Tiistaista perjantaiaamuun mieheni, veljeni, veljen vaimo ja minä matkailimme Tukholmassa. Tarkoitus oli vain viettää lomaa, hieman shoppailla, käydä Södermalmin gallerioissa ja katsella kaupunkia, ja sellainen matka meillä olikin. Ainokainen veljeni vaimoineen asuu toisella puolen Suomea, joten en tapaa heitä kovin usein. Pieni matka on hyvä tapa rauhoittaa aikaa yhdessäoloon. Galleriat jäivät harmi kyllä hieman vähemmälle, sillä olimme liikkeellä aika aikaisin ja moni putiikki avasi ovensa vasta puoleltapäivin. Harmi, on varmaan tehtävä vielä kolmaskin reissu Södermalmille, sillä edellinen yritys tapahtui yli vuosi sitten maanantaipäivänä, jolloin galleriat olivat tietenkin kiinni.
Mieheni ja minä taivalsimme Hornsgatanilla uudelleen kehitysmaakauppaan, joka myy erityisesti afrikkalaisia mutta myös muista maanosista tulleita käsitöitä. Vuoden 2005 hiihtolomalla ostin kaupasta kirgisialaisen lammasmaton, joka (viikon tuuletuksen jälkeen) päätyi koristamaan olkkarini seinää. Tällä kertaa matkaan tarttui senegalilaista käsityötä: rautalangasta tehty eläinaiheinen mobile. Nauroin veljelleni, että "tuli ostettua 450 kruunulla ruosteista rautalankaa", mutta oikeasti "himmeli" on hieno taideteos viitteellisine eläinhahmoineen (seebuja, kirahveita, kameleita ym.). Nyt se riippuu olkkarini katosta.
Kävimme jälleen myös Modernin taiteen museossa (Moderna museet). Huh, mikä näyttely siellä olikaan. Googlasin näyttelyn taiteilijan Paul McCarthyn nimen, ja heti ekasta linkistä tuli seuraava määrittely: "Paul McCarthy on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia yhdysvaltalaisia nykytaiteilijoita. Rujo ruumiillisuus on hänen taiteensa keskeinen teema. McCarthyn teoksissa esiintyy usein erilaisia kehon nesteitä yhdistettynä maaliin tai vaikkapa ruokaan. Hän muuntuu monissa performansseissaan hulluksi, noitamaiseksi tai infantiiliksi hahmoksi käsitellen perhetraumoja, populaarikulttuurin luomia hahmoja ja kulttuurimme myyttisiä kertomuksia. " McCarthyn näyttelyesittelyä voi tiirailla sivulta http://www.modernamuseet.se/index.asp?bhcp=1 Harvemmin tulee käytyä taidenäyttelyssä, jossa joka ovessa lukee, että näyttely ei sovi lapsille ja sisältö voi saada aikaa herkillä ihmisillä pahaa mieltä ja huonoa oloa.
Minä olen kai sitten todistetusti herkkä, sillä välillä ällötti. Osan jutuista tajusin, osaa en ja osa ei edes kiinnostanut. Näyttelyn katsottuamme olimme molemmat, sekä mieheni että minä, samaa mieltä: mielenkiintoinen näyttely, josta ei voi sanoa pitäneensä, mutta joka silti herätti ajatuksia.
Veljelläni ja hänen vaimollaan oli hieman toisenlainen "läheltä-piti seikkailu". He olivat menossa torstaiaamuna käymään NK-tavaratalossa, mutta poikkesivatkin sattumalta hetkeksi ensin toiseen kauppakeskukseen. Kun he pääsivät hieman myöhässä NK:n eteen, siellä oli täysi mylläkkä päällä. Kolmen miehen ryhmä oli yrittänyt ryöstää asein ja kirvein NK:n pääoven jälkeen olevan kultasepänliikkeen, ja kaksi miehistä oli rytäkässä onnistuttu pidättämään. Tavaratalossa oli ammuttu useita laukauksia, ihmiset olivat menneet paniikkiin ja heittäytyneet suojaan maahan. Vartijat ja yleisö olivat onnistuneet ottamaan kaksi rosmoista kiinni. Veljeni näki toisen rosvon pidätyksen. Miten ihmeessä Ruotsissa, tuossa Suomen kaltaisessa jokseenkin rauhallisessa maassa, tapahtuu niin paljon tällaisia väkivaltaisia aseellisia ryöstöjä? Tavarataloja, rahakuljetuksia jne.? Täytyy todella toivoa, että meidän poliisimme pystyy omalla osaamisellaan pitämään huolen siitä, että tämä toimintamalli ei leviä Pohjanlahden itäpuolelle.
Mitäpä muuta Tukholmassa? Ainakin voisi mainita Kungsträdgården -puiston kivat uudet ravintolarakennukset, joista voisi ottaa mallia täällä meilläkin. Historiallisesti arvokkaan puiston laitaan on rakennettu rivi hyvin kapeita ja vähäeleisiä kioski-/ravintolarakennuksia, jotka kesällä terasseineen levittäytyvät puiston leveille käytäville ja olivat nyt auringonpaisteessa aivan tupaten täynnä väkeä. Olen nähnyt nämä rakennukset myös talvella, jolloin niissä silloinkin oli muistaakseni toimintaa sisällä mutta toki paljon hiljaisempana. Jokin tämänkaltainen tyylikkyys sopisi meilläkin esimerkiksi kauppatorille.
Kotiin palattuani aloin valmistautua kuluneen illan tukiryhmäkokoukseen. Eduskuntavaalikampanjani suunnittelu on päässyt vauhtiin, ja meno tuntuu tosi hyvältä. Tukiryhmässäni on aivan uskomaton joukko superosaavia ja megafiksuja naisia, ja meillä on ollut pari ratkihauskaa sessiota kampanjaideoita kehitellessämme. Oma ehdokkaaksi rupeamisen alkujäykkyyteni alkaa olla hälventynyt, ja tuntuu taas hyvältä ja innostavalta ajatella tulevia tapahtumia ja kampanjointia. Jos kerran nämä naiset uskovat ja luottavat minuun tällä tapaa, en voi olla aivan kelvoton ehdokas!!
Tukholman matkailumme aikana täällä kotimaassa näytti maan hallitus päätyneen vesitettyyn, laimennettuun ja lantrattuun ratkaisuun kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeessa. Vähän on villoja enää jäljellä, mutta ehkä puitelakiehdotus on sentään täysin tyhjää parempi. Palaan tähän uudelleen kun olen saanut luettua nyt sovitun puitelakiehdotuksen alkuperäistekstinä, sillä olen vielä yksinomaan lehtitietojen varassa.
27.6.06
Maakuntahallituksen matkassa
Tänään oli Varsinais-Suomen maakuntahallituksen ja maakuntaliiton viraston kesäretkipäivä. Perinne on jokavuotinen: ennen viraston kesälomia henkilökunta ja luottamushenkilöt tekevät yhteisen retken johonkin kiinnostavaan tai muuten ajankohtaiseen kohteeseen maakunnan alueella. Retki on siinä mielessä muista vastaavista poikkeava, että myös puolisoilla on mahdollisuus tulla mukaan. Tänä vuonna kohteena oli Korpoströmin saaristokeskus ja Jurmon saari. Korpoström avasi näyttelytoimintansa vuosi sitten, ja liitto on ollut osallisena keskuksen pystyttämisessä, joten keskus oli luonteva pysähdyspaikka matkalla kohti Jurmon saarta. Lisätietoa saaristokeskuksesta löytää osoitteesta http://www.skargardscentret.fi/. Jurmo on myös osa Korppoota, tosin se sijaitsee paljon kauempana ja tänään menikin tavallista enemmän aikaa veneellä matkaamiseen.
