihmisen pitää kovettaa itsensä karsiksi ämmäksi tai äijäksi, jotta selviää luottamustehtävien sosiaalisesta ympäristöstä.
En pidä itseäni erityisen herkkähipiäisenä naisena. Osaan karjaista, kun on tarve. Osaan olla tiukka. Olen selviytynyt seitsemän vuoden ajan teurastamotyöympäristössä, mikä nyt ei varsinaisesti ollut paikka, missä kasvatetaan ansarikukkia. Silti minäkin olen kokenut ahdistelun laajan kirjon seksistisistä puheista suoranaiseen kähmintään, kännissä ja selvin päin. Työpaikoilla, yliopistolla opiskellessa, luottamustoimissa ja vapaa-ajalla (onneksi en kuitenkaan nykyisessä työpaikassani). Osa on ollut helppo kuitata sillä, että yhteinen hauskapito ja läpänheitto on mennyt hieman liian pitkälle. Mutta liian paljon on tapahtunut sellaista, että omalla toiminnallani ei ole ollut tapahtuneeseen osaa eikä arpaa. Olen vain ollut ja toiminut kuten tilanteessa on kuulunutkin, ja sitten yllättäen löytänyt jonkun ällöttävät käpälät kropastani, selvässä kähmintämielessä. On jopa käynyt niin, että olen jälkeenpäin tajunnut, että minut on tarkoituksella houkuteltu täysin arkipäiväiseen mutta kahdenkeskiseen tilanteeseen - vailla todistajia. Yäääk!

Naiset kyllä puhuvat keskenään näistä jutuista. Useimmiten nimillä, mikä ahdistelijamiesten on syytä tietää. Jos miehet kuulisivat, miten naiset puheissaan näitä kähmijämiehiä kohtelevat, kähmintä saattaisi vähentyä. Niin hurjaa voi olla ansaittu ankara pilkka, terävien kielten viilto ja terapeuttinen nauru. Ongelma on, että meidän pitäisi sopia keskenämme selvät pelisäännöt, miten toimia äkillisessä, hämmentävässä ja vakavassa ahdistelutilanteessa. Tästä voisi eduskunta nyt antaa kansalle mallia.

Jottei totuus vääristyisi, on toki mainittava, että myös naiset voivat syyllistyä miesten ahdisteluun. Sellaisestakin olen kuullut, ja joskus jopa nähnytkin. Tietenkään se ei ole yhtään sen puolusteltavampaa kuin miesten naisiin kohdistama ahdistelu. Taikka homoseksuaalinen ahdistelu. Mutta onneksi kuitenkin vähäisempää.

Lopuksi iloisempiin asioihin. Pihabongaus tuotti tulosta myös sairastuvalta käsin. Tässä tulokset makuuhuoneen ikkunasta laskien lauantaina klo 12.45-13.15: talitiaisia, sinitiaisia, mustarastaita, harakoita, viherpeippoja, punatulkkuja, järripeippoja ja yksi varpunen. Pihan vakinaisesta väestä paikalla eivät ilmaantuneet fasaani, punarinta ja varis. Harmi, että myöskään tämän aamuinen vieras, keltasirkku, ei näyttäytynyt jo eilispäivänä. Mutta ihan hyvä tulos näinkin :).

22.1.08

Puff puff

Puffaan: Pihabongaus viikonloppuna! Mielettömät palkinnot! Viime vuonna mukana oli 12000 ihmistä - et kai Sinä halua olla olematta pihalla ensi viikonloppuna?

Eilinen intoiluni Gruberin avokeittiökritiikistä sai hetimiten jatkoa aamun Hesarissa, joka oli tehnyt asiasta iiison jutun. Katsokaa, hauskaa. Joskus yleisönosastokirjoitus voi todellakin kirvoittaa kielenkantoja.

Eilisiltana oli kaupunginvaltuuston kokous. Eipä tuosta mitään erityistä mainittavaa. Lyhyt kokous, aika vähän intohimoja, mitä nyt vähän jotain Satava-Kakskertaa koskien.

Tänä aamuna alkoivat vuoden lautakuntahommat ohjausryhmän kokouksella. Lisäksi lähes 12 tunnin työpäivään kuului harjoittelijoiden ohjausta, opetusta ja oppilaiden kehityskeskustelua. Milloin minä muka oikein valitsin näin valtavan ihmisläheisen työn? Minähän vain opiskelin biologiaa?

21.1.08

Maakuntahallituksesta kajahtaa ja avokeittiökritiikkiä

Maanantaiaamu kului maakuntahallituksen kokouksessa. Esityslistalta löytyi monenlaista asiaa niille, joita Varsinais-Suomen maakunnan asiat kiinnostavat. Tässä niistä muutama:

Varsinais-Suomen energia- ja päästötase vuonna 2003: Linkkiä tuoreeseen raporttiin en löytänyt, mutta Varsinais-Suomen energiatoimiston sivuilta löytyy tietoa edellisestä vuoden 1997 raportista. Joo-o, tilastot laahaavat perässä tosi pahasti... Raportin sisällöstä sen verran, että...
  • Varsinais-Suomessa tuotetaan energiaa vain noin 65 % täällä kulutetusta energiasta.
  • Energian loppukulutus vuonna 2003 oli yhteensä 26350 GWh, ja vuonna 1997 18300 GWh. Kasvua 44 %. (!!!) Kulutus noin 60000 kWh/asukas.
  • Teollisuuden osuus on pysynyt jokseenkin samana, rakennusten lämmittämisen osuus on kasvanut (asumisväljyys eli asumispinta-ala/asukas kasvaa!, asukasluvun kasvu on ollut vain noin 2 %) ja liikenteen suhteellinen osuus on pienentynyt.
  • V-S:n kulutuksessa rakennusten lämmitys on merkittävästi suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Maakunta on melko haja-asuttua (vaikka asukkaita on 42,7/km2) ja täällä on paljon erillislämmitettyjä kiinteistöjä. Kaukolämmön piirissä on noin kolmannes rakennusneliöistä ja vain 7% rakennuslukumääristä.
  • Ostosähkönkäyttö on kasvanut vuodesta 1997 vuoteen 2003 19 %. Eniten kasvoi palvelujen käyttämä sähkö +28%. Kotitaloudet +23%, maataloudet +20%, teollisuus +14% ja julkinen sektori +9%. Määrällisesti eniten on kasvanut yksityissähön käyttö, yli 300 GWh, joka tarkoittaa 40% koko kasvusta.
  • Liikennemäärät ovat kasvaneet noin 11%.
  • Vuonna 2003 Varsinais-Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat 6,5 miljoonaa tonnia, eli 14,5 tonnia/asukas (koko Suomi 16,4 tonnia/asukas). V-S:n osuus oli 8% Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
  • Varsinais-Suomen seutukuntien välillä on teollisuuden ja liikenteen eroista johtuvia huomattavia eroja päästöjen määrissä.
  • Seuraavassa seutukuntakohtaiset luvut: A osuus asukasluvusta %/B osuus V-S energiantuotannosta % /C uusiutuvien osuus seudun energiantuotannosta % /D osuus V-S:n energiankulutuksesta % /E osuus kasvihuonekaasupäästöistä % /F päästöt/asukas tonnia CO2-ekv.
  • Turun seutu: A 64 / B 68 / C 5,5 / D 56 / E 53 / F 11,9
  • Salon seutu: A 14 / B 10 / C 14,1 / D 14 / E 10 / F 10,0
  • Vakka-Suomi: A 9 / B 8 / C 30 / D 10 / E 15 / F 23,6
  • Loimaan seutu: A 8 / B 6 / C 27 / D 9 / E 6 / F 11,0
  • Turunmaa: A 5 / B 6 / C 5,5 / D 11 / E 16 / F 45,3