Luonnontieteilijänä olin tietenkin aivan innoissani päästessäni käymään tuolla erikoisella saarella ensimmäistä kertaa elämässäni. Tiesin etukäteen, että saari on osa mereen laskeutuvaa Salpausselkää ja että siellä elää kiinnostava kasvilajisto ja lukuisa määrä lintulajeja. Jurmo oli sellainen kuin kuvittelinkin: kiehtova ja erilainen. Tosin käynti oli kovin pikainen, mutta jonkinlaisen yleiskuvan siinäkin lyhyessä ajassa ehti saada. Saari on pitkä ja kapea, kärjestä kärkeen taitaa mittaa kertyä peräti seitsemän kilometriä. Valtavat pyöreiksi hioutuneet pikkukivikot ja muinaiset rannat vuorottelevat kalliopaljastumien kanssa, ja kanervan ja katajan tuoksusekoitus leijui vahvana ilmassa. Sinne täytyy päästä uudestaan, ja oman ajan kanssa, jotta saareen ehtii tutustua rauhassa.
Retkipäivä oli onnistunut, kuten ovat olleet aiemmatkin kesäretket. Olemme perehtyneet maakuntahallituksen kesäretkillä aiempina vuosina mm. Utön saaren tilanteeseen armeijan sieltä poistuessa sekä vastaavaan tilanteeseen Örön saarella. Olemme käyneet tutustumassa myös Katanpään linnakesaaren matkailukäyttöön ja Isokarin majakkaan. Kerran seikkailimme Paraisten ympäri. Jokaisella reissulla on tullut tuhti tietopaketti kohteeseen liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä ja lisäksi luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat voineet viettää vapaamuotoisen päivän yhdessä keskustellen. Päivät ovat aika rankkoja mutta antoisia. Tämänkaltainen yhteistoiminta onkin ihan kelpo tapa päättää kauden työ ennen kesälaitumille lähtöä.
Luonnontieteilijänä olin tietenkin aivan innoissani päästessäni käymään tuolla erikoisella saarella ensimmäistä kertaa elämässäni. Tiesin etukäteen, että saari on osa mereen laskeutuvaa Salpausselkää ja että siellä elää kiinnostava kasvilajisto ja lukuisa määrä lintulajeja. Jurmo oli sellainen kuin kuvittelinkin: kiehtova ja erilainen. Tosin käynti oli kovin pikainen, mutta jonkinlaisen yleiskuvan siinäkin lyhyessä ajassa ehti saada. Saari on pitkä ja kapea, kärjestä kärkeen taitaa mittaa kertyä peräti seitsemän kilometriä. Valtavat pyöreiksi hioutuneet pikkukivikot ja muinaiset rannat vuorottelevat kalliopaljastumien kanssa, ja kanervan ja katajan tuoksusekoitus leijui vahvana ilmassa. Sinne täytyy päästä uudestaan, ja oman ajan kanssa, jotta saareen ehtii tutustua rauhassa.
Retkipäivä oli onnistunut, kuten ovat olleet aiemmatkin kesäretket. Olemme perehtyneet maakuntahallituksen kesäretkillä aiempina vuosina mm. Utön saaren tilanteeseen armeijan sieltä poistuessa sekä vastaavaan tilanteeseen Örön saarella. Olemme käyneet tutustumassa myös Katanpään linnakesaaren matkailukäyttöön ja Isokarin majakkaan. Kerran seikkailimme Paraisten ympäri. Jokaisella reissulla on tullut tuhti tietopaketti kohteeseen liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä ja lisäksi luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat voineet viettää vapaamuotoisen päivän yhdessä keskustellen. Päivät ovat aika rankkoja mutta antoisia. Tämänkaltainen yhteistoiminta onkin ihan kelpo tapa päättää kauden työ ennen kesälaitumille lähtöä.
26.6.06
Kurkia, kurppia ja kuoveja
Juhannus sujui kuten pitikin: leppoisassa auvossa. Mieheni ja minä matkasimme Pohjois-Satakuntaan äitini omistuksessa olevalle "mökille" Jämijärven Vihunkylään ja vietimme juhannuksen kaksistaan todellisessa maaseudun rauhassa. Kirjoitin "mökki", koska en oikein tiedä, miten paikan täsmällisesti määrittelisi. Mökki ei anna aivan oikeaa kuvaa paikasta, vaikka me sitä mökinomaisesti käytämme. "Sukutila" on ehdottomasti liioittelua. Kyseessä on pieni maatilkku, jonka isoisovanhempani hankkivat joskus 1900-luvun alussa. Silloin se oli kai isosta naapuritilasta lohkottu torppa peltotilkkuineen. Joskus 1950-luvun paikkeilla pikku torppa purettiin, ja rakennusmestariksi valmistunut (tahi tuolloin valmistuva?) isoenoni piirsi ja ehkä pitkälle rakensikin uuden rintamamiesmallisen talon.
Tila – nyttemmin siis mökki – siirtyi isoäidilleni hieman puolivahingossa. Isoäitini jäi leskeksi heti sodan jälkeen alle kolmikymppisenä, ja sinnitteli sitten kolmen lapsensa kanssa Parkanossa, kunnes lasten aikuistuttua suurin osa perheestä muutti yksi kerrallaan Tampereelle. Parkanon pikku mökkiä voisi kai sanoa tölliksi, sillä talossa oli keittiö ja yksi huone. Sitä käytettiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa kesäasuntona. Tiehallinnolle tuli 1970-luvun alussa tarve leventää töllin ja pikku tilan ohi kulkevaa tietä. TVL pakkolunasti tontin reunasta kaistan, ja pala mökkiä sijaitsi tällä kaistalla. Se sitten siitä kesäpaikasta.
Mummuni mietti kovasti uuden mökin rakentamista tontille, mutta ei tehnyt asiassa mitään päätöksiä. Näihin aikoihin Vihunkylän taloa asustanut isoisoäitini kuoli, ja isoäitini meni tietenkin äitinsä kuolinpesän huutokauppaan. Sukutarina kertoo, että mummuani oli harmittanut alhaisiksi jäävät huutotarjoukset, ja hän päätti itse hieman kirittää hintaa. Kävi kuten helposti käy: hän huomasi yht’äkkiä ostaneensa talon. Muistan hämärästi, että me kaikki olimme asiasta ällikällä lyötyjä. Mutta tosiasiassa en tiedä, oliko kauppa mummulleni niin suuri "vahinko" kuin hän sen kertoi. Oikeasti luulen, että hänen oli – tilanne huomioon ottaen - tehnyt mieli kotitilaansa. Joka tapauksessa huutokauppalasku, vaikka pieni olikin, oli kova juttu hyvin pienituloiselle leskelle. Silti hän siitä vuosien mittaan selvisi ja piti kotitilaansa rakkaana kesäasuntonaan parisenkymmentä vuotta, kunnes dementian takia joutui kesäasumisesta luopumaan. Lapsena minäkin vietin mummuni kesäpaikassa useita viikkoja joka kesä.
Mummuni kuoleman jälkeen paikka ei kiinnostanut sen enempää tätiäni kuin enoanikaan. Äitini lunasti sisaruksensa ulos, ja nyt talo on vanhempieni kesäasuntona. Paikka sijaitsee keskellä ei mitään: lähimpään kauppaan Jämijärven keskustaan on matkaa kymmenen kilometriä. Lähin bussiyhteys Tampereelta tulee siihen kaupan viereen. Bussiyhteys Turkuun on viidentoista kilometrin päässä Kankaanpään linja-autoasemalla. Syrjäkyliä siis, todellakin. Kauppa-auto käy kerran viikossa. Paikka ei ole mikään helppo nakki mieheni ja minun kaltaiselle autottomalle pariskunnalle, mutta silti me siellä joka kesä aikaa vietämme. Matkaamme bussilla Kankaanpäähän ja loput pääsemme joko taksilla tai isäni tulee meitä hakemaan. Tarvittaessa pyöräilemme kauppaan, se tekee kahdenkymmenen kilometrin pyrähdyksen. Ruokalistan kokoaminen vaatiikin huolellista ennakkosuunnittelua, mutta sen jälkeen Vihussa voi lomailla täysin irti muusta maailmasta. Vaiva kannattaa, sillä vaatimattomasti varustetussa talossa aika tuntuu pysähtyvän, siellä keskittyy vain oleellisuuksiin ja verenpainekin alenee niin että sen tuntee.
Joten juhannuksesta: emme tehneet juuri mitään, ja se oli ihanaa. Saunoimme, nukuimme, lueskelimme, grillasimme hyvää ruokaa, heitimme tikkaa. Mieheni katsoi hieman jalkapalloa ja minä kitkin pari pikku kasvimaata. That’s it. Mukana olleet sulkismailatkin jäivät tuulen takia käyttämättä ja jopa normaalit pyöräilyiltalenkit jäivät tällä kertaa väliin. Kuuntelimme kauempana olevilta suoalueita aina kuuluvia kurkien huutoja. Kuovipariskunta paimensi jälkeläisiään pelloillamme, ja lehtokurpat lensivät illat päidemme ylitse kurnuttaen sammakkomaista lauluaan. Minulla on yleensä useampi rauta tulessa, ja moni on ihmetellyt, miten jaksan arkipäiväistä menoani kalenteri tupputäyteen ahdettuna. Ja moni on pudistellut päätään epäuskoisena, kun olen vastannut, että osaan kyllä olla vastapainoksi myös täydellisen laiska. Juhannuksena tuli taas todistettua, että kyllä, osaan edelleen ottaa itseni täysin irti näistä normaaleista kuvioista ja lekotella reporankana kurppiin, uusiin perunoihin ja tikanheittoon keskittyen. Ja hyvä niin.
Tila – nyttemmin siis mökki – siirtyi isoäidilleni hieman puolivahingossa. Isoäitini jäi leskeksi heti sodan jälkeen alle kolmikymppisenä, ja sinnitteli sitten kolmen lapsensa kanssa Parkanossa, kunnes lasten aikuistuttua suurin osa perheestä muutti yksi kerrallaan Tampereelle. Parkanon pikku mökkiä voisi kai sanoa tölliksi, sillä talossa oli keittiö ja yksi huone. Sitä käytettiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa kesäasuntona. Tiehallinnolle tuli 1970-luvun alussa tarve leventää töllin ja pikku tilan ohi kulkevaa tietä. TVL pakkolunasti tontin reunasta kaistan, ja pala mökkiä sijaitsi tällä kaistalla. Se sitten siitä kesäpaikasta.
Mummuni mietti kovasti uuden mökin rakentamista tontille, mutta ei tehnyt asiassa mitään päätöksiä. Näihin aikoihin Vihunkylän taloa asustanut isoisoäitini kuoli, ja isoäitini meni tietenkin äitinsä kuolinpesän huutokauppaan. Sukutarina kertoo, että mummuani oli harmittanut alhaisiksi jäävät huutotarjoukset, ja hän päätti itse hieman kirittää hintaa. Kävi kuten helposti käy: hän huomasi yht’äkkiä ostaneensa talon. Muistan hämärästi, että me kaikki olimme asiasta ällikällä lyötyjä. Mutta tosiasiassa en tiedä, oliko kauppa mummulleni niin suuri "vahinko" kuin hän sen kertoi. Oikeasti luulen, että hänen oli – tilanne huomioon ottaen - tehnyt mieli kotitilaansa. Joka tapauksessa huutokauppalasku, vaikka pieni olikin, oli kova juttu hyvin pienituloiselle leskelle. Silti hän siitä vuosien mittaan selvisi ja piti kotitilaansa rakkaana kesäasuntonaan parisenkymmentä vuotta, kunnes dementian takia joutui kesäasumisesta luopumaan. Lapsena minäkin vietin mummuni kesäpaikassa useita viikkoja joka kesä.
Mummuni kuoleman jälkeen paikka ei kiinnostanut sen enempää tätiäni kuin enoanikaan. Äitini lunasti sisaruksensa ulos, ja nyt talo on vanhempieni kesäasuntona. Paikka sijaitsee keskellä ei mitään: lähimpään kauppaan Jämijärven keskustaan on matkaa kymmenen kilometriä. Lähin bussiyhteys Tampereelta tulee siihen kaupan viereen. Bussiyhteys Turkuun on viidentoista kilometrin päässä Kankaanpään linja-autoasemalla. Syrjäkyliä siis, todellakin. Kauppa-auto käy kerran viikossa. Paikka ei ole mikään helppo nakki mieheni ja minun kaltaiselle autottomalle pariskunnalle, mutta silti me siellä joka kesä aikaa vietämme. Matkaamme bussilla Kankaanpäähän ja loput pääsemme joko taksilla tai isäni tulee meitä hakemaan. Tarvittaessa pyöräilemme kauppaan, se tekee kahdenkymmenen kilometrin pyrähdyksen. Ruokalistan kokoaminen vaatiikin huolellista ennakkosuunnittelua, mutta sen jälkeen Vihussa voi lomailla täysin irti muusta maailmasta. Vaiva kannattaa, sillä vaatimattomasti varustetussa talossa aika tuntuu pysähtyvän, siellä keskittyy vain oleellisuuksiin ja verenpainekin alenee niin että sen tuntee.
Joten juhannuksesta: emme tehneet juuri mitään, ja se oli ihanaa. Saunoimme, nukuimme, lueskelimme, grillasimme hyvää ruokaa, heitimme tikkaa. Mieheni katsoi hieman jalkapalloa ja minä kitkin pari pikku kasvimaata. That’s it. Mukana olleet sulkismailatkin jäivät tuulen takia käyttämättä ja jopa normaalit pyöräilyiltalenkit jäivät tällä kertaa väliin. Kuuntelimme kauempana olevilta suoalueita aina kuuluvia kurkien huutoja. Kuovipariskunta paimensi jälkeläisiään pelloillamme, ja lehtokurpat lensivät illat päidemme ylitse kurnuttaen sammakkomaista lauluaan. Minulla on yleensä useampi rauta tulessa, ja moni on ihmetellyt, miten jaksan arkipäiväistä menoani kalenteri tupputäyteen ahdettuna. Ja moni on pudistellut päätään epäuskoisena, kun olen vastannut, että osaan kyllä olla vastapainoksi myös täydellisen laiska. Juhannuksena tuli taas todistettua, että kyllä, osaan edelleen ottaa itseni täysin irti näistä normaaleista kuvioista ja lekotella reporankana kurppiin, uusiin perunoihin ja tikanheittoon keskittyen. Ja hyvä niin.
22.6.06
Jusseja!
Juhannuksen alla on mietintämyssyyn jäänyt muutama ajankohtainen asia valtakunnanpolitiikan saralta. Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Heidi Hautala sai taannoin kritiikkiä eduskunnan satavuotisjuhlaistunnossa pitämästään puheesta, jossa hän maiden yhteiseen historiaan viitaten kritisoi Venäjän demokratiakehitystä. Toisaalta tuli myös paljon tukea ja kannustusta.
Keskiviikon Turun Sanomissa entinen Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Richard Müller palasi vielä aiheeseen kolumnissaan "Paavo Lipposen lausunnon arvoitus". Müller kiteytti jokseenkin mainiosti myös minun ajatukseni, jotka tuolloin heräsivät ei niinkään Heidin puheesta vaan sen aiheuttamista reaktioista. Müllerin kolumnin voi käydä lukaisemassa TS:n arkistosta osoitteesta http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2006-06-21,104:3:386956,1:0:0:0:0:0: Venäjän demokratian kehitys on huolestuttavaa, onko meillä varaa sulkea tältä silmämme ja korvamme?