Summa summarum: miten olisi vaatimus "Lisää tuulivoimaa! Ja heti.". Ja vielä toinen äkäinen vaatimus: kotitalouksien sähkönkäyttöön on päästävä puuttumaan pikaisesti eri keinoilla. Julkisella sektorilla ja yrityspuolella tilanne näyttää olevan paremmin hallinnassa, sillä siellä sähkönkulutuksen kasvuun on kiinnitetty enemmän huomiota.

Listalla oli myös Koulutustarpeiden ennakointi Varsinais-Suomessa -raportti. Paprun löytää maakuntahallituksen esityslistan sähköisesti liiteaineistosta osoitteessta http://www.varsinais-suomi.fi/ > Hallinto ja asiakirjat > Pöytäkirjat ja esityslistat ja siitä hakuna Maakuntahallitus, Hae kokoukset ja 21.1. päivän paperit, asialistan kohta 11. Raportti on pitkä ja nostan siitä esiin vain yhden lauseen: "Varsinais-Suomessa ammatillisen koulutuksen määrällinen mitoitus on selvästi alimitoitettu ikäluokkien ja työvoiman tarpeeseen nähden.". Ettäs tiedätte.

Tärkeä asia on myös lausunto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tavoitteet ovat nimittäin hyvät, ovat sitä jo olleet ja nyt meneillään oleva päivitys tekee niistä vielä entistä paremmat. Asiasta näyttää löytyvän materiaalia ympäristöhallinon sivuilta.

Kokouksessa maakuntajohtaja Juho Savo otti esille myös Varsinais-Suomen kunnittaisen väestökehitysraportin vuodelta 2007 (asiakohta 4, avaa linkki Word-tiedostoon). Tässä siitä muutama pointti:
  • Varsinais-Suomen väkiluku jäi reilusti alle 460 000 asukkaaseen. Ennakkotiedon mukaan vuoden 2007 lopussa maakunnassa oli 459 359 asukasta. Kasvua edelliseen vuoteen oli vain 1570 henkeä. Luku on huo­mattavasti vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Varsinais-Suomi on jäänyt väestökehityksessä selvästi Pirkan­maan jälkeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Varsinais-Suomen vuosittainen väestön­kasvu on ylittänyt 2000 hengen rajan vain neljä kertaa.
  • Varsinais-Suomen sisällä Salon ja Turun seudut jatkoivat kasvuaan. Sen sijaan Loimaan seudulla ja Turunmaan väkiluvut tallaavat paikoillaan. Vakka-Suomen väestö vähenee vaikka jokunen vuosi takaperin näytti siltä, että oltaisiin menossa poispäin tappiokierteestä.
  • Turunmaalla väestö keskittyy Paraisille, joka jatkoi kasvuaan, mutta ei kuitenkaan niin roimasti kuin edellisenä vuotena. Loimaan seudulla väestönkasvu painottuu Turun seutua lähinnä oleviin kuntiin. Vakka-Suomessa väestö vähenee jokaisessa kunnassa.
  • Turun seudun sisäisessä kehityksessä on enemmän säpinää. Turun väkiluku painui taas kerran negatiivisen puolelle. Myös Kaarinan, Liedon, Raision ja Naantalin yhteinen väestömuutos tipahti alemmalle tasolleen kymmeneen vuoteen. Keskuskuntien (tässä: Turku, Raisio, Naantali, Kaarina ja Lieto) väestönkasvu oli vain 636 henkeä kun taas muiden Turun seudun kuntien kasvu oli ennätykselliset 797 henkeä. Kehyskuntien kasvu ei ole enää vain Turun ongelma. Nyt myös muut Turun seudun keskuskunnat joutuvat tappelemaan seudun reuna-alueille muuttavista asukkaista.
  • Viime vuonna suhteelliset eniten kasvaneiden kuntien joukkoon kuuluivat mm. Lemu, Velkua, Masku, Rymättylä ja Nousiainen. Määrällisesti eniten kasvoivat Salo, Kaarina, Masku, Lieto ja Piikkiö.

Diagrammit, teemakartat ja yksittäisten kuntien tarkat lukutiedot löydät yllämainitun linkin kautta.

Elämäni on hyvin paperinmakuista, sillä bloggauksen viimeinenkin asia on esitetty paperilla. Tosin sanomalehtisellaisella. Riemastuin aamulla, kun löysin Hesarin mielipidesivulta Anna-Maija Gruber -nimisen toimittajan mielipidekirjoituksen "Miksi arvoasuntoja pilataan avokeittiöillä?". Tismalleen samaa asiaa olen minäkin jo pitkään ihmettelyt, ynnä ihmisten innostusta niihin. Gruger tykittää kirjoituksessaan avokeittiöajattelun paikalleen. Hän paljastaa, miten suomalaiset ovat palanneet takaisin tosiasiallisesti hellahuoneasumiseen (modernimmin "avokeittiö" tai "tupakeittiö", jopa loft), ja miten edullista tällainen rakentaminen oikeastaan onkaan rakennusliikkeille. Rakennusliikkeiden, arkkitehtien, trendiohjelmien ja naistenlehtien kautta avokeittöajattelu on levinnyt kuin tarttuva tauti, ja vanhoistakin taloista kärrätään tiiliseinät kaatopaikalle "avaruuden" ja "tilan tunnun" nimissä.

Gruber iskee asiat paikalleen kirjoittamalla, miten "Pienemmistä asunnoista tehdään samalla menetelmällä "studioita", joissa asukas sitten nukkuu jossain hellahuoneensa nurkassa.". Avokeittiöt sopivat huonosti ruoanlaittoon, sillä "seinillä ja ovilla on se hauska ominaisuus, että ne estävät sekä ääniä että hajuja leviämästä joka paikkaan". Hän huomauttaa, että sisäseinien puuttumisesta seuraa myös se, että kodista löytyy heikonpuoleisesti paikkoja tauluille, kaapeille, komeroille ja kirjahyllyille, yksityisyydesta nyt puhumattakaan. Kiitos Anna-Maija Gruberille, josko tässä maassa edes joku tulisi järkiinsä tuon mainion kirjoituksen ansioista!

Uutta kotia etsiessämme kävimme toki mekin katsomassa näitä "hellahuoneasuntojakin". Eivät kelvanneet. Minä en ole niin yhteisöllinen, enkä nähtävästi rakasta puolisoani niin paljoa, että tuntisin halua olla hänen kanssaan kotona kaiken aikaa jatkuvassa katse- ja äänikontaktissa. Onneksi hänen tunteensa ovat yhtä "viileät": me halusimme keittiön, joka on jollakin tapaa erillään olohuoneesta. Uudessa kodissamme ratkaisu on oveton, käytävän mallinen keittiö, joka on selvästi erillään olohuoneesta ja jonka toinen pää avautuu ruokatilaksi. Siellä voi tehdä ruokaa yhdessä tai erikseen, ja muut talossa olevat ihmiset voivat valita, tulevatko seuraksi, nukkuvatko sohvalla, lukevat vai katsovatko telkkaria.

Minustakin on mukavaa, että keittiö on iso (eli sinne mahtuu kunnollinen ruokapöytä) tai keittiö on valoisassa ja toimivassa yhteydessä ruokailutilaan (kuten meillä nyt). Mutta minä en halua laittaa ruokaa toimintaelokuvan räiskeessä. Ja jos esimerkiksi ruoanlaiton lomassa juttelen keittiössä ystäväni kanssa, en halua, että a) kaikki muut kuulevat joka sanan tai b) minua aletaan hyssyttää hiljaiseksi jonkin San Marino-Guatemala -jalkapallo-ottelun takia. Ja jos minä olen se, joka istuu sohvalla ja katsoo videolta iki-ihanaa Audrey Hepburn -leffaa, en halua samaan aikaan haistella mieheni paistamien sipulien löyhkää.

En tietenkään tarkoita, että keittiöiden pitäisi olla sellaisia ankeita "tee akka ruokaa" -koppeja, joita silloin tällöin näkee erityisesti hieman keskimääräistä hienommissa vanhoissa asunnoissa, erityisesti 1960-luvulla rakennetuissa. Olen useammankin kerran käynyt katsomassa suurehkoa asuntoa, jossa keittiö-ruokatila-muu asuintila -järjestely viestittää maailmaa, missä naisen paikka oli todellakin olla passaamassa kyökin puolella ihmisten istuessa ruokasalissa odottamassa. Tai ehkä näissä kodeissa on ollut palvelija, vaikka palvelijanhuone puuttuukin?

Keittiö voi ja sen pitääkin olla yhteisöllinen tila, kodin sydän. Mutta sen ei pitäisi johtaa siihen, että kodista katoaa rauha ja yksityisyys. Ihmisellä on tarve erillisyyteen, hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Myös ja aivan erityisesti juuri kotonaan, ja siksi kodeissa pitäisi olla myös sopivasti seiniä.

Tai ehkä olen vain kertakaikkisen väärässä. Nykyajan perheet ovat niin sopuisia ja harmonisessa yksituumaisuudessa eläviä, että ne mahtuvat kaikki yhteen suureen hellahuoneeseen. Vain me menneen ajan reliikit valitamme muuttuvaa maailmaa. Mene ja tiedä. Mutta olen pohtinut hetken sitäkin, että kun tämäkin hullutus taas ajallaan menee ohi, ja muotiin tulevat "rauhalliset ja kodikkaat" ruoanlaittokeittiöt, mitä tehdään kaikille niille avokeittiöratkaisuille, joihin ihmiset ovat lopen kyllästyneitä? Rakennetaan seiniä?

19.1.08

Auringonpaistetta ja masennusta

Tänään sunnuntaina paistoi todistettavasti aurinko! Olimme puutarhahommissa: huolsimme lintujen ruokintaa, haravoimme kalliota esiin syysroskan alta, leikkasimme pois puiden ja pensaiden vesoja ja muuta sellaista vähemmän tyypillistä tammikuun jälkipuoliskon puutarhahommaa. Jos maa ei olisi litimärkää, konttaisin katkomassa ruusupuskista turhia versoja hengiltä. Lunta ei ole missään mutta sipulikasvit työntyvät jo varovasti esiin ja silmut pullistuvat. Ensimmäiset pajunkissat näin jo viikko sitten sunnuntaina. Voi voi.

Lauantai kului Norssin auditoriossa, meillä oli Veso-päivä. Aiheina olivat mm. lasten ja nuorten masennus sekä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus. Lastenpsykiatriasta erikoistuva Linnea Karlsson luennoi meille opettajille lasten ja nuorten masennuksesta. Depressiot yleistyvät nuorilla voimakkaasti murrosiän alkamisen jälkeen ja ilmaantuvuus on suurimmillaan 15-18-vuotiailla. Esimerkiksi 9-luokkalaisen masennuksella voi olla varsin suuri vaikutus nuoren elämään, jos elämänhallinta pettää vaiheessa, jossa pitäisi olla valitsemassa itselleen jatko-opiskelupaikkaa. On tärkeää, että vanhemmat ja me opettajat osaamme epäillä masennusta oikeissa kohdissa ja sitten olla opastamassa apua tarvitsevaa lasta/nuorta hoidon pariin. Masennus on sairaus, nuoruusiän alakulo ei, ja nämä kaksi olisi osattava erottaa toisistaan. Aika ei lasta tai nuorta paranna, vaan tutkimusten mukaan varhain alkaneet mielenterveyden häiriöt ovat usein vakavampia kuin vasta aikuisena alkaneet.

Tärkein depression tunnusmerkki lapsella tai nuorella on toimintakyvyn aleneminen. Terve ja toimintakykyinen lapsi kykenee säännölliseen leikkiin tai koulunkäyntiin ja siinä mielessä "hoitaa tehtävänsä". Samoin hän ikätasoonsa nähden huolehtii itsestään: osaa varoa vaaroja, pitää huolta hygieniastaan jne. Hänellä on joku/joitain merkityksellisiä ihmissuhteita samanikäisiin. Hän hakee turvaa aikuisista, mutta tulee ikätaso huomioiden toimeen myös itsenäisesti. Ohimenevä alakulo ei haittaa toimintakykyä, mutta masennus eli depressio haittaa.

Masennukseen liittyy useita oireita, eikä se mene ohi itsestään. Ydinoireita ovat 1) mielialan lasku ja 2) mielenkiinnon menetys (esim. ennen tärkeät asiat eivät kiinnosta). Muita oireita voivat olla keskittymisvaikeudet; unen häiriintyminen (liikaa tai liian vähän, katkonaisuus); väsymys, voimattomuus ja aloitekyvyn laskeminen; ruokahalun ja painon muutokset (ero syömishäiriöihin on, että syömishäiriöissä ajatukset on koko ajan jollain tapaa kiinni ruoassa, masentunutta ei ruoka kiinnosta); ruumiinliikkeiden hidastuminen tai levottomuus (usein masentunut ihminen on kovin ilmeetön); arvottomuuden ja syyllisyyden tunteet sekä kuolemantoiveet ja jopa itsetuhoinen käyttäytyminen. Masentuneella nuorella voi olla myös itkuisuutta, ärtyneisyyttä ja lyhytpinnaisuutta, käytösongelmia, somaattisia oireita, vaikeuksia ikätoveri- ja perhesuhteissa, vaikeuksia koulutyössä, poissaoloja, oheissairastavuutta ja riskikäyttäytymistä oman terveyden suhteen.