Toinen mielenkiintoinen ja ajankohtainen asia koskee tuota eteläistä uutta pääkaupunkia, Helsinkiä. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkoiltana hyväksyä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) suunnitelman, jossa valtioneuvostolta haetaan rajanmuutoksia kaupungin itärajalla. Helsinki on siis valtaamassa uutta laajenemisalaa Vantaalta ja erityisesti Sipoolta. Rajansiirto vaatii yhteisen maarajan, joten sen vuoksi Helsinki tarvitsee Vantaan eteläkärjen. Varsinainen kohde on Sipoon länsiosa. Sipoo menettäisi 14 prosenttia maa-alastaan ja viidesosan väestöstään. Hanke on neuvoteltu pienessä piirissä ja suuressa hiljaisuudessa. Hankkeella on paitsi Helsingin valtuuston myös Vanhasen ja Heinäluoman tuki.
Hesarin pääkirjoitus otsikoi asian näin: "Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu". Näin varmaan onkin. Maankäytön näkökulmasta "valtaus" on perusteltu. Helsinki tarvitsee lisää uutta maata saadakseen kaupungin kasvun kanavoitua järkevästi ja edes kohtalaisen ympäristöystävällisesti. Vaihtoehtona on kaiken kasvupaineen hajautuminen laajana omakotimattona Uuttamaata peittämään, ja helsinkiläisten asuntojen (jo tolkuttomien) hintojen jatkuva nousu. Hanke itsessään on siis kai lähtökohtaisesti mielekäs.
Mutta mutta. Tapa, jolla asia hoidettiin, ei kestä nykyaikaista päivänvaloa. Voiko todellakin olla tätä päivää, että tällaisen asian läpivientiin tarvitaan valmistelu yön pimeydessä, ja sitten päätöksen kertarysäytys ennen kuin kukaan, jota asia koskee, ehtii ottaa mitenkään kantaa asiaan? Missä on puolueiden poliittinen kantti? Tässä mielessä asiaa on aiheellista kysyä kaikilta helsinkiläisiltä puolueilta, myös omiltani eli Helsingin vihreiltä.
Selvää on, että monet sipoolaiset vastustavat hanketta. Yhtä selvää on, että monet helsinkiläiset ovat eri mieltä. Ristiriita on tosi, ja tällaisia tilanteita varten on kuntajakolaissa §3, jossa todetaan kuntajaon muuttamisen edellytyksistä, että Kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos: 1) edistää palvelujen järjestämistä alueen asukkaille; 2) parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita; 3) parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) edistää kuntien toimintakykyä ja toiminnan taloudellisuutta. Helsingin tilanne on sellainen, että nämä edellytykset täyttyvät, ja niiden avulla maan hallitus voi toimia, jos niin viisaaksi näkee. Miksi siis valmistella päätös lähes salaa, ja ottaa huuto vastaan kun päätös on tehty? Eikö tästä politiikanteon haisevasta mallista päästä koskaan eroon?
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitonpuheenjohtaja Tapio Laakso ja Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela kritisoivat julkisessa kannanotossaan 22.6. Helsingin ja Sipoon kuntarajanmuuttamishakemukseen liittynyttä salailua ja hätäilyä. "Demokratia ja avoin päätöksenteko edellyttävät avointa valmistelua. Salassa valmisteltu esitys Sipoon länsiosien liittämishakemuksesta lähetettiin valtuutetuille vain muutamaa tuntia ennen valtuuston kokousta. Jos päätös on oikea, miksei sitä voitu valmistella avoimesti? Kyse on hakemuksesta, jonka vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän. Tällainen toiminta ei tarjoa tilaa kunnolliselle asiaan paneutumiselle eikä aidolle kansalaiskeskustelulle.", kritisoi Alanko-Kahiluoto. Tapio Laakso taas huomauttaa, että "Helsingin seudun yhteistyö paremman elinympäristöjen suunnittelun ja liikenteen puolesta on sinällään elintärkeää ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Yhteistyössä on kuitenkin korostettava demokratiaa, avoimuutta ja kansalaisten luottamuksen hakemista, ei purettava niitä. Hyviäkään asioita ei pidä jyrätä läpi demokratian ja avoimen päätöksenteon kustannuksella - ei Helsingin rajojen kohdalla eikä muussakaan kuntien uudistamisessa.".
Selkkauksesta nouseekin mieleen kaksi huolta. Ensinnäkin toivon, että tämä tapaus ei luo mallia sille, miten mahdollisia kuntien yhdistymisiä tultaisiin Suomessa Paras-hankkeen myötä hoitamaan. Kuntaliitokset ovat kipeitä, ja niissä saatetaan tarvita myös pakkoa (kyllä, olisin valmis keskustelemaan myös pakkoliitoksista), mutta tarvittavien päätösten valmistelu ei voi eikä saa tapahtua salatusti ja suljettujen ovien takana. Demokratiaan kuuluu myös ikävien asioiden ja päätösten valmistelu, ja poliitiikoilla on oltava rohkeutta nähdä tärkeissä asioissa vaalikautta kauemmas. Tätä laajempaa näkemystä on sitten vain keskityttävä perustelemaan nykyhetkeä voimakkaasti eläville äänestäjille.
Toinen vakava huolenaihe on, että kun Paras-hankkeen piti tuoda pysyväisluontoinen ratkaisu Suomen kuntatalouden ja palveluntuotannon ongelmiin, ja kun koko uudistus on nyt ajautunut erittäin vakaviin vaikeuksiin, on tämä se (lähes) kosmeettinen toimenpide, tai oikeastaan hautakivi, jonka alle epäonnistunut maanlaajuinen suurhanke yritetään haudata. Ei tullut takkia, ei tullut edes liiviä, mutta pikkiriikkinen tuluskukkaro kylläkin. Kaikki muut ongelmat voidaan lakaista maton alle. "Pääkaupunkiseudulla on tehty merkittäviä rakenteellisia ratkaisuja, jotka takaavat talouskasvun jatkumisen aina Inarin Lappia myöten. ", sanovat juhannuksen jälkeisessä tiedotteessaan ministerit X (kesk) ja Y (sdp) ja onnittelevat toisiaan merkittävän hankkeen loppuunsaattamisesta. Tätä lopputulostahan moni kokenut politiikko on kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeelle ennustanut. Ensi viikko näyttää, kävivätkö nämä ikävät ennustukset toteen. Toivon totisesti, että olen väärä oraakkeli ja ennustukseni on täysin pielessä.
Vihreän liiton tuoreita Paras-hankkeen puitelakilinjauksia voi käydä lukaisemassa osoitteesta
http://www.vihrealiitto.fi/puitelakilinjaus
Lopuksi jotain ilon aihettakin. MTV3:n uutissivuilla on informaatiota läntisestä naapurimaasta.
" Tukholman ruuhkamaksukokeilu päättyy heinäkuun lopussa. Tukholmalaiset äänestävät syksyllä maksujärjestelyn jatkumisesta. Ruuhkamaksut ovat vähentäneet autoilua Tukholman keskustassa 20 - 25 prosenttia. Lisäksi kuljettajien jonotusajat ovat lyhentyneet 30 - 50 prosenttia, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter. Maksut otettiin käyttöön vuodenvaihteessa. Kokeilu on ylittänyt odotukset: Tavoitteena oli laskea liikennettä tukkoisimmilla alueilla 10 - 15 prosenttia. Kokeilu päättyy heinäkuun lopussa. Tukholmalaiset äänestävät ruuhkamaksujen jatkamisesta kunnallisessa kansanäänestyksessä vaalien yhteydessä syyskuussa. Tukholman kantakaupunkiin ajavan tai sieltä poistuvan on maksettava veroa 10 - 20 kruunua eli 1,10 - 2,20 euroa arkipäivisin kello 6.30 - 18.30. Suurin päivämaksu on 60 kruunua eli 6,5 euroa."
Mitäpä jos vihdoinkin ryhdyttäisiin toimiin myös Suomenniemellä? Ensiksi pääkaupunkiseudulla ja heti perään myös Turun ja Tampereen seuduilla. Ja samalla käynnistettäisiin virallisen ja lopullisen pikaraitiotiesuunnitelman teko, tavoiteaikatauluna liikenteen aloittaminen viimeistään vuonna 2015. Pantaisiin vain piste iänkaikkiselle narinalle ja ryhdyttäisiin tekemään reippaasti tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä!