Mielenkiintoisia tutkimustuloksia olivat mielestäni mm. seuraavat:

  • Masentuneella lapsella on todettu kasvun hidastumista. Tunnettu asia tietysti on, että lapsen kasvu hidastuu ruoan puutteessa. Vähemmän tunnettua on, että sama seuraus on hoivan puutteella. Masennus voikin näkyä pituuskasvussa!

  • Luennoitsija selitti depression syntyä stressi-haavoittuvuus-mallilla. Depressiota aiheuttaa yksilön stressinsäätelykykyyn nähden liian voimakas ja/tai pitkäkestoinen stressi. Stressitekijät saavat elimistössä aikaan laaja-alaisen reaktioketjun, jonka seurauksena erittyy ylimäärä stressihormoneja kuten glukokortikoideja ja kortisolia. Tämä saa aikaan yliherkkyyden stressihormoneille.

  • Ympäristön muokkaava vaikutus yksilön stressinsäätelyjärjestelmään alkaa jo sikiönkehityksen aikana.

  • Perimä altistaa: jos suvussa on todettu depressiota, jälkeläisen depressio todennäköisyys kasvaa, ja depression alkamisikä alenee. Vanhemman depressio nelinkertaistaa nuoren riskin ja perimä selittää vähintään 35 % depression syistä.

  • Hyvä sosiaalinen tuki ehkäisee masennusta. Sensitiiviset vanhemmat ja muut aikuiset voivat suojata lasta. Mutta jos suhde vanhempaan on traumaattinen, vanhempi on potentiaalisesti lapsensa elämän suurin stressitekijä.

  • Harjoittelulla on merkitystä: osa "pieleen menneestä stressinsäätelyjärjestelmästä" voidaan palauttaa harjoittelun ja terapian kautta.

  • Olennaista on taata lapsille ja nuorille turvallinen ja ennakoitava kasvuympäristö. Lapset eivät tarvitse vaatimuksia ja viriketulvaa, vaan välittämistä, turvaa ja toisia ihmisiä. Olennaista on myös tunnistaa depressio varhaisessa vaiheessa, estää sen uusiutuminen ja kohdistaa ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti riskiryhmän lapsiin ja nuoriin (esim. masennusoireiset, masentuneiden vanhempien lapset).

Lasten ja nuorten masennuksesta saa lisätietoa mm. seuraavista Kansanterveyslaitoksen julkaisuista:

Lopuksi päivän lehtileikeosasto. Sunnuntain Hesarista löytyi ajatuksia herättävä juttu Naomi Kleinin helmikuussa suomeksi ilmestyvästä uutuuskirjasta "Tuhokapitalismin nousu" (enkuksi The Shock Doctrine). En nyt lähde sen tarkemmin siteeraamaan juttua, jossa kirjan olennaisten pointtien esittelyn lisäksi on haastateltu professori Heikki Patomäkeä. Jos juttu kiinnostaa, kaivakaa sunnuntain Hesari esiin lehtipinostanne tai kirjastosta. Sitä paitsi kohta kirjaa esitellään jokseenkin kaikissa lehdissä, joita tässä maassa ilmestyy. No, ehkä Seiskaa ja Ruotuväkeä lukuunottamatta.

Puutun vain pariin pelottavaan pikku ajatukseen toimittaja Anna-Stina Nykäsen tekstin keskellä. Tässä pari valikoitua sitaattia lehden artikkelista:


  • Monissa maissa on vain pitänyt odottaa sopivaa hetkeä. Kun tsunami huuhtoi Aasiassa köyhien kalastajien majat mennessään, paikalle rakennettiin loistohotelleita. Kun tulva vei New Orleansin julkiset koulut, tilalle tehtiin yksityiskouluja.

  • Jatkossa raaka-ainevarojen väheneminen ja ilmaston lämpeneminen luovat valtioiden välille suuren globaalin draaman ainekset.

  • Pahinta kriisien edessä on, että katastrofikapitalismissa on jo totuttu katastrofeihin. Niistähän se elää, väittää Klein: Pommi-iskut Lontoossa eivät viimeksi pudottaneetkaan dollarin kurssia niin kuin ennen. Yritykset eivät hae maailmalta vakaata ympäristöä, nyt hakeudutaan katastrofeihin. Sanotaan, että paras investointiaika on silloin, kun on vielä verta kentillä. Yhdysvaltoihin on kehittynyt hurrikaanibisnes: myynnissä on uusia tuotteita, kuten itse lämpiäviä aterioita ja yksityisiä luksusevakuointeja hyviin hotelleihin. Israelin talous perustuu jo turvabisnekselle. Turvallisuus ratkaisee, ei rauha.

Kammottava tulevaisuudenkuva! Ai mikä tulevaisuudenkuva? Pahinta on, että tämä on totta jo tänään.

PS. Jos uusliberalismi ja sen suomalainen kritiikki kiinnostaa, lukekaa professori Patomäen "Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot".

12 tuntia


Maikkarin uutisten mukaan Turussa on tammikuussa ollut auringonpaistetta vain 12 tuntia. Muu Suomi tietysti riekkuu, että kaikkihan tietävät, mikä se sellainen paikka on, minne aurinko ei paista. Mutta eipä ole paistanut Helsinkiinkään: kuukauden tähänastinen saldo on 14 tuntia auringonvaloa. Lumensyvyystilastot ovat tosi murheellista luettavaa koko maassa (jos joku vielä muistaa, mitä lumensyvyydellä tarkoitetaan). Onneksi otin edellisen bloggauksen kuvat niiden noin kahden päivän aikana, jolloin täällä lounaisrannikolla oli edes ohut lumipeite. Toverit: meillä on edessämme musta tulevaisuus.

Se säästä. Loman jälkeen alkoivat työt. Oppitunteja ei tässä jaksossa ole kuin nimeksi, mutta muuta hommaa on riittänyt. Esimerkiksi eilen torstaina oli yksi tunti opetusta(niin, kaikkihan tietävät kuinka kevyttä open homma on), mutta koululla riitti duunia tauotta aamun puoli yhdeksästä illan puoli kahdeksaan. Päivät täyttyvät harjoittelukoulun open sälähommista, kokouksista ja kehityskeskusteluista. Aloitin tällä viikolla keharit valvontaluokkani oppilaiden ja heidän perheidensä kanssa. Kehityskeskustelut ovat luokanohjaajan tehtävän kannalta todella tärkeitä, mutta aikaa niihin kuluu melkoisesti. Varaan perheille ajat "3o min keskustelua ja 15 min väliä" -systeemillä, jotta aikataulussa on hieman pelivaraa keskustelujen venähtämiselle. Ja välillä olisi tarvetta myös hieman huoahtaa, keskustelut tapaavat olla kovin intensiivisiä.

Onneksi luottamustehtävärumba pärähtää käyntiin vasta ensi viikolla. Tähän mennessä on ollut vain yksi valtuustoryhmän kokous edellisenä sunnuntaina. Ensi viikolla on jo sitten vaikka mitä. Turun verotulojen kasvusta on kirjoiteltu viime viikkoina lehdissä, samoin alueen kuntien yhdistymishaluista ja -haluttomuuksista. Viime kaupunginhallituksen listalla oli yksi pieni lause, joka olisi syytä saada taustatiedoksi hieman laajemmankin joukon tietoisuuteen: (Turun) toteutuneista kokonaisveroista kunnallisveron osuus on 85,0 %, yhteisöveron osuus 9,6 % ja kiinteistöveron osuus 5,3 %. Tämä tieto tarkentuu seuraavasti:
  • Kunnallisveron määrä vuoden 2007 muutetussa talousarviossa oli 457,7 miljoonaa euroa. Veroa kertyi kaupungille yhteensä 459,9 miljoonaa euroa. Kunnallisveron tilitykset lisääntyivät vuoden 2006 tilinpäätökseen nähden 5,9 prosenttia. Talousarvioon verrattuna toteutumisprosentti oli 100,5.

  • Yhteisöveron määrä vuoden 2007 muutetussa talousarviossa oli 44,0 miljoonaa euroa. Veroa kertyi yhteensä 52,0 miljoonaa euroa. Yhteisöveron tilitykset lisääntyivät vuoden 2006 tilinpäätökseen nähden 34,5 prosenttia. Talousarvioon verrattuna toteutumisprosentti oli 118,3. Kasvuprosenteissa oli suuria vaihteluja eri kaupungeissa.

  • Kiinteistöveron määrä vuoden 2007 muutetussa talousarviossa oli 29,0 miljoonaa euroa ja veroa toteutui 28,9 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron tilitykset lisääntyivät vuoden 2006 tilinpäätökseen nähden 2,8 prosenttia.

  • Ja onhan meillä vielä se neljäskin verotulolähde: Koiraveron osalta tilitysten määrä vuoden 2006 tilinpäätökseen nähden väheni 1,7 prosenttia ja oli 0,127 miljoonaa euroa. Muutettuun talousarvioon verrattuna kiinteistöveron toteutumisprosentti oli 99,8 ja koiraveron 90,4.

Kunnallisveron osuus verotuloista on siis 85 %. Tämä ehkä selittää kaikille sen raivoisan asukaskilpailun, jota alueen kunnat keskenään käyvät. Pääosin Turun ja luonnon hyvinvoinnin kustannuksella. Paljonko voi elinkeinopolitiikalla vaikuttaa, kun verotuotot tulevat asukkaista, jos tulevat? Kannattaisikohan seudun muidenkin kuntien kuin Turun itsensä olla huolissaan siitä rakenteellisesta kurjistumiskierteestä, jota pitkin me nyt kuljemme?

Saarten kaavoituksestakaan ei ole vastaukseksi tähän kysymykseen. Asutuksen pitää kunnan puolelta hoitua sen verran järkevään hintaan, että infrastruktuuriin satsattavat rahat on mahdollista saada takaisin jollakin järkevällä aikataululla. Satava-Kakskerran kohdalla ei näin ole.

Lopuksi info-osuus maakunnan ihmisille. Käykääpä tsekkaamassa Varsinais-Suomen liiton sivuilta maakuntakaavan luonnos, jos satutte olemaan Loimaan seudun, Turunmaan, Vakka-Suomen sekä Turun seudun kehyskuntien alueelta. Turun seudun ja Salon seudun maakuntakaavathan on jo hyväksytty aiemmin. Mielipiteitä luonnoksesta voi jättää 31.1.2008 asti.

PS. Ja ihan lopuksi pari lomavalokuvaa läheisille: ensin Rusto lehdenluvussa, sitten Katri sohvalla (Katri alavasemmalla). Loma oli ihanan rauhallinen ja rentouttava: olimme kotona. Ja kun Rusto meni töihin, minä vielä jatkoin lomailua. Eli olin kotona. Pari kertaa kävimme baarissa ja kerran leffassa (romanialainen, ahdistava). Alkuvuosi on ollut musta muunkin kuin sään takia, mieltä painaa läheisten ihmisten vakavat sairastelut. Mutta meillä täällä Peltolassa on kaikki sinällään ok. Hyvää alkuvuotta teille kaikille!

7.1.08

Talven tuntua

Tuli talvi sitten Turkuunkin. Ainakin hetkeksi. Lunta satoi ihan lumitöiden verran ja puutarha pukeutui talviasuun. Lumitöiden jälkeen tallustelin pihalla kameran kanssa. Tätä näin. (No ok, kamerassa on makro. Kaikkia asioita ei näe paljailla silmillä, eikä edes sydämellä. Sori, Antoine de Saint-Exupéry.)

5.1.08

Päivän saalis

Päivän saalis lintujenruokinnan saralla oli tänään viisi järripeippoa! Olen yrittänyt satsata riittävän laajaan menuun, jotta paikalla kävisi monenlaisia vierailijoita vakitinttipoppoon lisäksi. Tänään aurinko paistoi ja piha kuhisi lintuja, ruokailijoita oli varmaan ainakin parisenkymmentä. Kuhinan joukossa alkoi erottua kuusien alla piileksijöitä, jotka kiikari ja lintukirja apunani tunnistin lopulta talviasuisiksi järripeipoiksi. Olen kohtalaisen varma lajinmäärityksestä.

Vakiväkeä ovat tali- ja sinitiaiset, oravat, harakat, mustarastas ja kaksi rouvaansa kadottanut fasaanikukko. Loman aikana pihalla on käynyt myös Peltolan yhdeksänjäseninen punatulkkujengi. Lisäksi pihalla pomppii orpona Suomeen jäänyt punarinta, joka tulee aina pyörimään jalkoihin, kun puuhailen ulkona. Se oppi lehtien haravoinnin aikaan, että aikaansaamamme kahina tarkoittaa syötävää. Vaan ei tarkoita enää. Mitä ihmettä voi tarjota palelevalle ja tod.näk. nälkää näkevälle punarinnalle?

Ja koska elämää on näin paljon, olen nähnyt myös haukan liitävän tonttimme yllä ja ketunjäljet lumessa. Odottelemme siis näkevämme omalta luontokanavaltamme myös kauhufilmejä.

2.1.08

Blingiä odotellessa kukkajuttuja

Jos otsikko vaikuttaa käsittämättömältä, se on jatkoa eilisen pitkän kirjoituksen loppuun. Katsokaa sieltä.

Kävin tänään kirjastossa, puutarhahyllyllä. Raahasin kotiin kilokaupalla puutarhakirjoja. Yritin etsiä sellaisia, jotka käsittelisivät nimenomaan eri tyyppisiä puutarhoja ja puutarhasuunnittelua, ei niinkään sitä, millaiseen paikkaan olisi hyvä istuttaa särkynytsydän tahi parsakaali. Löysin jotain, katsotaan tuovatko ne valoa pimeyteen.