Hyvää juhannusta kaikille!
Keskiviikon Turun Sanomissa entinen Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Richard Müller palasi vielä aiheeseen kolumnissaan "Paavo Lipposen lausunnon arvoitus". Müller kiteytti jokseenkin mainiosti myös minun ajatukseni, jotka tuolloin heräsivät ei niinkään Heidin puheesta vaan sen aiheuttamista reaktioista. Müllerin kolumnin voi käydä lukaisemassa TS:n arkistosta osoitteesta http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2006-06-21,104:3:386956,1:0:0:0:0:0: Venäjän demokratian kehitys on huolestuttavaa, onko meillä varaa sulkea tältä silmämme ja korvamme?
Toinen mielenkiintoinen ja ajankohtainen asia koskee tuota eteläistä uutta pääkaupunkia, Helsinkiä. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkoiltana hyväksyä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) suunnitelman, jossa valtioneuvostolta haetaan rajanmuutoksia kaupungin itärajalla. Helsinki on siis valtaamassa uutta laajenemisalaa Vantaalta ja erityisesti Sipoolta. Rajansiirto vaatii yhteisen maarajan, joten sen vuoksi Helsinki tarvitsee Vantaan eteläkärjen. Varsinainen kohde on Sipoon länsiosa. Sipoo menettäisi 14 prosenttia maa-alastaan ja viidesosan väestöstään. Hanke on neuvoteltu pienessä piirissä ja suuressa hiljaisuudessa. Hankkeella on paitsi Helsingin valtuuston myös Vanhasen ja Heinäluoman tuki.
Hesarin pääkirjoitus otsikoi asian näin: "Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu". Näin varmaan onkin. Maankäytön näkökulmasta "valtaus" on perusteltu. Helsinki tarvitsee lisää uutta maata saadakseen kaupungin kasvun kanavoitua järkevästi ja edes kohtalaisen ympäristöystävällisesti. Vaihtoehtona on kaiken kasvupaineen hajautuminen laajana omakotimattona Uuttamaata peittämään, ja helsinkiläisten asuntojen (jo tolkuttomien) hintojen jatkuva nousu. Hanke itsessään on siis kai lähtökohtaisesti mielekäs.
Mutta mutta. Tapa, jolla asia hoidettiin, ei kestä nykyaikaista päivänvaloa. Voiko todellakin olla tätä päivää, että tällaisen asian läpivientiin tarvitaan valmistelu yön pimeydessä, ja sitten päätöksen kertarysäytys ennen kuin kukaan, jota asia koskee, ehtii ottaa mitenkään kantaa asiaan? Missä on puolueiden poliittinen kantti? Tässä mielessä asiaa on aiheellista kysyä kaikilta helsinkiläisiltä puolueilta, myös omiltani eli Helsingin vihreiltä.
Selvää on, että monet sipoolaiset vastustavat hanketta. Yhtä selvää on, että monet helsinkiläiset ovat eri mieltä. Ristiriita on tosi, ja tällaisia tilanteita varten on kuntajakolaissa §3, jossa todetaan kuntajaon muuttamisen edellytyksistä, että Kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos: 1) edistää palvelujen järjestämistä alueen asukkaille; 2) parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita; 3) parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) edistää kuntien toimintakykyä ja toiminnan taloudellisuutta. Helsingin tilanne on sellainen, että nämä edellytykset täyttyvät, ja niiden avulla maan hallitus voi toimia, jos niin viisaaksi näkee. Miksi siis valmistella päätös lähes salaa, ja ottaa huuto vastaan kun päätös on tehty? Eikö tästä politiikanteon haisevasta mallista päästä koskaan eroon?
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitonpuheenjohtaja Tapio Laakso ja Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela kritisoivat julkisessa kannanotossaan 22.6. Helsingin ja Sipoon kuntarajanmuuttamishakemukseen liittynyttä salailua ja hätäilyä. "Demokratia ja avoin päätöksenteko edellyttävät avointa valmistelua. Salassa valmisteltu esitys Sipoon länsiosien liittämishakemuksesta lähetettiin valtuutetuille vain muutamaa tuntia ennen valtuuston kokousta. Jos päätös on oikea, miksei sitä voitu valmistella avoimesti? Kyse on hakemuksesta, jonka vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän. Tällainen toiminta ei tarjoa tilaa kunnolliselle asiaan paneutumiselle eikä aidolle kansalaiskeskustelulle.", kritisoi Alanko-Kahiluoto. Tapio Laakso taas huomauttaa, että "Helsingin seudun yhteistyö paremman elinympäristöjen suunnittelun ja liikenteen puolesta on sinällään elintärkeää ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Yhteistyössä on kuitenkin korostettava demokratiaa, avoimuutta ja kansalaisten luottamuksen hakemista, ei purettava niitä. Hyviäkään asioita ei pidä jyrätä läpi demokratian ja avoimen päätöksenteon kustannuksella - ei Helsingin rajojen kohdalla eikä muussakaan kuntien uudistamisessa.".
Selkkauksesta nouseekin mieleen kaksi huolta. Ensinnäkin toivon, että tämä tapaus ei luo mallia sille, miten mahdollisia kuntien yhdistymisiä tultaisiin Suomessa Paras-hankkeen myötä hoitamaan. Kuntaliitokset ovat kipeitä, ja niissä saatetaan tarvita myös pakkoa (kyllä, olisin valmis keskustelemaan myös pakkoliitoksista), mutta tarvittavien päätösten valmistelu ei voi eikä saa tapahtua salatusti ja suljettujen ovien takana. Demokratiaan kuuluu myös ikävien asioiden ja päätösten valmistelu, ja poliitiikoilla on oltava rohkeutta nähdä tärkeissä asioissa vaalikautta kauemmas. Tätä laajempaa näkemystä on sitten vain keskityttävä perustelemaan nykyhetkeä voimakkaasti eläville äänestäjille.
Toinen vakava huolenaihe on, että kun Paras-hankkeen piti tuoda pysyväisluontoinen ratkaisu Suomen kuntatalouden ja palveluntuotannon ongelmiin, ja kun koko uudistus on nyt ajautunut erittäin vakaviin vaikeuksiin, on tämä se (lähes) kosmeettinen toimenpide, tai oikeastaan hautakivi, jonka alle epäonnistunut maanlaajuinen suurhanke yritetään haudata. Ei tullut takkia, ei tullut edes liiviä, mutta pikkiriikkinen tuluskukkaro kylläkin. Kaikki muut ongelmat voidaan lakaista maton alle. "Pääkaupunkiseudulla on tehty merkittäviä rakenteellisia ratkaisuja, jotka takaavat talouskasvun jatkumisen aina Inarin Lappia myöten. ", sanovat juhannuksen jälkeisessä tiedotteessaan ministerit X (kesk) ja Y (sdp) ja onnittelevat toisiaan merkittävän hankkeen loppuunsaattamisesta. Tätä lopputulostahan moni kokenut politiikko on kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeelle ennustanut. Ensi viikko näyttää, kävivätkö nämä ikävät ennustukset toteen. Toivon totisesti, että olen väärä oraakkeli ja ennustukseni on täysin pielessä.
Vihreän liiton tuoreita Paras-hankkeen puitelakilinjauksia voi käydä lukaisemassa osoitteesta
http://www.vihrealiitto.fi/puitelakilinjaus
Lopuksi jotain ilon aihettakin. MTV3:n uutissivuilla on informaatiota läntisestä naapurimaasta.