Eilen bloginpäivityksen jälkeen lomalaisella oli aikaa surffailla puutarhasivuille. Netistä kun todellakin löytyy vaikka mitä. Pulma on lähinnä siinä, että aikaa siihen etsimiseen ei ole. Onnistuin löytämään tosi kivan sivuston, joka opastaa eri tyyppisten puutarhojen suunnittelun perusteisiin. Puutarhafriikeille sivut ovat varmaan umpituttuja, mutta ehkä eivät kaikille niille noviiseille, jotka aikovat keväällä maata kuopia. Joten mainostanpa sivuja nyt ja heti. Tällä BBC:n puutarhasivustolla on How to be a gardener-sivut, ja siellä osiot 1 ja 2, joista ykkönen opastaa puutarhan perustamisen ja hoidon saloihin, ja kakkonen eri tyyppisten puutarhojen suunnitteluun. Of course in English. Kannattaa tutustua ja tutkia rauhassa, jos puutarhan perustaminen/renoveeraaminen kiinnostaa. Napsuttele eri vaiheet eriin sivun yläosan värikkäistä pyörylöistä. Jokaisen pyörylän alla on oma erillinen usean alasivun osio, jotka on syytä käydä teksteineen rauhassa lukien läpi. Seuraa sivun alareunan nuolia, niin pääset alasivulta toiselle. Top 10 kasvit voi huoleta ohittaa, niiden jälkeen tulee kiinnostavampaa dataa puutarhaansa ideoivalle.

Toki sivut on toimitettu brittien olosuhteisiin, mutta se ei ole tässä oleellista. Ideoita voi poimia myös tänne Pohjolaan. Sivuilla on myös videoita ja sieltä voi ladata puutarhasuunnitteluohjelman. Not bad!

Ja lisää kukkajuttuja. Katumaisemaa ilahduttamaan ovat mainosmaailman vuodenkierron (tiedättehän: olut säiden lämmetessä, kondomit juhannusviikolla jne.) mukaan ilmestyneet tutut tulppaanimainokset: On tulppaanien aika. Tykkään! Värikkäät kukat piristävät katukuvaa ja pidän tulppaaneista. Ei haittaa, että olen nähnyt samat mainokset sata kertaa ennenkin. Mutta yksi pulma kuviin liittyy. Se oikein riivaa minua. Kuvissahan on erilaisia teemoja kuten pinkinpunainen rakkaus ja riemunkirjava ystävyys. Ja keltainen intohimo. Siis se kuva, jossa kaksi keltaista tulppaania kaulailee toisiaan. Keltainen intohimo??? Ilo voi olla keltainen, riemakkuus voi olla keltainen, rohkaisu ja piristys voivat olla keltaisia. Kevät voi olla keltainen, jopa syksy voi olla keltainen. Mutta intohimo? Intohimo ei ikinä, koskaan, missään, milloinkaan, never voi olla keltainen. Millainen tyyppi mainoksen on aikoinaan präkännyt?

1.1.08

Onnea uudelle vuodelle 2008!

Uusi vuosi vaihtui Turussa joulua hieman talvisemmissa tunnelmissa. Lämpötila ei ollut paljoa nollan alapuolella, mutta maahan satanut lumi toi hienoista talven tuntua. Tässä pari tunnelmakuvaa uudenvuoden aattopäivältä Petreliuksen Tähkäpuistosta ja täältä Peltolan kotipihalta.


Vietimme vuodenvaihdetta kaksistaan. Ei löytynyt intoa ryhtyä järjestämään suurempaa vastaanottoa. Laskimme viikonloppuna, että meillä kävi joulukuussa yhteenlaskien hieman vajaa kahdeksankymmentä vierasta: ystäviä, tuttavia ja sukulaisia vaihtelevissa kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa. Mukavaa on ollut, ja seuraa, siivousta ja ruoanlaittoa on riittänyt. Joku ystävistä hämmästeli, miten olemme jaksaneet. Olemmehan me, kevyesti. Kokkaus ja emännöinti on minulle niin suurta vastapainoa normaalille opetus- ja luottamushenkilöpuurtamiselle, että luen sen ns. "rentouttavan työtoiminnan" piiriin. Eikä mieskään ole valittanut. Kiitos muuten Ruston lähisukulaisille taannoisesta viikonloppuvierailusta! (Tässä teille muistoksi kuva Tornipelistä, jota täällä innokkaasti pelattiin...)

Ja onpa meillä käynyt jo vuoden 2008 ensimmäiset vieraatkin. Kapusimme katsomaan ilotulituksia Peltolan vanhan kaatopaikan laelle. Kuinka ollakaan: korkeuksiin kapusi myös ystäväpariskunta, joka tulitusten laannuttua tuli meille kalistamaan kuohuviinilasia uudenuutukaiselle vuodelle. Tinoja emme valaneet, mutta ehkäpä tämä visiitti noin 45 minuuttia vuodenvaihteen jälkeen oli ennusmerkki sosiaalisesta elämästä vuodelle 2008. Toivottavasti.

Kaatopaikan korkealta laelta ei kaupungin järjestämä iso tulitus näkynyt niin hyvin kuin toivoin. Ilma ei tietenkään ollut kirkas, vaan enempi sumuinen, ja sää kääntyi vielä pieneksi lumisateeksi keskiyön paikkeilla. Lisäksi valtaisat määrät ilmaan ammuttuja raketteja samentavat nykymaailmassa näkyvyyttä niin, että epäilen, mahtaisiko keskustasta ammuttu ilotulitus näkyä hyvin enää edes kirkkaassa säässä. Asiaa voi tutkailla vaikkapa Turun ilmanlaatua kuvaavasta ilmanlaatuindeksistä.

Silläkin uhalla, että kuulostan vanhalta valittavalta akalta, totean mielipiteenäni, että ilotulitteiden käyttö on saavuttanut liian suuret mittasuhteet. Raketteja räiskitään ilmaan sitä tahtia, että väki ei ennätä ihastella yksittäisten rakettien väriloistoa. Minusta kaupungin asukkailleen järjestämä iso yhteinen tulitus on ihan ok. Ja sietäisin asukkaiden omiakin tulituksia, jos niitä olisi vähemmän ja harkitummin, mieluummin väriloiston kuin räiskinnän ilosta. Hmm. Kuulostaa ongelmalta, jolle vanha kunnon haittavero tekisi terää: kalliimpaa, vähemmän ja harkitumpaa. Hinta tuplaksi tai triplaksi, johan irtoaisi iloa jo yksittäisistäkin raketeista. Ja haitat pienenisivät.

Ympäristöhallinnon kotisivuille kerrotaan muuten ilotulitteiden ympäristöhaitoista seuraavaa:

  • Ilotulitteet sisältävät mustaa ruutia ja suuren joukon erilaisia valo- ja väri-ilmiöitä tuottavia kemikaaleja. Ruuti koostuu pääasiassa kaliumnitraatista, rikistä ja hiilestä. Värilliset efektit syntyvät erilaisten metallisuolojen reaktioissa. Tulitteissa esiintyy tyypillisesti strontiumin, litiumin, bariumin, raudan, kuparin yhdisteitä sekä alumiinia, titaania ja magnesiumia jauhe- tai hiutalemuodossa. Kaikki ilotulitteiden käytöstä syntyvät reaktiotuotteet ovat jossain määrin haitallisia ihmisille ja ympäristölle, ja ne tulevat alas ilmasta enemmin tai myöhemmin ja joutuvat maaperään ja vesistöihin.
  • Ilotulitteet huonontavat ilman laatua. Joillain paikoin saattavat hengitysilman ohjearvot ylittyä etenkin hiukkaspitoisuuden ja typen oksidien osalta. Ilotulitteet aiheuttavat myös meluhaitan ihmisille ja eläimille. Ilotulitteiden pahveista, paperista tai muovista valmistetut kuoret, aluset, kärjet ja rakettien puiset ohjauskepit roskaavat ampumapaikat ja niiden ympäristön, ellei niitä kerätä talteen käytön jälkeen.

Uudenvuoden aattona luin aamun lehdet tavallista kiinnostuneempana: odotin, millaisia linjauksia tai aatoksia Tusari ja Hesari tarjoavat uuden vuoden alkajaisiksi. Tusari floppasi, Hesari ei. Turun Sanomat oli katsonut oleelliseksi käydä läpi vuodenvaiheen kunniaksi Turun kaupunginvaltuutettujen ansio- ja pääomatulot verovuodelta 2006. No, kaipa se on demokratiaa tämäkin, asiaa on syytä vahtia, erityisesti eduskunnassa ja kaiketikin myös valtuustoissa. Mutta jospa joskus rinnalle laittaisi vaikka naapurikuntienkin valtuutettujen äyrikuninkaat ja -kuningatteret? Ihan vain tasapuolisuuden nimissä.

Artikkelin taustajutussa todetaan se ilmiselvä tosiasia, että "Vuoden 2006 verotuksesta kertovat tiedot osoittavat, että Aurakadun valtuustosalissa vaikuttaa hyvätuloista, keskiluokkaista väkeä. Ökyrikkaat puuttuvat, samoin toimeentulotuen varassa sinnittelevät.". No niin tietenkin. Sama juttu kuin eduskunnan kanssa: sen enempää eduskunnan kuin valtuustojenkaan koostumus ei heijastele kansan syviä keskiarvoja. Kansa itse valikoi päättäjiksi väkeä, joka on keskimäärin keskimääräistä enemmän työelämässä, keskimääräistä tulonsaajaa hieman varttuneempaa ja tulotasoaan jo kohentanutta, ja muutoinkin kaikin puolin aktiivista sakkia. Kyse ei liene eron olemassaolosta vaan sen suuruudesta. Ongelmalliseksi homma menee, jos päättäjiksi valitut ovat tyystin toistasorttista joukkoa kuin ne kansalaiset, joiden asioista päättäjät päättävät.

Ei kuitenkaan voi olla niinkään, että jokaisen kunnallisvaaliehdokkaan pitäisi panna vaalimainokseensa julki edellisen verotusvuoden verotiedot. Mistä sitä sen jälkeen saisi vapaaehtoisia ehdokkaita vaalilistoille? Ei, kyllä näillä asioilla voi kiusata vain jo valituksi tulleita. Onneksi ehdokkaan tulotaso ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri ehdokkaan valinnassa, monta muutakin tekijää kannattaisi huomioida. Ratkaisuksi ehdokasvalinnan ongelmaan voin sanoa vain sen, minkä olen sanonut monta monituista kertaa aiemminkin: olkaa ihmiset aktiivisia, ottakaa ehdokkaista selvää! Menkää tapaamaan heitä vaalitilaisuuksiin ja toreille, soittakaa, jutelkaa tavatessa, tulkaa seuraamaan valtuuston kokouksia, kommentoikaa blogeja. Mutta älkää lähettäkö määrättömästi sähköpostia, ainakaan minulle. Siihen en ehkä aina ehdi vastaamaan.

Sitten Helsingin Sanomien uuden vuoden aatoksiin. Hesari onnistui vetämään tulevaisuusorientoituneen vuodenvaihteen lukijan pisteet kotiin. Maanantain 31.12.2007 Hesarin kakkossivulla oli Anssi Niskasen ja Jakob Donner-Amnellin tärkeä Vieraskynä-artikkeli: "Metsäteollisuuden tulevaisuuteen varaudutaan yksipuolisin keinoin". Valitettavasti juttua ei löydy Hesarin ilmaisesta verkosta. Niskanen ja Donner-Amnell kritisoivat suomalaisen metsäteollisuuden asennoitumista alan ongelmiin haavoittuvaksi, lyhytjänteiseksi ja ei-innovatiiviseksi. Ottaen huomioon, kuinka suuri merkitys alalla on Suomen kansantaloudelle, ihmisten työllisyydelle ja yleiselle hyvinvoinnille, pitäisi Suomessa pystyä puhumaan metsäteollisuuden tulevaisuudesta asioiden oikeilla nimillä ja ilman kansallista paniikkia. N & D-A esittävät artikkelissaan tiivistetysti mm. seuraavat kansallisen pohdinnan arvoiset pointit (tiivistys minun):
  • Metsäsektori on liiaksi erikoistunut korkealaatuiden painopaperin tuotantoon. Muun jalostuksen kehittyminen on hidastunut, esimerkkinä tästä mekaaninen puujalostus.
  • Paperin kysyntä laskee lännessä, siihen ei voi suomalaisin toimenpitein vaikuttaa. Yhdysvaltain dollari heikkenee. Aasian paperintuotanto lisääntyy nopeasti. Meillä on painopaperin tuotannossa ylikapasiteettia ja heikko kannattavuus.
  • Puukuidun saatavuus vähenee Venäjän vientirajoitusten takia.
  • Uusiutuvien puuraaka-aineiden merkitys kasvaa energiantuotannossa. Kilpailu puuraaka-aineesta lisääntyy, eikä energian hinnan nousu helpota tilannetta.
  • Pitemmällä aikavälillä on kasvua ja kehitystä haettava tutkimuksesta ja tuotekehityksestä eli uusista tuotteista kuten biopolttonesteistä ja uusista puu- ja paperijalosteista. Lyhyen aikavälin kustannustehokuutta kasvattavat keinot eivät riitä ratkaisemaan ongelmia. Yritykset eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet keinovalikoimiinsa kuuluvan uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien kehittämistä, vaan ongelmiin varaudutaan samoilla vanhoilla keinoilla, jotka ovat johtaneet nykyisten ongelmien syntyyn. Ylituotantoa on, tuotantorakenne ja -konsepti on kapea ja tuotannon jalostusarvo on alhainen.
  • Vaikuttaa siltä, että metsäteollisuusyrityksissä ollaan neuvottomia löytämään uutta strategiaa painopapereiden tuotantoa korostavan strategian tilalle. Neuvottomuus ja uusien panostusten vähyys voivat pahimmillaan näivettää metsäteollisuuden Suomessa.
  • Edellytykset sektorin uusiutumiselle olisivat Suomessa kuitenkin olemassa: globaaleilla toimijoilla on osaamista, ja sekä julkinen valta että alan sidosryhmät ovat vielä sitoutuneita alan kehittämiseen. Lisäksi metsäyritykset ovat hyvin vakavaraisia, eli uusille liiketoiminta-aloille löytyy liikkumavaraa, jos niin valitaan.
Herrat N & D-A ovat puheenvuorossaan tärkeällä asialla. Voisi kärjistetysti sanoa, että metsäsektorimme on yhden "tuotteen" varassa. Tuotteen, jonka kysyntä lähimarkkinoillamme vähenee, mikä tietysti sinällään on järkevää ja tavoittelemisen arvoista. Länsimaissa "paperittomasta toimistosta" on hiljalleen tulossa jos ei nyt totta niin kuitenkin jotain sinne päin, viimeistään sukupolven vaihtumisen myötä. Uusi sukupolvi ei tulosta kaikkea paperille vaan hoitaa hommat kätevästi koneeltaan.