" Tukholman ruuhkamaksukokeilu päättyy heinäkuun lopussa. Tukholmalaiset äänestävät syksyllä maksujärjestelyn jatkumisesta. Ruuhkamaksut ovat vähentäneet autoilua Tukholman keskustassa 20 - 25 prosenttia. Lisäksi kuljettajien jonotusajat ovat lyhentyneet 30 - 50 prosenttia, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter. Maksut otettiin käyttöön vuodenvaihteessa. Kokeilu on ylittänyt odotukset: Tavoitteena oli laskea liikennettä tukkoisimmilla alueilla 10 - 15 prosenttia. Kokeilu päättyy heinäkuun lopussa. Tukholmalaiset äänestävät ruuhkamaksujen jatkamisesta kunnallisessa kansanäänestyksessä vaalien yhteydessä syyskuussa. Tukholman kantakaupunkiin ajavan tai sieltä poistuvan on maksettava veroa 10 - 20 kruunua eli 1,10 - 2,20 euroa arkipäivisin kello 6.30 - 18.30. Suurin päivämaksu on 60 kruunua eli 6,5 euroa."
Mitäpä jos vihdoinkin ryhdyttäisiin toimiin myös Suomenniemellä? Ensiksi pääkaupunkiseudulla ja heti perään myös Turun ja Tampereen seuduilla. Ja samalla käynnistettäisiin virallisen ja lopullisen pikaraitiotiesuunnitelman teko, tavoiteaikatauluna liikenteen aloittaminen viimeistään vuonna 2015. Pantaisiin vain piste iänkaikkiselle narinalle ja ryhdyttäisiin tekemään reippaasti tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä!
Hyvää juhannusta kaikille!
20.6.06
Riemua, iloa ja murjotusta
Maanantai alkoi rauhallisesti maakuntahallituksen lausuntojaoston kokouksella ja pöytäkirjan allekirjoituksella & juttutuokiolla revisiotoimistossa, mutta jatkui sitten iltapäivällä hilpeämmissä merkeissä. Maanantaina oli toden totta syytä hymyyn, kun ministeri Saarela päätti esittää kulttuuripääkaupunkiaseman myöntämistä Turulle vuodeksi 2011. Hanke on niin iso, ja talous Turussa niin niukka, että kieltämättä asia hirvittää. Meidän on osattava hoitaa homma oikealla tavalla, tavoitteet, toiminta ja talous tiukasti hanskassa pitäen. Mutta silti näen tämän valtavana mahdollisuuteena saada Turku uuteen nousuun. Uskon, että hanke auttaa kaupunkia ja kaupunkilaisia saamaan kuntoon hieman kolhiintuneen itseluottamuksen ja uskon Turun vetovoimaan. Siinä ohessa myös kaupungin talous saa pidemmällä tähtäimellä myönteistä nousukierrettä. Silloin saamme myös palvelut paremmiksi, ja Turku kehittyy taas omaksi itsekseen, erinomaiseksi paikaksi elää ja olla.
Työtä tehdessä kulttuuripääkaupunkihanke tuottaa kaupunkilaisille siinä ohessa iloa, elämyksiä ja ajatuksenaihetta, ja myös rakenteita saadaan kuntoon kauaskantoisella tavalla. Oleellista kuitenkin on, että hanke pysyy riittävän maanläheisenä. Suuriin megaproduktioihin saa tietysti haaskattua rahaa vaikka kuinka paljon, mutta niiden kerrannaisvaikutukset eivät ole tarpeeksi merkittäviä tai pysyviä. Ruohonjuurta vahvistamalla kasvatetaan pysyvä ja jatkuvasti uudistuva kasvualusta. Siihen meidän pitää pystyä keskittymään, vaikka suurille produktioillekin on tietty rajallinen tarve olemassa.
Tiistai sujui pääosin bussissa. Olin ystäväperheen vanhimman lapsen konfirmaatiojuhlissa Houtskarissa. Kyseessä oli ollut partiorippileiri neljän lautan takana, ja itse ripillepääsy tapahtui kolmen lautan matkan päässä Turusta. Kaikkineen bussimatkat veivät varmaan yli seitsemän tuntia tästä päivästä, ja henkilöautolla matka olisi taittunut lauttajonojen vuoksi vielä hitaammin. Kävimme ensin tutustumassa leiripaikkaan metsän keskellä. Sieltä paarmojen ja hyttysten lounasateriaksi joutuneet vieraat palasivat takaisinpäin Houtskarin kirkkoon konfirmaatiotilaisuuteen. Tilaisuus oli ripeä ja nuorekas, ja rusottavaposkiset nuoret toivat mieleen omat muinaiset rippikouluaikani Lapissa. Virsien sijaan kirkossa laulettiin partiomessun säveliä. Leiri oli ollut onnistunut ja läsnä oli ystäväperheen esikoisen lisäksi myös yksi entinen oppilaani, joka oli ollut leirillä isosena.
Kirkossa ehtoollisen aikana mietin, että edellinen virsikirjauudistus jätti parissa kohtaa pysyvän pahan mielen, joka ei tunnu laimenevan vaikka kuinka vuodet kuluisivat. Toinen grande moka oli kappaleen "En etsi valtaa, loistoa" sanojen raiskaus, jota en pysty antamaan anteeksi virsikirjan "uudistajille". En, vaikka olen yrittänyt. Toinen ehkä vielä suurempi epäonnistuminen koskee ehtoollisbiisiä "Oi Jumalan karitsa", jota ei enää tunnista entisekseen. Koko ehtoollinen tuntuu messun osana jotenkin lässähtäneen, koska ainakin minulla ehtoollisen tunnemerkitys liittyi niin voimakkaasti juuri vanhan "Oi Jumalan karitsan" lauluun ja sävelkulkuun. Uusi biisi on aivan mitätön, ja nyt koko rakas messun osa on vieras ja tavoittamaton. Haloo, kirkko: tahdon nämä vanhat sanat ja sävelet takaisin! Enkä ole tässä asiassa yksin.
Työtä tehdessä kulttuuripääkaupunkihanke tuottaa kaupunkilaisille siinä ohessa iloa, elämyksiä ja ajatuksenaihetta, ja myös rakenteita saadaan kuntoon kauaskantoisella tavalla. Oleellista kuitenkin on, että hanke pysyy riittävän maanläheisenä. Suuriin megaproduktioihin saa tietysti haaskattua rahaa vaikka kuinka paljon, mutta niiden kerrannaisvaikutukset eivät ole tarpeeksi merkittäviä tai pysyviä. Ruohonjuurta vahvistamalla kasvatetaan pysyvä ja jatkuvasti uudistuva kasvualusta. Siihen meidän pitää pystyä keskittymään, vaikka suurille produktioillekin on tietty rajallinen tarve olemassa.
Tiistai sujui pääosin bussissa. Olin ystäväperheen vanhimman lapsen konfirmaatiojuhlissa Houtskarissa. Kyseessä oli ollut partiorippileiri neljän lautan takana, ja itse ripillepääsy tapahtui kolmen lautan matkan päässä Turusta. Kaikkineen bussimatkat veivät varmaan yli seitsemän tuntia tästä päivästä, ja henkilöautolla matka olisi taittunut lauttajonojen vuoksi vielä hitaammin. Kävimme ensin tutustumassa leiripaikkaan metsän keskellä. Sieltä paarmojen ja hyttysten lounasateriaksi joutuneet vieraat palasivat takaisinpäin Houtskarin kirkkoon konfirmaatiotilaisuuteen. Tilaisuus oli ripeä ja nuorekas, ja rusottavaposkiset nuoret toivat mieleen omat muinaiset rippikouluaikani Lapissa. Virsien sijaan kirkossa laulettiin partiomessun säveliä. Leiri oli ollut onnistunut ja läsnä oli ystäväperheen esikoisen lisäksi myös yksi entinen oppilaani, joka oli ollut leirillä isosena.
Kirkossa ehtoollisen aikana mietin, että edellinen virsikirjauudistus jätti parissa kohtaa pysyvän pahan mielen, joka ei tunnu laimenevan vaikka kuinka vuodet kuluisivat. Toinen grande moka oli kappaleen "En etsi valtaa, loistoa" sanojen raiskaus, jota en pysty antamaan anteeksi virsikirjan "uudistajille". En, vaikka olen yrittänyt. Toinen ehkä vielä suurempi epäonnistuminen koskee ehtoollisbiisiä "Oi Jumalan karitsa", jota ei enää tunnista entisekseen. Koko ehtoollinen tuntuu messun osana jotenkin lässähtäneen, koska ainakin minulla ehtoollisen tunnemerkitys liittyi niin voimakkaasti juuri vanhan "Oi Jumalan karitsan" lauluun ja sävelkulkuun. Uusi biisi on aivan mitätön, ja nyt koko rakas messun osa on vieras ja tavoittamaton. Haloo, kirkko: tahdon nämä vanhat sanat ja sävelet takaisin! Enkä ole tässä asiassa yksin.
18.6.06
Kesän matkailuvinkkejä
Perjantai-iltana olin 12-vuotiaan kummityttäreni Jasminin kanssa Vartiovuoren kesäteatterin ensi-illassa katsomassa kesän lastennäytelmää Lumikkia. Voin suositella muillekin! 12-vuotiasta Krisse-fania ja 40-vuotiasta tätiä nauratti tasapuolisesti ja kumpikin poistui näytöksestä erittäin hyväntuulisina, kääpiöiden säveliä rallattaen. Kiitokset vaan ohjaaja Fiikka Forsmanille ja työryhmälle! Krisse oli Krisse niin pahana kuin hyvänäkin kuningataräitipuolena, kuningas oli komea, prinsessa ja prinssi suloisia ja kääpiöt kertakaikkisen hurmaavia! Ennen näytelmän alkua ehdin hetken otsa kurtussa pohtia, että mitenköhän kääpiöiden toteutus mahtaa onnistua. Huolehdin aivan turhaan, se onnistui erinomaisesti ja oli minusta parasta koko stoorissa. 12-vuotiaan mielestä parasta oli tietysti Krisse, ja totta on, että voi sen äitipuolen näinkin tehdä. Kannattaa siis mennä katsomaan Lumikkia perheen kanssa. Ja ainahan voi lainata jonkun lapsen alibiksi, jos ei kehtaa mennä pelkästään aikuisseurassa. Tämä satu toimii aikuistasollakin, ainakin meillä lapsenmielisillä :).
Tänään lauantain kävimme mieheni kanssa kaupungilla ja ajelimme mennen tullen Kupittaan puiston halki. Pyöräillessä ja puistoon pysähdyttyämme ajattelin jälleen kerran, mikä aarre Kupittaan puisto Turussa onkaan. Koska sää oli mitä mainioin, puisto taas kerran pullisteli kesäpäiväänsä viettäviä kaupunkilaisia. Ihmisiä oli urheilemassa, pelaamassa haavipalloa (!), uimassa, leikkimässä, piknikillä, lenkillä, ottamassa mollikkaa... Tunnelma oli jälleen kerran rento ja rauhallinen. En tiedä mistään muusta suomalaisesta kaupungista vastaavaa puistoa! Erilaisia asuk-kailleen hyvin tärkeitä ja myös toiminnallisia puistoja olen kyllä löytynyt, mutta onkohan niistä mikään yhtä monipuolinen kuin Kupittaa? Kupittaalla käy toki matkailijoitakin, mutta tärkeintä puistossa on, että se on aito kaupunkilaisten kokoontumis- ja ajanviettopaikka, kuten on Aurajokirannatkin.
Toivottavasti ennätämme pikapuoliin käymään katsastamassa myös Koroistenniemen uuden kevyenliikenteen sillan, sillä Aurajoen yläjuoksun rannat Tuomiokirkkosillalta yläjuoksulle ovat nekin upea maisemallinen ja luonnonläheinen kokonaisuus, joka kytkeytyy silti kiinni kaupunkirakenteeseen. Kunpa vielä saisimme ne kansallismaiseman ytimessä kulkevat rantapolut rakennettua mahdollisimman pian: Tuomiokirkolta eteenpäin, ja Tuomaansillalta eteenpäin. Sitten reitistö Halisiin olisikin jo valmis, ja kaikille tarjoutuisi mahdollisuus löytää nämä rauhan tyyssijat kaupunkinsa keskustasta! Vielä kun saisi Halistenkosken yläpuolella olevan yksityismaalla sijaitsevan rantareitin auki, kokonaisuus olisi täydellinen ja uniikki.
Tänään lauantain kävimme mieheni kanssa kaupungilla ja ajelimme mennen tullen Kupittaan puiston halki. Pyöräillessä ja puistoon pysähdyttyämme ajattelin jälleen kerran, mikä aarre Kupittaan puisto Turussa onkaan. Koska sää oli mitä mainioin, puisto taas kerran pullisteli kesäpäiväänsä viettäviä kaupunkilaisia. Ihmisiä oli urheilemassa, pelaamassa haavipalloa (!), uimassa, leikkimässä, piknikillä, lenkillä, ottamassa mollikkaa... Tunnelma oli jälleen kerran rento ja rauhallinen. En tiedä mistään muusta suomalaisesta kaupungista vastaavaa puistoa! Erilaisia asuk-kailleen hyvin tärkeitä ja myös toiminnallisia puistoja olen kyllä löytynyt, mutta onkohan niistä mikään yhtä monipuolinen kuin Kupittaa? Kupittaalla käy toki matkailijoitakin, mutta tärkeintä puistossa on, että se on aito kaupunkilaisten kokoontumis- ja ajanviettopaikka, kuten on Aurajokirannatkin.
Toivottavasti ennätämme pikapuoliin käymään katsastamassa myös Koroistenniemen uuden kevyenliikenteen sillan, sillä Aurajoen yläjuoksun rannat Tuomiokirkkosillalta yläjuoksulle ovat nekin upea maisemallinen ja luonnonläheinen kokonaisuus, joka kytkeytyy silti kiinni kaupunkirakenteeseen. Kunpa vielä saisimme ne kansallismaiseman ytimessä kulkevat rantapolut rakennettua mahdollisimman pian: Tuomiokirkolta eteenpäin, ja Tuomaansillalta eteenpäin. Sitten reitistö Halisiin olisikin jo valmis, ja kaikille tarjoutuisi mahdollisuus löytää nämä rauhan tyyssijat kaupunkinsa keskustasta! Vielä kun saisi Halistenkosken yläpuolella olevan yksityismaalla sijaitsevan rantareitin auki, kokonaisuus olisi täydellinen ja uniikki.
15.6.06
Taas mennään...
Poliitikon näkökulmasta vaaleja on yhtenään. Juuri saimme syksyllä 2004 kunnallisvaalit käytyä, ja nyt olen taas ehdolla eduskuntavaaleissa. Vaalit ovat vasta maaliskuussa 2007, mutta kampanjan pitäisi olla kuulemma jo käynnissä.
No, minä olen päinvastoin yrittänyt keskittyä rauhoittumaan nyt kesäloman alettua. Opettajan ammatissa kesäloman aloitus voi tuntua rankalta. Kun on pitkän kevään tehnyt työtään alati kiihtyvällä vauhdilla, ja sitten toukokuussa selvinnyt vielä viimeisestä koe- ym. tarkastusrumbasta, kaikki loppuu kevätjuhlapäivänä kuin seinään. Vähän sama juttu kuin kolarissa: ei se vauhti, vaan se äkkipysäys. Itselleni ainakin tulee joka vuosi fyysisiä oireita, kun vakaalla korkealla tasolla pysyneet stressihormonipitoisuudet kääntyvät laskuun. Kokeneet opettajat ovatkin usein kehittäneet itselleen lomallelaskeutumisriittejä, kuten matkallelähdön välittömästi loman alettua.
Minun tapauksessani hitaasta lomallelaskeutumisesta huolehtii luottamustehtävien kirjava joukko. Kesäkuun alku on kokouksissa vuoden pahinta aikaa. Kaikki virkamiehet ovat jäämässä lomalle, ja jokin siivousvietti ajaa jokaisen heistä haluamaan puhtaan työpöydän ennen loman aloittamista. He siivoavat kevään mittaan kertyneitä keskeneräisiä asioita, ja luottamushenkilön pöydännurkalla paperipino kasvaa ja kasvaa. Jokseenkin jokainen luottamuselin, jossa istun, tuottaa kesäkuussa vuoden paksuimmat esityslistat. Tekemistä siis riittää. Toinen ruuhkahuippu kokouskalenterin vuodenkierrossa on joulukuu ennen joululomaa. Tämä kaikki on kai inhimillistä, sillä ilman viime hetkiä kovin moni asia maailmassa jäisi tekemättä.