Paperia pystytään tuottamaan muualla maailmassa paljon edullisemmin kuin meillä Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on Metsä-Botnian Uruguayn sellutehdas: eukalyptusviljelmillä kasvatettu puu on hakkuukypsää kahdeksassa vuodessa. Kilpaile siinä sitten tuommoisen kanssa, kun vielä palkkatasojen erokin on mitä on. Mitäpä, jos tässä koulutuksen ja muotoilun mallimaassa keskityttäisiin enemmän vaikkapa huonekaluihin ja puuhun ekologisena rakennus- ja talomateriaalina?

Mitä tulee Venäjän puutulleihin, on suomalaisten turha itkeä venäläisten ilkeyttä. Venäläisillä ei ole velvollisuutta myydä pilkkahintaan Karjalan ikimetsiä suomalaisten sellunkeittäjien raaka-aineeksi. Jos joku maa harjoittaisi vastaavaa siirtomaahenkistä politiikkaa omia metsiämme kohtaan, emme mekään sietäisi sitä.

Yksi merkittävä riski metsäasiantuntijoiden artikkelissa jäi käsittelemättä. Ilmastonmuutos voi pahimmillaan sekoittaa koko pakan uusiksi. Kanadassa boreaalisten havumetsien raja on jo siirtymässä, satoja kilometrejä pohjoisemmaksi. Metsäpalot sekä myrsky- ja hyönteistuhot lisääntyvät. Roudan puute vaikeuttaa puun korjuuta. Metsäluonto voi muuttua suurestikin, ja nyt metsissä kasvavien havupuiden (erityisesti kuusten) voi olla vaikea selvitä nopeasta muutoksesta. Toisaalta lisääntyvä lämpö lisää puiden kasvua. Mikä tulee olemaan tämän muutoksen vaikutus metsätalouteen Suomessa ja globaalisti - kas siinäpä pulma. Ja ihan itse aiheutettu.

Hesarista löytyi myös toinen mielenkiintoinen artikkeli uuden vuoden tulevaisuuspohdintaan. Elämä- ja terveys -sivulla käsiteltiin intuitiota ajattelun voimalähteenä. Science-lehdessä on julkaistu hollantilainen tutkimus, jonka mukaan intuitiota noudattamalla erityisesti monimutkaisessa valintatilanteessa lopputulos voi olla laadukkaampi kuin puhtaan järkiperäisen harkinnan tuloksena tehty valinta. Esimerkiksi isomman tavaran hankinnassa on parempi "ajatella ilman tarkkavaisuutta". Hyödykkeen eri ominaisuuksia ei kannata analysoida ja arvottaa tietoisesti, vaan tiedostamattoman ajattelun pitäsi antaa toimia, kirjoittaa HS. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö hankintaan kannattaisi ja pitäisikin perehtyä. Tietoa pitää kyllä kerätä. Mutta tiedon hankinnan jälkeen asia kannattaa jättää hautumaan, sivuun, lepäämään, antaa sen olla jonkin aikaa. Ja annas olla: jonkin ajan kuluttua paras valinta putkahtaa aivoista esiin, ja todennäköisesti vieläpä hetkellä, jolloin olet rentoutuneessa tilassa.

Juuri näin. Ihmisten pitäisi opetella käyttämään enemmän intuitiivista ajatteluaan. Järkifriikit eivät ole aina oikeassa. Intuitiossa aivot käsittelevät nille syötettyä aineistoa laajemmin ja monipuolisemmin, muuhun aivoihin kertyneeseen dataan verraten ja asioita ennakkoluulottomasti yhdistellen. Rationaalinen, sääntöihin, tietoon ja lukuihin perustuva puhdas "järkiajattelu" on monissa tilanteissa yksipuolisempaa, eikä siksi pääse yhtä hyvään lopputulokseen. Toisiin tilanteisiin se tietysti sopii parhaiten, ja artikkelissa todetaankin, että järkivalintaa on syytä käyttää erityisesti yksinkertaisissa valinnoissa. Ja tietenkään intuitio ei osaa esimerkiksi laskea, joten matikantehtäviä tai asuntokaupan taloudellista kestävyyttä ei intuition huomaan pidä jättää.

Minä olen tainnut käyttää intuitiota aina aika paljon, ja luotan siihen ajattelutapaan erityisesti hankalissa asioissa. Työasioista sellaisia voivat olla vaikkapa haastavat oppilasasiat: kun ei tiedä, miten olisi viisasta toimia, on usein hyvä jättää asia tilanteen pohdinnan jälkeen hetkeksi hautumaan, ikään kuin aivojen työstettäväksi. Ja kas: jossain aivan muussa tilanteessa, minun tapauksessani usein suihkussa hiuksia pestessä (vrt. älynystyröiden hierominen ;), ratkaisu ilmestyy kirkkaana mieleen. Ylipäätään luokanhallinnan kannalta haastavissa tilanteissa opettajat taitavat usein huomata etenevänsä intuition perusteella, kaikki aistit auki ja kaikkia viestejä lukien. Siksi luokanhallintaa on niin vaikea opettaa opettajaksi opiskeleville. Menetelmiä toki voi siirtää, mutta omien aivojen toiminnan jakaminen on vaativampi juttu.

Politiikassakin on aina toisinaan tilanteita, joissa on vaikea tehdä valintaa. Argumentteja on suuntaan ja toiseen, vaan mikä olisi viisain valinta kokonaisuuden kannalta? Tällaisissa tilanteissa huomaan usein toimivani niin, että luen kaiken asiasta jaetun materiaalin, ja hankin ehkä itse jotain lisää, kuuntelen alustuksen, keskustelen ryhmässä tms. Sitten jätän asian hautumaan aivoihin. Joskus oikein ajattelen, että jätän "koneen" raksuttamaan omia aikojaan. Asia kypsyy, aivot punnitsevat dataa, argumentteja, mahdollisuuksia ja riskejä, ja jossain vaiheessa tapahtuu ... bling! Valmis ratkaisu tai valinta perusteluineen putkahtaa aivojen kätköistä tietoiseen mieleen. Tosi kätevää! Samaa toimintamallia käytän myös luovaa ajattelua vaativissa pulmissa. Tällä hetkellä työn alla on jokin aika sitten mainitsemani puutarha-asia. En tiedä vielä tulosta, eikä se ole tulossakaan pitkään aikaan, sillä lähtöainesta ajattelulle ei ole tarpeeksi. Nyt on ensin perehdyttävä puutarha-asioihin tarpeeksi, ja sieltä se bling! sitten kevään mittaan tulee. Kun on tullakseen. Jos ei tämän kevään, niin sitten seuraavan. Ja sen jälkeen lapio käteen ja ulos kuokkimaan.