Puolentoista ensimmäisen lomaviikon aikana olen näin ollen palaveerannut revisiotoimistossa, istunut Kuntaliiton hallituksen kokouksen ja puolitoista päivää Kuntaliiton valtuuston kokouksessa, viettänyt koko perjantai-illan puoluehallituksen kokouksessa, ollut maakuntahallituksen kokouksessa, puoli päivää kaupunginvaltuuston seminaarissa ja yhden illan kaupunginvaltuuston kokouksessa ynnä yhden illan tarkastuslautakunnan kokouksessa ja sen jälkeisillä päivällisillä, joihin tarkastuslautakunta aina työkautensa lopettaa. Lisäksi olin vapaaehtoisesti yhden illan Turun vihreiden naisten kaavaretkellä tutustumassa Skanssin alueen asemakaavoitukseen. Tänään olen ensimmäisen kerran loman aikana saanut olla kaikessa rauhassa kotona, koska jätin menemättä yhteen palaveriin Helsingissä. Onneksi olen kesäkuussa aina lomalla, en ymmärrä miten pystyisin tällä kokoustahdilla käymään töissä, jos olisin jossain toisessa ammatissa.
Koska elämä nyt alkaa hieman rauhoittua, on aika varata hetki tulevien vaalien pohdinnalle. Suunnitelmat olisi hyvä saada aika pitkälle kesän aikana, koska kun syksyllä työmylly lähtee taas käyntiin, ei ylimääristä aikaa enää ole. Huomisiltana, eli torstaina, on tulossa eduskuntavaalitukiryhmäni ihmisiä luokseni ideoimaan vaalikampanjaa. Tämä on ensimmäinen palaverimme, saa nähdä mitä keksimme. Nämä vanhaksi menneet nettisivutkin pitää päivittää ja uusia. Olen ensi keväänä yrittämässä eduskuntaan jo kolmatta kertaa. Oman innostukseni takia toivon, että löydämme hauskoja kampanjaideoita, joiden parissa on kiva puuhata. Tähän mennessä kampanjat ovat olleet mukavia ja hyvähenkisiä, mutta samaa kaavaa ei oikein jaksaisi toistaa. Saa nähdä, mitä uutta keksimme. Mukaan tukiryhmään saa toki tulla, jos on halukas lähtemään tukemaan kampanjaani, ja uskoo, että minusta tulisi hyvä kansanedustaja. Kaikkinaista apua otetaan suurella kiitollisuudella vastaan, esitteiden jaosta leipomiseen sekä henkiseen ja jopa taloudelliseen tukeen, jos joku siihen tuntee kutsumusta. Mukaan pääsee helpoiten ottamalla ainakin toistaiseksi yhteyttä suoraan minuun itseeni. Yhteystiedothan löytyvät näiltä sivuilta.
Nyt lähden ottamaan bataattipiirakan pois uunista, se taitaa olla jo hieman tummunut...
No, minä olen päinvastoin yrittänyt keskittyä rauhoittumaan nyt kesäloman alettua. Opettajan ammatissa kesäloman aloitus voi tuntua rankalta. Kun on pitkän kevään tehnyt työtään alati kiihtyvällä vauhdilla, ja sitten toukokuussa selvinnyt vielä viimeisestä koe- ym. tarkastusrumbasta, kaikki loppuu kevätjuhlapäivänä kuin seinään. Vähän sama juttu kuin kolarissa: ei se vauhti, vaan se äkkipysäys. Itselleni ainakin tulee joka vuosi fyysisiä oireita, kun vakaalla korkealla tasolla pysyneet stressihormonipitoisuudet kääntyvät laskuun. Kokeneet opettajat ovatkin usein kehittäneet itselleen lomallelaskeutumisriittejä, kuten matkallelähdön välittömästi loman alettua.
Minun tapauksessani hitaasta lomallelaskeutumisesta huolehtii luottamustehtävien kirjava joukko. Kesäkuun alku on kokouksissa vuoden pahinta aikaa. Kaikki virkamiehet ovat jäämässä lomalle, ja jokin siivousvietti ajaa jokaisen heistä haluamaan puhtaan työpöydän ennen loman aloittamista. He siivoavat kevään mittaan kertyneitä keskeneräisiä asioita, ja luottamushenkilön pöydännurkalla paperipino kasvaa ja kasvaa. Jokseenkin jokainen luottamuselin, jossa istun, tuottaa kesäkuussa vuoden paksuimmat esityslistat. Tekemistä siis riittää. Toinen ruuhkahuippu kokouskalenterin vuodenkierrossa on joulukuu ennen joululomaa. Tämä kaikki on kai inhimillistä, sillä ilman viime hetkiä kovin moni asia maailmassa jäisi tekemättä.
Puolentoista ensimmäisen lomaviikon aikana olen näin ollen palaveerannut revisiotoimistossa, istunut Kuntaliiton hallituksen kokouksen ja puolitoista päivää Kuntaliiton valtuuston kokouksessa, viettänyt koko perjantai-illan puoluehallituksen kokouksessa, ollut maakuntahallituksen kokouksessa, puoli päivää kaupunginvaltuuston seminaarissa ja yhden illan kaupunginvaltuuston kokouksessa ynnä yhden illan tarkastuslautakunnan kokouksessa ja sen jälkeisillä päivällisillä, joihin tarkastuslautakunta aina työkautensa lopettaa. Lisäksi olin vapaaehtoisesti yhden illan Turun vihreiden naisten kaavaretkellä tutustumassa Skanssin alueen asemakaavoitukseen. Tänään olen ensimmäisen kerran loman aikana saanut olla kaikessa rauhassa kotona, koska jätin menemättä yhteen palaveriin Helsingissä. Onneksi olen kesäkuussa aina lomalla, en ymmärrä miten pystyisin tällä kokoustahdilla käymään töissä, jos olisin jossain toisessa ammatissa.
Koska elämä nyt alkaa hieman rauhoittua, on aika varata hetki tulevien vaalien pohdinnalle. Suunnitelmat olisi hyvä saada aika pitkälle kesän aikana, koska kun syksyllä työmylly lähtee taas käyntiin, ei ylimääristä aikaa enää ole. Huomisiltana, eli torstaina, on tulossa eduskuntavaalitukiryhmäni ihmisiä luokseni ideoimaan vaalikampanjaa. Tämä on ensimmäinen palaverimme, saa nähdä mitä keksimme. Nämä vanhaksi menneet nettisivutkin pitää päivittää ja uusia. Olen ensi keväänä yrittämässä eduskuntaan jo kolmatta kertaa. Oman innostukseni takia toivon, että löydämme hauskoja kampanjaideoita, joiden parissa on kiva puuhata. Tähän mennessä kampanjat ovat olleet mukavia ja hyvähenkisiä, mutta samaa kaavaa ei oikein jaksaisi toistaa. Saa nähdä, mitä uutta keksimme. Mukaan tukiryhmään saa toki tulla, jos on halukas lähtemään tukemaan kampanjaani, ja uskoo, että minusta tulisi hyvä kansanedustaja. Kaikkinaista apua otetaan suurella kiitollisuudella vastaan, esitteiden jaosta leipomiseen sekä henkiseen ja jopa taloudelliseen tukeen, jos joku siihen tuntee kutsumusta. Mukaan pääsee helpoiten ottamalla ainakin toistaiseksi yhteyttä suoraan minuun itseeni. Yhteystiedothan löytyvät näiltä sivuilta.
Nyt lähden ottamaan bataattipiirakan pois uunista, se taitaa olla jo hieman tummunut...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)